Vuosikymmenten yrittäjäuran tulos: Kämppä Oulun katolla ja kiireetön kalenteri – "Tämä on varmaan unelmakoti"

Yrittäjän eläkkeelle siirtyminen on useimmiten kaikkea muuta kuin helppoa, mutta kulkuteihin erikoistuneelle Törmäselle sekin tuntuu onnistuvan.

eläkkeelle siirtyminen
Tapio Törmänen.

Katselemme kansainvälisesti menestyneen yrityksen eläkkeelle jääneen toimitusjohtaja Tapio Törmäsen kanssa keskellä Oulua sijaitsevan kerrostalon kattohuoneistosta arktiselle Perämerelle.

Jäänmurtaja Kontio on juuri avustamassa Singaporen lipun alla seilaavaa Oslo Wawe 2 - rahtialusta Oritkarin satamasta jäälakeudelle. Aluksen sahatavaralasti on menossa sinne minne rakennuspuu Suomesta yleensä menee, Pohjois-Afrikkaan. Tässä tapauksessa Aleksandriaan Egyptiin.

Täältä ylhäältä katsoessa Oulun merellisyydestä ei jää pienintäkään epäilystä.

Samalla tavoin Törmäsen elämäntyön, teollisuuden kulkuteihin erikoistuneen R-tason, teräksestä jalostamista tuotteista iso osa menee maailmalle.

Vaatimattomista oloista maailmalle lähtenyt ja omalla työllään elämässään hyvin pärjännyt Tapio Törmänen ei ole koskaan elänyt sitku-elämää.

– Olen aina pyrkinyt rakentamaan elämän puitteet mielekkäiksi ja viihtyisiksi, muotoilee eläkkeellä olemista opetteleva mies.

Eläkeläisen katse on maisemassa

Törmäsen päivärutiinit Oulun katolla ovat tänäkin aamuna lähteneet liikkeelle aamukahvilla maakunnan ykköslehden kanssa.

– Ensimmäiseksi teen Kalevasta vaikean ja keskivaikean sudokun. Sitten alan miettiä että mitähän tänään tekisi. Paljon tulee ulkoiltua ja portaat tänne kahdenteentoista kerrokseen pyrin nousemaan useamman kerran päivässä. Kuntosalilla en ole käynyt vaikka varusteet ja ilmaiset liputkin olisi. Yritän varoa ettei mikään systeemi ohjaisi ajankäyttöä, tiivistää eläkeläinen uuden ajankäyttömallinsa ytimen.

Tapio Törmänen
Tapio Törmänen kertoo aina pyrkineensä rakentamaan elämän puitteet mielekkäiksi ja viihtyisiksi.Timo Sipola / Yle

Ollaan Oulun ydinkeskustassa kauppakeskus Valkean talon 12 kerroksessa sijaitsevassa kulmahuoneistossa, mistä on loistava näköala yli kaupungin ja merelle kauas Hailuodonkin taakse.

– Joskus yöllä herään ja jään tuijottamaan tuota maisemaa. Monesti se yömaisema on kaikkein hienoin. Onhan tämä muutenkin. Palvelut ovat lähellä. Hissillä pääsee suoraan autotalliin ja ruokakauppaan. Tästä on lyhyt matka minne vain. Tämä on varmaan unelmakoti, myöntää Törmänen joka on tarkka siitä, että vaikka hänellekin varallisuutta on omasta yrityksestä kertynyt, rahamiehet ovat erikseen.

Tässä niin kuin muissakin Oulun keskustaan viime aikoina nousseissa kerrostaloissa iso osa huoneistoista on sijoittajamiljönäärien omistuksessa. Asunto-osakeyhtiö Pajarinkulman hallitukseen ei ole haluttu sijoittajia ottaa, koska heidän intressinsä ovat aivan toiset kuin asunnoissa itse asuvien omistajien.

Elämäntyö yrittäjänä Raahessa

Kymmenlapsisen kuusamolaisperheen pienviljelijä-isän kuollessa Törmänen oli vasta 9-vuotias. Jo 14-vuotiaana hän lähti maailmalle. Ennen Raaheen muuttamista koneteknikoksi opiskellut mies työskenteli myös Turussa, Helsingissä, Porissa ja Ruotsissa.

Kolmikymppisenä Törmänen siirtyi Rautaruukille suunnittelijaksi ja tuli viihtyneeksi Raahessa yli puolet elämästään. Teollisuuden kulkutieratkaisuiden suunnitteluun ja valmistukseen erikoistuneen R-tason hän kehitti yhdessä Vesa Pehkosen kanssa 1980 - luvulla. Vuonna 1999 hän osti yrityksen kokonaan itselleen.

Yrittäjänkin pitää kuitenkin huolehtia myös itsestään, eikä keskittää kaikkia voimavarojaan yritykseen

Tapio Törmänen

R-taso on saanut useita eri palkintoja historiansa aikana. Menestys on tullut kovalla työllä ja joskus olisi pikkukaupungissa saattanut olla helpompaakin jos olisi menestynyt vähän vaatimattomammin.

– Yrittäjä on aina yrittäjä. Varsinkin uutta kehittäessä työ oli joskus hyvin hektistä. Yrittäjänkin pitää kuitenkin huolehtia myös itsestään, eikä keskittää kaikkia voimavarojaan yritykseen, sanoo Törmänen.

Kansainvälisesti tunnetun firman toimitusjohtaja siirsi vastuun seuraavalle sukupolvelle. Työpaikalla hänen ei ole tarvinnut sen koommin käydä. Muutos oli suuri vaikka Törmänen kertookin välttäneensä pitkiä työpäiviä ja pitäneensä aina täydet lomat.

R-taso Oy on edelleen vakavarainen ja kasvava suomalainen perheyritys, jonka asiakkaita ovat eri teollisuudenalojen toimijat eri puolilla maailmaa. Törmänen on yhä yhtiön hallituksen puheenjohtaja, mutta ei ole yrityksen jokapäiväisessä arjessa mukana.

– Onni että oma poika on ollut jo pidempään mukana firmassa. Siirtyminen oli vain minusta itsestä kiinni. Yritys itsessään ei pysähdy koskaan. Liike on aina olemassa.

Tornitalosta Oulun keskustassa tuli elämän tarkkailupiste

Kuusamosta maailmalle lähteneen Törmäsen elämänmuutokseen eläkkeelle jäämisen yhteydessä liittyi jälleen myös paikkakunnan vaihdos. Tyylillä rakennettu iso omakotitalo Raahen vanhassa kaupungin Katinhännässä ja merinäköala Rantakadulta Pikkulahdelle vaihtui kattohuoneistoon Oulun keskustassa.

Missään vaiheessa Törmänen ei ollut ajatellut lähteä ulkomaille.

– Moni ostaa tässä elämänvaiheessa talon Portugalista tai jostain vastaavasta paikasta ja muuttaa sinne. Tällaista minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt, sanoo identiteetiltään hyvin vahvasti pohjoissuomalainen mies.

Mulle sattui se tuuri, enkä minä siinä varttituntia pidempään miettinyt

Tapio Törmänen

Ouluun muutto oli jo päätetty, kun yhtä äkkiä avautui mahdollisuus saada ostaa juuri tämä huoneisto.

– On sattumaa että tällainen asunto ylipäätänsä oli hankittavissa. Yleensä kun tällainen kohde tulee, niin on ihan muutamista minuuteista kiinni että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mulle sattui se tuuri, enkä minä siinä varttituntia pidempään miettinyt, toteaa Törmänen.

Korkealla asumisessa on monia etuja. On hyvin hiljaista ja kulmahuoneistossa merinäköalaa ja näkymää yli kaupungin on yli 180 astetta.

– Ikkunoista avautuva luonto on myös aivan mahtava. Täältä näkee miten luonto elää, mietiskelee eläköitymisessä läsnäoloa korostava mies.

Kalenteri on aina tyhjä

– Minä sain kanavoitua sen oman yrittäjälataukseni tähän asunnon hankintaan, esisuunnitteluun ja rakentamisvaiheeseen. On ollut aika iso helpotus että on sitä kautta pystynyt "unneuttamaan" ja nollaamaan ne työasiat, kertoo Törmänen.

Yleensä tällaisen yrityksestä irtautumisprosessi kestää useita vuosia.

Kalenteri sai Törmäselle kokonaan uuden merkityksen kun hän jäi eläkkeelle 64-vuotiaana kesällä 2015. Aktiiviurasta on kuitenkin jäljellä suunnitelmallinen ja määrätietoinen asenne.

Muistilokerot pitää saada tyhjennettyä jotta tämä siirtymä eläkkeelle onnistuu

Tapio Törmänen

– Pyrin pitämään kalenterin tyhjänä. Aamulla siinä ei ole merkintöjä. Muistilokerot pitää saada tyhjennettyä jotta tämä siirtymä eläkkeelle onnistuu. Aika näyttää minkälaisia uusia ideoita tulee tilalle, tuumii Törmänen.

Useimmiten kun jäädään eläkkeelle, aletaan tehdä kaikkea sitä, mihin ei ole ollut aikaa tai mahdollisuutta työuran aikana. Aletaan harrastaa ja matkustaa ja kalenteriin ilmestyy hyvin helposti merkintöjä samaan tahtiin kuin ennenkin, joskus jopa enemmän.

Törmänen on ajatellut asian toisin. Jotta voi siirtyä uuteen, juna täytyy pysäyttää.

Tuore eläkeläinen on antanut uuden kodin täyttää päivät

Törmänen on lähtenyt siitä että tässä huoneistossa pitää pystyä asumaan loppuun saakka. Niinpä parvekkeelle mennään sähköllä toimivan liukuoven kautta.

– Useimpien ihmisten liikkuminen muuttuu loppua kohti ja jos liikkuu pyörätuolissa tai käsivoimat on vähissä, niin tällaisen käytettävyys on suuri. Näihin asioihin ei valitettavasti useimmiten kiinnitetä huomiota, toteaa kulkutieratkaisujen parissa elämäntyönsä tehnyt mies.

Valojärjestelmän hiomisessa kuluu vielä vuosia

Tapio Törmänen

Niin kävi tässäkin että oviaukkoa piti leventää ja kynnyksiä madaltaa, jotta pyörätuoliliikkuvuus saatiin toteutumaan.

Monia muitakin parannuksia rakennusyhtiön peruskonseptiin Törmänen on asuntoon teetättänyt. Seinät on äänieristetty. Samoin alkuperäiset ovet vaihdettiin myös ääntä eristäviksi ja tukevampirakenteisiksi. Valo- ja äänentoistotekniikkaa voi huoneistossa ohjata iPadista.

– Valojärjestelmän hiomisessa kuluu vielä vuosia, uskoo Törmänen, joka menestyksestään huolimatta on kyennyt säilyttämään terveesti itsetuntoisen, mutta silti vaatimattoman suhtautumisen elämään.

Kuusamokin on lähellä

Törmänen ja hänen vaimonsa Ulla ovat kulttuurin suurkuluttajia ja siltäkin kannalta asunto Suomen viidenneksi suurimman kaupungin keskustassa on hyvä ratkaisu. Paljon aikaa kuluu tosin myös Kuusamon mökillä lapsuuden maisemissa.

Uuden kodin seinillä on useampikin raahelaisen taidemaalari Jari Janssonin työ. Isoin niistä on Törmäsen Kuusamon Suiningin mökiltä avautuva järvimaisema.

– Kun Kuusamossa on mökki, niin Oulu on hyvä asuinpaikka jo siksikin, toteaa Törmänen joka muutenkin kehuu nykyisen asuntonsa keskeistä sijaintia.

– Lähtee mihin suuntaan vain, maisemat ovat kauniit ja vaihtelevat. Huvittelumahdollisuudet ja käytännön asiat ovat lähellä. Tämä on oikeata kaupunkielämää, arvioi Törmänen.