Kaksi tv-kanavaa katoaa telkkareista osassa Lappia – näin vastaa MTV

Ava ja Sub eivät jatkossa enää näy koko maan antenniverkossa.

MTV Oy
Television heikko signaali-teksti ruudussa.
Risto Koskinen / Yle

Osa Lapista menettää tv-kanavia. Television antenniverkosta poistuvat kanavat Ava ja Sub Enontekiön Kuttasen, Inarin, Kilpisjärven, Karigasniemen, Posion ja Vuotson alueella. Kanavat lakkaavat näkymästä ensi viikon tiistaina 10. tammikuuta alkaen. Televisiokanavien näkyvyyden supistamisesta on päättänyt MTV Oy.

MTV Oy:n varatoimitusjohtajan Risto Koivulan mukaan syynä ovat kustannusten säästäminen jakelukuluissa.

– Emme pysty enää kaikilla kanavilla antenniverkossa ylläpitämään sadan prosentin peittoa. Jakelu siirtyy entistä enemmän internet- ja mobiilikanaviin.

Koivula huomauttaa, että MTV on tähän asti ainoana kaupallisena yhtiönä jakanut kanavansa koko maan kattavastii ja kilpailijoilla on huomattavasti pienemmät jakelupeitot. 10. tammikuuta jälkeen näiden kanavaien antennijakelu kattaa 98 prosenttia maasta.

Hän lisää, että kanavat näkyvät edelleen ilmaiseksi MTV:n Katsomo-palvelussa sekä teleoperaattoreiden kaapeliverkossa.

Koivulan mukaan MTV:llä ei ole kuitenkaan suunnitelmia supistaa kanaviensa näkyvyyttä antenniverkossa tätä enempää.