1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Varkaus

Varkauden ammuskelun vuoksi pidätetyt vapautettiin: yksi myöntänyt ammuskelun ja toinen pahoinpitelyn

Uudenvuodenpäivän aamuna moottoripyöräkerhon tilojen läheisyydessä tapahtuneen ammuskelun jälkeen pidätettiin kaikkiaan viisi miestä.

Varkaus
Poliisi-kyltti auton katolla.
Yle

Varkaudessa uudenvuodenpäivän aamuna tapahtuneen ammuskelun jälkimainingeissa pidätetyt viisi miestä on vapautettu. Poliisi ei vaadi ketään vangittavaksi. Kuulusteluissa tapahtumien kulkua on voitu varmistaa ja poliisin näkemyksen mukaan tapahtumat ovat menneet kuten aiemmin on kerrottu.

Puurtilantiellä, moottoripyöräkerhon tilojen lähettyvillä ja pihassa haulikolla ammuskellut noin 40-vuotias varkautelaismies on myöntänyt tapahtumat. Poliisi otti miehen kiinni sunnuntaiaamuna läheltä tapahtumapaikkaa. Hän oli ampunut useita laukauksia kohti paikallisen moottoripyöräkerhon kerhotilaa ja ilmeisesti myös kohti toista rakennusta.

Mies pääsi pakenemaan paikalta pakettiautolla, mutta hänet saatiin kiinni lyhyen takaa-ajon jälkeen piikkimaton avulla. Mies oli kiinniotettaessa päihtynyt. Miestä epäillään muun muassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, vaaran aiheuttamisesta, kotirauhan rikkomisesta ja rattijuopumuksesta.

Ammuskelun motiiviksi epäillään kerhotiloissa aiemmin tapahtunutta pahoinpitelyä. Yksi kiinniotetuista, noin 30-vuotias lähiseudulta kotoisin oleva mies on myöntänyt pahoinpitelyn pääosin. Poliisi jatkaa tapauksen yksityiskohtien selvittämistä ja paikalla olleiden kuulemista.

Lue seuraavaksi