Syyttäjä: Entiset työntekijät veivät mukanaan Nokian Renkaiden yrityssalaisuuksia ja saivat kymmenien miljoonien rikoshyödyn

Suomen tiettävästi laajimman yrityssalaisuusjutun pääkäsittely alkaa Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella.

Nokian Renkaat
Nokian Renkaiden tehdas Nokialla.
Jussi Mansikka / Yle

Tämän vuosikymmenen alussa ovi Nokian Renkaista ulos kävi tiuhaan. Varsinkin yhtiön tuotekehitysosastolta irtisanoutui useita työntekijöitä. Syyttäjän mukaan entiset työntekijät veivät mukanaan myös yrityssalaisuuksia.

Pirkanmaan käräjäoikeus pui usean kuukauden ajan poikkeuksellisen laajaa yrityssalaisuusjuttua. Jutulle on varattu alustavasti nelisenkymmentä istuntopäivää.

– Näin paljon istuntopäiviä vaativaa juttua ei ole käsitelty Tampereella vuosikymmeniin, arvioi käräjätuomari Kimmo Valkiala.

Kihlakunnansyyttäjä Matti Jakosuo vaatii kymmenelle Nokian Renkaiden entiselle työntekijälle vankeusrangaistuksia yrityssalaisuuden rikkomisesta ja väärinkäytöstä. Heistä kolmelle syyttäjä vaatii myös vähintään kolmen vuoden liiketoimintakieltoa. Kahdelle yhtiölle – Black Donuts Engineering Oy:lle ja IDG International SA:lle – vaaditaan yhteisösakkoa. Kaikkiaan vastaajina on neljä yhtiötä.

Enimmäisrangaistus yrityssalaisuusrikoksista on kaksi vuotta vankeutta.

Syyttäjä vaatii valtiolle rikoshyötynä yhteensä 35 miljoonaa euroa. Suurin vaatimus kohdistuu Black Donuts Engineering -yhtiöön. Yhtiö on syytteen mukaan tuomittava menettämään valtiolle rikosten tuottamana taloudellisena hyötynä 20 miljoonaa euroa.

Syyttäjä: Entiset työntekijät kopioivat yrityssalaisuuksia

Syytteiden mukaan vastaajat hankkivat Nokian Renkailla töissä ollessaan haltuunsa muun muassa tuotantoteknologiaan, tehdashankkeisiin, tuotekehitykseen ja myyntiin liittyviä yritysalaisuuksia.

Rikollisella tavalla hankittuja tietoja käytettiin muun muassa tarjoamalla, suunnittelemalla ja toteuttamalla useita rengastehdas- ja tuotannonkehityshankkeita eri puolilla maailmaa. Yrityssalaisuudeksi luokiteltavaa tietoa on syyttäjän mukaan vuotanut muun muassa Saudi-Arabiaan ja Kiinaan.

Tiedostojen "vuotaminen" on syytteen mukaan ollut omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa Nokian Renkaille.

Black Donuts: Tiedot rengasalalla yleisesti tunnettuja

Black Donuts Engineering kiistää syytteet.

Haastehakemukseen toimittamassaan vastauksessa Black Donuts -yhtiön asiamiehet sanovat, että syytetyt eivät ole hyödyntäneet tietoa, joka täyttää yrityssalaisuuden edellytykset.

– Renkaiden valmistus perustuu yleisesti ja laajasti tunnettuun, käytännössä standardoituun valmistusprosessiin, todetaan käräjäoikeudelle toimitetussa vastauksessa.

Vastauksen mukaan muun muassa renkaiden kokoonpanokoneet ovat markkinoilla vapaasti ostettavissa. Tuotantoteknologia ei sisällä yrityssalaisuuksia. Esimerkiksi renkaiden vulkanointi on patentoitu yli 170 vuotta sitten.

– Vastaajayhtiö oudoksuu, miten asianomistaja ja syyttäjä voivat väittää vuonna 1844 patentoidun teknologian olevan asianomistajan yrityssalaisuus, suomitaan vastauksessa.

Tuotekehityksen avainhenkilöitä siirtyi kilpailijan leipiin

Syksyllä 2010 ja alkuvuodesta 2011 Nokian Renkailta irtisanoutui muun muassa strategiajohtaja, sopimusvalmistuksesta vastannut johtaja, teknologiapäällikkö, materiaalikehityspäällikkö ja testikuljettaja.

Ex-työntekijät siirtyivät toisen samalla alalla toimivan yhtiön, Black Donuts Engineering Oy:n palvelukseen. He veivät mukanaan kymmeniä tuhansia rengasteknologiaan, rengastehtaiden suunnitteluun ja renkaiden valmistukseen liittyviä tiedostoja.

Nokian Renkaat teki poliisille tutkintapyynnön syksyllä 2011. Poliisi teki helmikuussa 2012 laajan kotietsinnän ja takavarikoi tiedostoja. Poliisi löysi yhdeltä epäillyltä lähes 23 000 tiedostoa, jotka oli kopioitu Nokian Renkaiden aikaiselta työtietokoneelta. Tietoja oli muokattu poistamalla viittaukset Nokian Renkaisiin.

Laajan esitutkinnan teki Keskusrikospoliisi. Kihlakunnansyyttäjä Matti Jakosuo ilmoitti kesäkuussa 2015 nostavansa useita syytteitä yrityssalaisuusrikoksista kymmenelle Nokian Renkaiden entiselle työntekijälle ja yhdelle alihankkijan palveluksessa olleelle henkilölle.

Marraskuussa 2015 alihankkijan palveluksessa ollut mies sai tunnustusoikeudenkäynnissä vuoden ja kahden kuukauden mittaisen ehdollisen vankeustuomion yrityssalaisuuden rikkomisesta ja väärinkäytöstä.

Oikeudenkäynti kymmentä syytettyä vastaan alkoi valmisteluistunnolla kesäkuussa 2016.

Työoikeuden professori: Varsinaista ratkaisua jouduttaneen odottamaan vuosia

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen pitää poikkeuksellisena syytteessä olevin henkilöiden suurta määrää.

– Yleensä yrityssalaisuuden rikkomisjutuissa on syytettynä yksi tai korkeintaan muutama työntekijä. Näin suuria jutut eivät aikaisemmin ole olleet.

Puolustuksella on Koskisen mukaan edessään suuri urakka, kun se yrittää todistaa, että epäiltyjen hallusta löydetyt tiedostot ovat rengasalalla yleisesti tunnettuja.

– Oikeudenkäynnistä tulee helposti laaja, koska puolustuksen pitää pystyä osoittamaan, mitä alalla yleisesti tiedetään.

– Sen luotettava ja kattava selvittäminen voi olla hankalaa, koska muut yritykset eivät helposti anna käyttöön sellaista tietoa, jota puolustus voisi hyödyntää.

Professori Seppo Koskinen arvioi, että varsinaiset ratkaisut saadaan ylemmistä oikeusasteista vasta vuosien kuluttua.