1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuhmoisten Osuuspankki on yhdistymässä Järvi-Hämeen Osuuspankkiin

Fuusion jälkeen Järvi-Hämeen Osuuspankilla olisi 12 000 asiakasomistajaa.

Päijät-Häme
Osuuspankki, Osuuspankin logo, OP
Antti Laakso / Yle

Kuhmoisten Osuuspankki suunnittelee yhdistymistä Järvi-Hämeen Osuuspankkiin. Pankkien hallitukset ovat yksimielisesti yhdistymisen takana. Lopullisen päätöksen tekevät pankkien edustajistot maaliskuussa.

Kuhmoisten Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja Taina Hinskala sanoo tiedotteessa, että kiristyvä sääntely ja valvonta sekä niiden aiheuttamat kustannuspaineet alkavat käydä raskaaksi pienille pankeille.

Yhdistymisen jälkeen Järvi-Hämeen osuuspankilla olisi melkein 25 000 asiakasta ja 12 000 asiakasomistajaa. Henkilökuntaa uudella pankilla olisi yhteensä 40. Työntekijät jatkavat uudessa pankissa vanhoina työntekijöinä.

Fuusion jälkeen pankilla on konttorit Asikkalassa, Hartolassa, Kuhmoisissa, Padasjoella ja Sysmässä.

Asikkalassa Hartolassa ja Sysmässä toimivat osuuspankit yhdistyivät Järvi-Hämeen Osuuspankiksi syksyllä 2015.

Lue seuraavaksi