Michelle Obama: Elämäni suurin kunnia oli olla Yhdysvaltain ensimmäinen nainen

Michelle Obama lupasi jatkaa työtään niiden asioiden puolesta, joita hän on puoltanut myös maan ensimmäisenä naisena.

Michelle Obama
Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle Obama piti jäähyväispuheensa Valkoisessa talossa 6. tammikuu 2017.
Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle Obama piti jäähyväispuheensa Valkoisessa talossa 6. tammikuu 2017. Shawn Thew / EPA

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen, Michelle Obama on pitänyt tunteikkaan jäähyväispuheen.

– Elämäni suurin kunnia oli olla Yhdysvaltain ensimmäinen nainen, hän sanoi Valkoisessa talossa.

Väistyvän presidentin puoliso otti kantaa koulutukseen ja tasa-arvoon. Hän viittasi ihmisten erilaisiin taustoihin uskontoihin, näkemyksiin ja ihonväriin.

– Se ei ole uhka keitä me olemme, vaan se millaisia me olemme. Sinulla on oikeus olla juuri se, kuka olet, hän sanoi.

Hän muistutti, että nuorille on tärkeä opettaa oikeudentuntoa, myötätuntoa ja rehellisyyttä.

Michelle Obama lupasi jatkaa työtään niiden asioiden puolesta, joita hän on puoltanut myös maan ensimmäisenä naisena. Niihin kuuluvat koulutus, taistelu lasten lihavuutta vastaan ja perheiden sosiaalinen tukeminen.

Presidenttipari päättää työnsä 20. tammikuuta, jolloin Donald Trump puolisoineen asettuu Valkoiseen taloon ja uuteen virkaan.

Lähteet: AP, Reuters