Australian poliisi pidätti miehen verkkouhkauksista – kohteena Sydneyn uudenvuodenjuhla

Sydneyn ilotulitusta seuraamaan odotetaan 1,5 miljoonaa ihmistä. Poliisi on vahvistanut turvatoimia.

Australia
Australian Sydneyssä uusi vuosi aloitettiin näyttävillä ilotulituksilla.
Uuden vuoden ilotulituksia Sydneyssa 31.12.2015.Mick Tsikas / EPA

Australiassa terrorisminvastainen poliisi on pidättänyt miehen, joka oli julkaissut sosiaalisessa mediassa Sydneyn uudenvuodenjuhlallisuuksiin kohdistuvia uhkauksia, kertovat uutistoimisto Reuters ja Australian yleisradioyhtiö ABC (siirryt toiseen palveluun).

40-vuotias mies pidätettiin Sydneyn lentokentällä, poliisi kertoi. Hän oli saapunut Lontoosta. Miehen kansalaisuutta ei ole kerrottu.

Poliisin tiedotteen mukaan mies on asetettu syytteeseen rikoslain itsemurhaa koskevien pykälien perusteella, ei terrorismirikoksista epäiltynä.

Näyttävästä ilotulituksestaan tunnetussa Sydneyssä sataman uudenvuodenjuhlaan odotetaan uudenvuodenaattona noin 1,5 miljoonan ihmisen väkijoukkoa. Turvatoimia on kiristetty terrori-iskun varalta, kertoo ABC.

Poliisin mukaan uudenvuodenaaton juhlan turvallisuutta valvoo yli 2 000 poliisia ja ympäri Sydneyn metropolialuetta perustetaan 18 komentokeskusta.

Lähde: Reuters