1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pori

Korkean porilaisvirkamiehen rikostutkinta loppusuoralla – kohta syyttäjän pöydälle

Porin palveluliikelaitoksen entinen johtaja Kaj Kainulainen käytti kaupungin rahoja ohjeiden vastaisesti ja joutui eroamaan vuonna 2015.

Pori
Porin palveluliikelaitoksen johtaja Kaj Kainulainen istuu työpöytänsä ääressä.
Kaj KainulainenTapio Termonen / Yle

Entisen korkean porilaisvirkamiehen toimiin liittyvä talousrikostutkinta on loppusuoralla.

Porin palveluliikelaitoksen johtajana toimineen Kaj Kainulaisen rikosepäily siirtyy poliisin mukaan syyteharkintaan joko tässä tai ensi kuussa.

Tutkinnanjohtaja Sari Malinen ei kerro tarkalleen, millä rikosnimikkeellä Kainulaisen toimia tällä hetkellä tutkitaan.

– Asiasta tiedotetaan tarkemmin, kun tutkinta on saatu valmiiksi, Malinen sanoo.

Holtitonta rahankäyttöä

Poliisi on selvittänyt, onko Kaj Kainulainen menetellyt lainvastaisesti tehdessään Porin kaupungin ohjeiden vastaisia hankintoja. Kyse on kymmenistätuhansista euroista, jotka liittyvät liikelaitoksen ostamaan kestitykseen, matkailuun ja majoituspalveluihin.

Kainulainen joutui eroamaan epäselvyyksien takia Porin palveluliikelaitoksen johtajan paikalta syksyllä 2015. Rikosilmoituksen Kainulaisesta teki Porin kaupunki.

Lue seuraavaksi