1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntavaalit

Perussuomalaiset kannatuksen laskusta pääkaupunkiseudulla: Hallitusvastuu kurittaa

Puolueen suosio on Ylen kyselyn mukaan romahtanut Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla. Vasemmistopuolueet taas ovat nousussa.

kuntavaalit
Juha Malmi ostoskeskusken edessä tavella.
Juha Malmi tammikuussa Vantaalla.Tero Koskinen/Yle

Perussuomalaisten kannatus sukeltaa pääkaupunkiseudulla etenkin Vantaalla. Asia käy ilmi Ylen tuoreesta tutkimuksesta.

Puolueen suosio syöksyy siellä yli viisi prosenttiyksillöä. Vantaan perussuomalaisten viime vaalien äänikuningas Juha Malmi uskoo alamäen johtuvan hallitusvastuusta.

– Se tottakai vaikuttaa meidän gallup-kannatukseen myös täällä Vantaalla, Malmi sanoo.

Malmin mukaan perussuomalaisten ääänestäjät ovat hyvin kriittisiä.

– Oletusarvo kannattajillamme oli, että me pystyisimme ajamaan kokonaan läpi perussuomalaisten hallitusohjelman.

Malmi puolustaa puoluettaan muistuttamalla, että hallituksessa joutuu tekemään kompromisseja.

Hallitusvastuu ei näy kuitenkaan samalla tavalla keskustan ja kokoomuksen kannatusluvuissa. Malmin mukaan selitys tilanteelle on, että molemmat puolueet ovat ajaneet kannattajakuntansa mukaisesti oikeistolaisempaa politiikkaa kuin perussuomalaiset.

Vaaleihin maahanmuuttokärjellä

Malmi muistuttaa, että kuntavaalit ratkaistaan kovalla työllä.

Hän on jo miettinyt hyviä teemoja kampanjalleen. Useat muut puolueet ovat äänestäneet Vantaalla poliitikkojen palkkioiden korotuksen puolesta.

– Se oli täysin moraaliton ja perustelematon päätös tilanteessa, jossa tavallinen duunari ja työntekijä joutuu osallistumaan talkoisiin.

Malmi uskoo, että perussuomalaisten kannattajat olisivat halunneet tällä kuntavaalikaudella laittaa Suomen rajat kiinni.

Suomeen suuntautuva siirtolaisuus ei silti näy maahanmuuttokritiikkiin profiloituneen puolueen kannatuksessa. Malmi uskoo kuitenkin juuri maahanmuuttokriittisyyden vahvistavan puolueen kannatusta kevään vaaleissa.

Perussuomalaiset eivät nauti samanlaisesta suosiota Suomessa kuin monet populistiset liikkeet maailmalla. Malmi uskoo, että suunta muuttuu Suomessakin kevään vaaleihin mennessä.

Vasemmisto vetoaa julkisten peruspalvelujen kaipuuseen

SDP ja vasemmistoliitto kasvattavat Ylen kuntavaalikyselyn mukaan suosiotaan koko pääkaupunkiseudulla. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja espoolaisvaltuutettu Kari Uotila näkee, että kannatusta on pönkittänyt kuntalaisten huoli julkisten peruspalvelujen tulevaisuudesta.

– Espoo on tunnettu kaupunki siitä, että kaikki pyritään ulkoistamaan, yksityistämään ja yhtiöittämään. Kyllä epävarmuus ja kunnollisten julkisten peruspalveluiden kaipuu on aika vahva äänestäjillä, Uotila sanoo.

Hän uskoo, että vasemmistopuolueiden Espoossa harjoittama lähipalveluiden puolustaminen kantaa nyt hedelmää.

Kari Uotila kauppakeskuksessa
Kari Uotila EspoossaTero Koskinen/Yle

Uotila näkee kyselyn tuloksessa myös kaikuja "Sipilän hallituksen onnettomasta valtakunnanpolitiikasta". Yksi esimerkki on kilpailukykysopimus.

– Miten hyvinvointivaltion peruspalvelut paranevat sillä, että pienellä palkalla raskasta työtä tekevältä julkisen palvelun työntekijältä viedään kolmannes lomarahoista ja hänet pakotetaan tekemään kolme päivää palkatonta työtä vuodessa, Uotila kysyy.

Lähi- ja peruspalvelut sekä julkisesti tuotetut vanhus-, koulutus- ja terveyspalvelut tulevat Uotilan mukaan olemaan Espoon vasemmistoliiton tärkein teema kuntavaaleissa.

– Nyt käydään ihan oikeasti kisaa siitä, säilyykö hyvinvointivaltion perusrakenne, vai meneekö palvelujärjestelmämme markkinoiden ja bisneksen armoille.

Lue seuraavaksi