1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kittilä

Taas yksi Kittilä-sotku KHO:ssa: Hallintojohtaja syrjäytettiin ilman kuulemista

Kittilän kunnanhallitus hävisi kiistan.

Hallintojohtaja Esa Mäkinen (vasemmalla) ja Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yritys. Kuva: Perttu Ruokangas / Yle

Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi keskiviikkona kaksi ratkaisua Kittilän kunnan päätöksistä. KHO on kumonnut Kittilän valtuuston päätöksen, jolla hallintojohtaja Esa Mäkinen syrjäytettiin tehtävistään. KHO:n mukaan Mäkistä ei oltu kuultu ennen valtuuston päätöstä.

Kittilän kunnanvaltuusto päätti syrjäyttää Mäkisen elokuussa 2015, kun se muutti Kittilän kunnan hallintosääntöä.

Kunnanvaltuusto päätti pistää hallintojohtajan sivuun muun muassa kunnanjohtajan sijaisen tehtävistä sen jälkeen kun tämä oli tuonut oikeudellisen asiantuntijan Pertti Eilavaaran laskun kunnanhallitukselle. Eilavaaran laatimat asiakirjat ja niistä tullut virkamiehet ja osan päättäjistä yllättänyt lasku ovat johtaneet rikostutkintaan. Rikoksesta epäillään kunnanhallituksen entistä puheenjohtajaa Timo Kurulaa (kesk.). Lasku liittyy jupakkaan, jossa Kittilän kunta irtisanoi kunnanjohtaja Anna Mäkelän runsaat kaksi vuotta sitten.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus päätti viime kesäkuussa, että valtuuston päätöstä Mäkisen syrjäyttämisestä ei voi panna täytäntöön. Lisäksi hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksen tältä osin. Perusteluna oli se, että Kurula oli esteellinen asiassa eikä Mäkistä oltu kuultu ennen päätöstä. Asiasta valitti kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto (kok.).

Kittilän kunnanhallitus ei tyytynyt tähän, vaan päätti viime heinäkuussa valittaa asiasta KHO:een. Mäkinen palasi kuitenkin vanhoihin tehtäviinsä, myös vt. kunnanjohtajan sijaiseksi, viime elokuussa oltuaan kahdeksan kuukautta syrjässä.

KHO oli muuten samoilla linjoilla kuin Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, mutta se ei katsonut Kurulan olleen esteellinen käsittelemään hallintosäännön muuttamista.

Toinen päätös

KHO antoi myös toisen päätöksen Kittilästä keskiviikkona. Se liittyi Mäkisen syrjäyttämiseen. Kunnanhallitus oli syyskuussa 2015 päättänyt nimittää kunnanhallituksen sihteeriksi tiedottaja Nina Willmanin ja kunnanjohtajan varahenkilöksi elinkeinojohtaja Katariina Palolan. Aiemmin molempia tehtäviä hoiti hallintojohtaja Esa Mäkinen.

Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto (kok.) valitti myös tästä päätöksestä. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden kumosi kunnanhallituksen päätöksen kesäkuun lopussa. Syynä oli se, että hallinto-oikeus oli samana päivänä kumonnut Kittilän kunnanvaltuuston aiemmin tekemän päätöksen kunnan hallintosäännön muuttamisesta.

Kittilän kunnanhallitus valitti päätöksestä KHO:een mutta KHO hylkäsi valituksen.

Korjattu klo 12:01 kunnanjohtajan sijainen 2. viimeisessä kappaleessa vt. kunnanjohtajan sijaiseksi.

Lisätty klo 13:45: Tieto KHO:n toisesta päätöksestä.