Useita ihmisiä kuollut ammuskelussa Floridassa Fort Lauderdalen lentokentällä

Yhdysvaltalaismedian mukaan ainakin viisi ihmistä on saanut surmansa perjantaina Fort Lauderdalen lentokentällä sattuneessa välikohtauksessa.

Ulkomaat
Fort Lauderdalen lentokenttä syyskuu 2004.
Fort Lauderdalen lentokenttä syyskuu 2004.Zayra Morales / EPA

Viisi ihmistä on saanut surmansa Floridassa Fort Lauderdalen lentokentällä sattuneessa ammuskelussa perjantai-iltana Suomen aikaa. Kahdeksan ihmistä on viety loukkaantuneena sairaalaan. Kaksi haavoittuneista tarvitsi leikkaushoitoa.

Tiedot välikohtauksesta ovat vielä vaillinaisia.

Ampuja on saatu kiinni. Poliisin mukaan ampuja saatiin nopeasti kiinni. Hänen on kerrottu olevan 26-vuotias Irakin sodassa palvellut Yhdysvaltain armeijan veteraani.

– Meidän tietojemme mukaan ampuja toimi yksin. Selvitämme hänen motiiviaan, Browardin piirikunnan pormestari Barbara Sharief kertoi CNN-televisioyhtiölle. (siirryt toiseen palveluun)

Kiinniotetun miehen veli on kertonut uutistoimisto AP:lle, että hänen veljensä olisi saanut psykiatrista hoitoa Alaskassa. Perhe sai tiedon asiasta ampujan tyttöystävän kautta, mutta veli ei tiedä tarkalleen hoidon laadusta.

Lentokenttä suljettiin ampumisen jälkeen. Tulevia lentoja ohjattiin muille kentille tai peruutettiin kokonaan.

Fort Lauderdale on myös suomalaisten turistien suosima lomanviettopaikka.

Täydennetty klo 21.26: Uhriluku nousi viiteen, pormestarin kommentti