"Kotimaa, perhe ja rakkauskin, jos oma kumppani on siinä" – varusmiehet puolustaisivat ylpeinä 100-vuotiasta Suomea

Noin 12 000 nuorta on aloittanut tänään uuden merkittävän elämänvaiheen samalla, kun koko maa juhlii satavuotiasta Suomea.

asepalvelus
Keskussotilaskoti Haminassa.
Juha Korhonen / Yle

Tänään palvelukseen astuneiden nuorten elämässä alkaa uusi merkittävä vaihe samalla, kun koko maa juhlii satavuotiasta Suomea. Sekä kotkalaiselle Iivari Meriläiselle että pyhtääläiselle Santeri Koivistolle oli molemmille itsestään selvää, että he suorittavat asepalveluksen, vieläpä juuri Suomen juhlavuotena.

– Hyvä merkitys sillä on ja onhan se merkkipaalu Suomelle. On kiva tulla armeijaan juuri silloin, kun Suomi täyttää sata vuotta. Tarpeen tullen Suomea pitää puolustaa, sanoo Santeri Koivisto.

Iivari Meriläinen ja Santeri Koivisto.
Iivari Meriläinen ja Santeri Koivisto aloittavat tänään yli 200 muun joukossa varusmiespalvelun Haminassa maasotakoulun Reserviupseerikoulussa.Juha Korhonen / Yle

Uusia alokkaita kuljettamassa ollut Jere Nummelin muistaa vielä hyvin, kuinka paljon häntä jännitti viime heinäkuussa palvelukseen ilmoittautuminen.

– Se jännitti ihan törkeästi, kädet tärisi. Muutaman tunnin saattaa olla ihan hakoteillä siitä, mitä pitää tehdä, mutta kyllä sen oppii.

Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin hän tietää hyvin, millainen on se satavuotias Suomi, jota hän haluaa puolustaa.

– Kotimaa, koti, perhe ja kyllä rakkauskin, jos se oma kumppani on siinä, kyllä niitä puolustaa.

Elämä muuttuu yhdessä päivässä

Jos jännittää asepalvelukseen astuminen tuoreita alokkaita, jännittää se myös vanhempia. Rauni ja Veikko Pitkänen olivat tuomassa omaa alokastaan Lappeenrannasta Haminaan asepalvelusta suorittamaan.

– Näyttää olevan jonkin verran haikeaa, huolta ja hämmästystä itselläkin. Viimeinen puoli vuotta on jännittänyt äitiä. Se on tullut useammin ja useammin mieleen, että sieltä se päivä lähestyy, Rauni Pitkänen tunnelmoi.

Veikko Pitkäsen omasta varusmiespalveluksesta on pian 40 vuotta aikaa. Hän sanoo kertoneensa pojalleen muun muassa siitä, millainen ensimmäinen aamu oli tuolloin ja mitä ensimmäisinä päivinä on luvassa. Omat inttimuistot ovat nousseet pintaan.

– Kävin Parikkalassa parturissa, tukka oli olkapäille asti ja se ajettiin kokonaan pois. Se oli ensimmäinen järkyttävä muutos. Meitä tultiin hakemaan Imatran rautatieasemalta ja siitä eteenpäin se oli yhtä järkytystä, ennen kuin asiaan pääsi sisälle. Elämä muuttuu totaalisesti.

Rankkaa tulee, mutta siitä selviää

Koko maassa asepalveluksen aloitti tänään noin 12 000 alokasta. Haminassa maasotakoulun Reserviupseerikoulu vastaanotti maanantaina vajaat 250 uutta alokasta.

– Varusmiespalveluksen suhteen ei ole oikein minkäänlaisia odotuksia, kun ei oikein osaa odottaa mitään. Toivon, että pääsen puolella vuodella, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan, arveli kotkalainen Iivari Meriläinen.

– Varmaan rankkaa tulee olemaan, mutta pitää ottaa sellainen asenne, että siitä selviää. Minulla on sellainen fiilis, että koetan tähdätä ylös johtajakoulutukseen, selvitti puolestaan pyhtääläinen Santeri Koivisto.