Herätys: Nuoret leijonat tappioputkessa, SDP yhä kärjessä, Yhdysvallat karkottaa diplomaatteja

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Suomi Ruotsi Nuoret Leijonat yleiskuva
Tomi Hänninen

Ruotsi peittosi Nuoret leijonat

Ruotsi voitti Suomen 3–1 jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen alkulohkon ottelussa. Suomi on hävinnyt kaikki kolme otteluaan ja on lähellä joutua karsintasarjaan – hallitsevana mestarina, mitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut.

SDP edelleen ykkösenä

Politiikan kärjessä näyttää olevan tärkeintä, että puolue pysyy otsikoissa. Ylen joulukuun mittauksessa SDP säilyi ykkösenä noin 21:n ja keskusta kakkosena noin 20 prosentin kannatuksellaan. Hiljaiseloa viettänyt kokoomus vajosi 17 prosentin tuntumaan. Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä kyselyssä mitattiin tällä kertaa puolueiden kuntavaalikannatusta. Äänestäjät ovat edelleen epävarmoja, sillä puoluekantansa kertoi vain 57,6 prosenttia kaikista vastanneista.

Oikeus antaa ratkaisunsa Asema-aukion pahoinpitelyyn

Helsingin Asema-aukiolla järjestettiin muistotilaisuus 18. syyskuuta.
Helsingin Asema-aukiolla järjestettiin muistotilaisuus 18. syyskuuta.Berislav Jurišić / Yle

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään ratkaisunsa Helsingin Asema-aukiolla syyskuussa tehtyyn epäiltyyn pahoinpitelyyn. Pahoinpitelyn uhri kuoli myöhemmin vammoihinsa. Uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen jäsen Jesse Torniainen on syytteessä törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Torniainen kiistää aiheuttaneensa uhrin kuoleman. Syyttäjä vaatii Torniaiselle 5,5–6 vuotta vankeutta.

Suomalainen hiihtää?

Hiihtäjiä Paimion hiihtoputkessa.
Hiihtäjiä Paimion hiihtoputkessa.Ari Welling / Yle

Luistaako suksi, sujuuko luistelu? Mitkä lajit sinun mielestäsi jokaisen suomalaisen kuuluu osata? Me kysyimme ja te vastasitte: Suomalainen ei ole suomalainen ilman suksia, vaikka maa olisi musta, mutta vielä tärkeämpää on pysyä pinnalla. Jääkiekkoa sen sijaan ei tarvitse osata kuin Leijonien! Tarkemmat tiedot luvassa vielä ennen puolta päivää.

Yhdysvallat karkottaa venäläisdiplomaatteja

Yhdysvallat karkottaa 35 Venäjän diplomaattia. Lisäksi Yhdysvallat määräsi pakotteita venäläisviranomaisia vastaan. Presidentti Barack Obaman mukaan toimet ovat seurausta Yhdysvaltain presidentinvaalien hakkeroinnista.

Venäjä on kommentoinut vastaavansa pakotteisiin. Tammikuussa Yhdysvaltain presidenttinä aloittava Donald Trump tapaa ensi viikolla Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen johtoa.

Syyrian tulitauko kutakuinkin pitänyt

Sotilaita ja Aleppon raunioita
Syyrian hallitus valtasi Aleppon kaupungin Venäjän asevoimien tuella joulukuussa.SANA/EPA

Tulitaukosopimus tuli voimaan puolilta öin. Syyrian sota on kestänyt pian kuusi vuotta. Kuolleita on yli 300 000 ja miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa.