Provinssin festivaalijohtaja tiukoista artistisopimuksista: "Ei meillä ole omistajaa, joka sanelee ehtoja ulkomailta"

Provinssin mukaan sekä festivaalin että yleisön edun kannalta on tärkeää rakentaa taiteellisesti kunnianhimoinen ohjelmisto. Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpusen mukaan välit muihin alueen festivaalijärjestäjiin ovat kunnossa.

festivaalit
sami rumpunen provinssin festivaalijohtaja 2014
Elina Niemistö / Yle

Eteläpohjalaisten festivaalijärjestäjät ovat tänään julkaisemansa kannanoton mukaan suivaantuneita Provinssin esiintyjärajoituksiin. Provinssin solmimat artistisopimukset estävät festivaaleilla esiintyviä artisteja esiintymästä Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan alueen tapahtumissa sadan kilometrin säteellä, kaksi kuukautta ennen ja kaksi kuukautta jälkeen Provinssin.

Mun mielestä on äärimmäisen tylsä ajatus, että meillä on eput ja apulannat, haloo helsingit ja cheekit ja kaikki muut suuret ja hienot artistit kolme kertaa Seinäjoella viiden viikon sisään.

Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpunen

Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpusen mukaan väite esiintyjäsopimusten rajoituksista pitää paikkaansa. Rumpusen mukaan Provinssi pyrkii pääsääntöisesti tekemään sellaisia esiintymissopimuksia, joissa esiintyjä esiintyisi vain kerran lähialueella. Festivaali ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan pyri rajoittamaan muiden festivaalien esiintyjäkattausta.

– Provinssin tavoitteena on tehdä uniikki ohjelmisto ja se on ihan ilmiselvä pyrkimys, mikä taiteellisesti kunnianhimoisella tapahtumajärjestäjällä täytyy olla, Rumpunen kertoo.

Provinssissa uskotaan, että tiukemmat sopimukset palvelevat festivaalin etujen lisäksi myös alueen musiikin kuluttajien etuja. Rumpusen mukaan ei ole järkevää tapahtumajärjestäjien, mutta ei etenkään yleisön kannalta, että samat artistit kiertävät samassa kaupungissa ahkerasti.

– Mun mielestä on äärimmäisen tylsä ajatus, että meillä on eput ja apulannat, haloo helsingit ja cheekit ja kaikki muut suuret ja hienot artistit kolme kertaa Seinäjoella viiden viikon sisään. Mielestäni taiteellinen eroavaisuus on tärkeämpää tässä kuin että saman artistin voi nähdä halvemmalla tai kalliimmalla toisessa paikkaa, Rumpunen toteaa.

"Ei meillä ole sellaista omistajaa, joka sanelee ehtoja tuolta ulkomailta"

Kannanoton mukaan esiintyjiä koskevat sopimusrajoitteet ovat tulleet voimaan pari vuotta sitten, kun saksalainen yhtiö FKP Scorpio osti festivaalin. Sopimusrajoitukset eivät Rumpusen mukaan ole saksalaisten idea, vaan esiintymisrajoituksia on ollut käytössä edellisinäkin vuosina vanhan ja uuden organisaation aikana.

– Ei meillä ole sellaista omistajaa, joka sanelee ehtoja tuolta ulkomailta. Kun festivaalilla on linja, niin se on festivaalin linja. Sellaista vuotta ei menneisyydessäkään ole, missä Provinssijohto olisi toivonut, että Provinssin esiintyjät esiintyvät myös muissa tapahtumissa omalla alueella. Nyt pyritään siihen vain entistä tehokkaammin ja entistä voimakkaammin, Rumpunen kommentoi.

Rumpusen mukaan Vauhtiajojen lähettämä kannanotto tuli Provinssille yllätyksenä ja riidoissa alueen eri organisaatiot eivät ole. Rumpusen mukaan alueen kaikki festivaalit ovat julkistaneet ennen joulua hyvin erilaisia ja tasokkaita esiintyjiä.

– Ollaan hyvissä väleissä ja he ovat ilmeisesti turhautuneita ohjelmanrakentamispuoleen. Meillä ei ole mitään halua riidellä ja mielellään tehdään yhteistyötä kaikissa asioissa, missä se on mahdollista, Rumpunen kertoo.

Lue myös: "Harmittaa, kun Saksasta sanotaan, mitä Pohjanmaalla saa tehdä" – Provinssin esiintyjäkarenssi ärsyttää tapahtumajärjestäjiä