Pakkasennätys paukkui taas: Muoniossa 41,7 astetta puolenyön jälkeen

Lähes yhtä kylmää oli Sallan Naruskalla, missä mittari näytti pakkasta 41,4 astetta. Ensi yönä pakkanen kiristyy Etelä- ja Keski-Suomessa.

Pakkaset
Anára márkanis leat garra buollašat
Pakkasnäkymä Inarin kirkonkylässä keskiviikkonaSusanna Guttorm / Yle

Tämän talven pakkasennätys on siirtynyt Muonion kirkonkylään. Ilmatieteen laitoksen mittauspisteessä oli pakkasta 41,7 astetta puolenyön jälkeen.

Lähes yhtä kylmää oli Sallan Naruskalla, missä pakkasmittari näytti 41,4 astetta kahden aikaan yöllä. Neljänkymmenen pakkasasteen tienoilla on oltu torstain pikkutunneilla myös Kittilässä, Sodankylässä ja Savukoskella.

Talven uusi pakkasennätys ei ole aivan heti rikkoutumassa, sillä sää on hieman pilvistynyt eteläisessä ja keskisessä Lapissa, mikä on nostanut lämpötilaa useilla asteilla.

Etelä-Suomessa kovimmat pakkaset ovat vielä edessä. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka kertoo, että ensi yönä maan etelä- ja keskiosissa elohopea putoaa jopa -35 asteen tietämille.

– Päättyneen yön aikana tuuli on pitänyt lämpötilan laskua kurissa ja lämpötilalukemat ovat olleet -18:n ja -25:n lukemissa, mutta tuleva yö tulee olemaan selvästi kylmempi.

Helpotusta on kuitenkin luvassa. Sää lähtee perjantai-iltana lauhtumaan pohjoisesta alkaen ja vajaassa kahdessa vuorokaudessa lämpötilat saattavat paikoitellen nousta jopa 20-30 astetta.

Kaikkien aikojen pakkasennätykseen vielä matkaa

Suomen virallinen pakkasennätys on tammikuulta 1999, jolloin Kittilän Pokassa mittarinlukema laski 51,5 miinusasteeseen. Tuon talven jälkeen pakkasennätykset ovat olleen maltillisempia eikä 2000-luvulla lukemat ole kertaakaan laskeneet alle -44 asteen, Punkka kertoo. Sen alittaminen vaatii jo erityisiä olosuhteita.

– Arktisen ilmamassan täytyy tulla meille ihan puhtaasti mannerta pitkin. Pienikin merialueen ylitys saattaa jo muuntaa sitä ilmamassaa niin, että kaikkein kylmimpiä lukemia ei saavuteta enää, Punkka sanoo.

Joka talvi ei edes aliteta -40 asteen rajaa. Näin kävi muun muassa vuosina 2009, 2013 ja 2015.

Ylen elävän arkiston tallenteissa kerrotaan miten aiempien aikojen pakkasennätysten kanssa on eletty, ja kuinka Suomen sitkeä kansa on pärjännyt silloinkin.