Lappeenrantaan avataan syrjäytymistä ehkäisevä Me-talo – "Tulemme työllistämään nuoria isolla kädellä"

Supercellin perustajien säästiön kolmas Me-talo avataan kauppakeskus Opriin helmikuussa.

Lappeenranta
Me-säätiön logo
Me-säätiö

Me-säätiön organisoiman toiminnan tavoitteena on ehkäistä tai katkaista lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymiskierre mahdollisimman varhain.

Kyseessä on matalan kynnyksen yhteisötila, joka tarjoaa mielekästä tekemistä ja paikan osallistua, harrastaa ja löytää tukea.

Toimintaa Lappeenrannassa johtaa ja koordinoi Nicehearts ry.

– Me-talosta tulee lämminhenkinen kohtaamispaikka, joka mahdollistaa nähdyksi tulemisen, maalailee Niceheartsin toiminnanjohtaja Johanna Sjöholm.

Talo työllistää nuoria

Lappeenrannan Me-talo avataan helmikuussa kauppakeskus Oprissa. Se tulee toimimaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten toimijoiden, kuten koulujen, päiväkotien, neuvoloiden, kirjastojen, seurakuntien ja yritysten kanssa.

– Haluamme nostaa nuorten työllisyysastetta. Tulemme siis työllistämään nuoria isolla kädellä, Sjöholm kertoo.

Vuonna 2016 Me-talot avattiin Turussa ja Helsingissä. Sjöholmin mukaan Turun Pansion Me-talossa on ollut kävijöitä lapsista iäkkäisiin, Helsingin Mellumäen talossa alakouluisia ja nuoria. Talot ovat tavoittaneet 2000–3000 ihmistä vuositasolla.

– Odotamme, että meidän Me-talossa on tupa täynnä aamusta iltaan ja viikonloppuisinkin, Sjöholm avaa.

Supercell-miljonäärit taustalla

Me-säätiö on Supercell-peliyhtiön perustajien perustama säätiö. Sen tavoitteena on, ettei Suomessa ole lainkaan syrjäytyneitä lapsia tai nuoria. Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaa Supercellin perustajien ryhtyneen hyväntekeväisyyteen, kun lukivat Suomen eheyden ja turvallisuuden olevan vaarassa.

Säätiö rahoittaa muun muassa Ylen aloittamaa Sekasin-chatia, joka auttaa mielenterveysongelmista kärsiviä.