Hinnat kerrottaisiin nyt viidellä – suomalaiset ovat maksaneet euroilla jo 15 vuotta

Eurot tulivat Suomessa käyttöön käteisvaluutaksi 1. tammikuuta 2002. Silloin kauppareissulla käytettiin kuuden kertotaulua, kun kansa laski oliko ostos halpa vai kallis. Tarkka muuntokerroin oli 5,94573.

Suomen markka
Henkilö pitelee markkaseteleitä.
Seppo Sarkkinen / Yle

Innokkaimmat kävivät ostamassa euroja kioskilta jo joulun aikoihin 2001. R-kioskit myivät puolisen miljoonaa esittelypussia, joista löytyi yksi kappale jokaista eurokolikkoa.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen hämmästelee, kuinka innokkaasti ja nopeasti suomalaiset omaksuivat uuden valuutan.

– Olisi luullut, että isoja summia, esimerkiksi asuntojen hintoja, olisi vielä kauan mietitty markkoina. Mutta ei, euroajattelu meni todella nopeasti läpi, Lehtinen sanoo.

Kuuden sijaan voi kertoa viidellä, jos haluaa muuntaa nykypäivän eurot markoiksi.

Vanhempi tiedottaja Richard Brander, Suomen Pankki

Bruttopalkat nousseet 56 prosenttia

Edelleen on toki hetkiä, jolloin joku päivittelee eurohintaa, jota ei koskaan olisi suostunut markka-aikana maksamaan. Lehtisen mukaan vertailu on turhaa. Mikään hinta ei olisi pysynyt markankaan kanssa 15 vuoden aikana muuttumattomana.

Kukaan ei koskaan muista, että palkat ovat nousseet paljon nopeammin kuin hinnat.

Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen, Tilastokeskus

Tilastokeskuksen tutkimusten mukaan hinnat ovat euroaikana nousseet 25 prosenttia.

– Kukaan ei koskaan muista, että palkat ovat nousseet paljon nopeammin kuin hinnat, bruttopalkat peräti 56 prosenttia ja reaaliansiot 25 prosenttia, Lehtinen sanoo.

Bruttopalkkojen nousu ei kuitenkaan kerro koko kansan ostovoimasta.

– Eläkeläisten, työttömien ja opiskelijoiden tuloissa ei taatusti löydy 25 prosentin reaalikasvua, Lehtinen sanoo.

Mikä markan arvo olisi nyt?

Millainen valuutta markka olisi tänä päivänä? Vahva vai heikko? Vanhempi tiedottaja Richard Brander Suomen Pankista sanoo, että vastausta ei ole.

– Kelluvan ja kansainvälisesti vaihdettavan valuutan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. On hyvin vaikea, jopa mahdoton arvioida tarkalleen mikä Suomen oman valuutan arvo olisi nyt, Brander sanoo.

Tilastokeskus laskee vuosittain elinkustannusindeksiin pohjautuvan muuntokertoimen. (siirryt toiseen palveluun)

Tilastokeskuksen kehityspäällikkö Ilkka Lehtinen sanoo rahanarvokertoimen peilaavan oikeastaan vain inflaation vaikutusta, ei koko totuutta.

– Markan arvoon olisi näinä 15 vuotena vaikuttanut hintojen nousun lisäksi työllisyys, työttömyys, palkkataso, yleinen ostovoima, korkokehitys, Lehtinen luettelee.

Tilastokeskuksen taulukon muuntokerroin viimeiseltä markkavuodelta 2001 on 0,2082.

– Kuuden sijaan voi kertoa viidellä, jos haluaa muuntaa nykypäivän eurot markoiksi, neuvoo vanhempi tiedottaja Richard Brander Suomen Pankista.