Koe uusi yle.fi

Uusi Tukholman-suurlähettiläs Anttonen: Suhteet Ruotsiin tulevat syvenemään

Vuodenvaihteessa Suomen Ruotsin suurlähettiläänä aloittanut Matti Anttonen arvioi, että Suomella ja Ruotsilla on jatkossa entistä enemmän yhteisiä tavoitteita niin taloudessa kuin ulkopolitiikassa. Yhdysvaltojen ja Venäjän lähentymistä ei kokenut diplomaatti pidä välittömänä uhkana Suomen turvallisuudelle.

A-studio
Matti Anttonen.
Yle

Tuore Suomen Ruotsin suurlähettiläs Matti Anttonen saa johdettavakseen Tukholmassa lähetystön, jonka merkitys voi lähivuosina kasvaa entisestään.

– Meillä on Ruotsin kanssa hyvää yhteistyötä ulkopolitiikan, turvallisuupolitiikan ja puolustuspolitiikan alalla. Teemme yhdessä töitä EU-maina ja NATO-kumppaneina. Myös taloudessa Ruotsi on meille läheinen, joten meillä on aika pitkälti yhteinen agenda, sanoi Anttonen Ylen A-studion haastattelussa.

Anttonen tuntee hyvin Suomen turvallisuustilanteeseen vaikuttavan suurvaltapolitiikan kiemurat. Hän on palvellut pitkään Yhdysvalloissa ja johtanut Suomen suurlähetystöä Venäjällä.

Ruotsissa Venäjästä käytävä keskustelu on ollut kärkkäämpää kuin Suomessa. Anttosen mielestä tämä johtuu osittain näkökulmaerosta Suomen kanssa. Suomalaiset ovat hänen mukaansa tottuneempia toimimaan venäläisten kanssa.

– Suomelle Venäjä on merkittävä kauppakumppani. Sen sijaan Ruotsissa Venäjä-keskustelu ryöpsähtää esiin, kun jotain tapahtuu turvallisuuspuolella. Meille toimiminen Venäjän kanssa on enemmän osa jokapäiväistä elämää, koska Venäjän on meillle lähinaapuri, Anttonen totesi.

"Yhdysvaltain ulkopolitiikassa Suomi ei ole ihan ensimmäisiä asioita"

Presidentiksi tammikuun lopulla astuva Donald Trump on puhunut Suomesta tai Pohjoismaista vielä varsin vähän, toisin kuin väistyvä presidentti Barack Obama. Kokenut diplomaatti kehottaa maltillisesti odottamaan, että Trump on saanut oman hallintonsa jalkeille.

– Yhdysvaltain kokoisen maan ulkopolitiikassa Suomi tai Pohjoismaat eivät ole asioita, joita aletaan ihan ensimmäisenä pohtia.

Anttosen mukaan Donald Trumpin tulo presidentiksi sisältää vielä monia avoimia kysymyksiä. Hän uskoo kuitenkin, että hallinnon vaihtumisessa on aito mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä.

– Jos Trumpin hallinto on kiinnostunut rakentamaan suhteita Venäjän kanssa, niin he odottavat Venäjältä myöskin liikkeitä. Yksipuolinen ajatus, että jompikumpi osapuoli antaisi periksi, ei vain ole realistinen.

Anttosen mukaan Venäjän, Euroopan ja Yhdysvaltojen keskinäinen suhde on monitahoisempi, kuin usein annetaan ymmärtää.

– Yhdysvaltain näkökulmastä Venäjä on maailmanpolitiikan toimija, jonka kanssa yritetään ratkaista maailmanpolitiikan kysymyksiä. Sinällään Venäjän merkitys Yhdysvalloille talouskumppanina on pieni.

Talouden suhteen Eurooppa on Venäjälle Yhdysvaltoja tärkeämpi kauppakumppani.

– Venäjän ulkomaankaupasta jopa puolet käydään Euroopan kanssa. Eurooppa on Venäjälle tärkeä talouskumppani, muttei niinkään poliittisesti.

Vaikka Anttonen ei usko, että Trumpin johtama Yhdysvallat antaisi Venäjälle myönnytyksiä, pitää hän kuitenkin tilannetta vielä avoimena.

– Kyllä tässä hiertää edelleen Ukrainan tilanne. Toivomme, että Venäjä lähtisi mukaan Minskin sopimuksen noudattamiseen, jotta voitaisiin ratkaista Ukrainan tilannetta sekä parantaa Euroopan ja Venäjän välejä, Anttonen sanoi.