Maahanmuuttajalapsen polku suomalaisuuteen onkin latu – "Opetamme heidät ystävystymään talven kanssa"

Ensi kaudella Kansainvälisen hiihtokoulun ryhmiin otetaan mukaan myös syrjäytymisvaarassa olevia vähävaraisten suomalaisperheiden lapsia.

maahanmuuttajat
hiihtokoululaisia paloheinässä
Kansainvälisen hiihtokoulun toiminnanjohtaja Axa Sorjanen uskoo, että jokainen lapsi voi oppia nauttimaan talvesta. Menossa mukana S uheyb, Fahmo ja Kameel.Jouni Immonen / Yle

Suomen pitkä ja pimeä talvi ei ole aina helppoa edes loskan keskellä kasvaneelle. Entäs sitten sellaiselle, joka ei ole koskaan aiemmin edes nähnyt lunta tai kuukausitolkulla kestänyttä pimeää aikaa?

Toimittaja-ohjaaja Axa Sorjanen uskoo, että kuka tahansa voi oppia nauttimaan talvesta. Ensin talven kanssa on kuitenkin ystävystyttävä – ja paras konsti siihen on oppia hiihtämään. Siksi hänen perustamassaan Kansainvälisessä hiihtokoulussa maahanmuuttajalapset viedään ladulle.

– Suomessa on pelottavaa ja kylmää. Maahanmuuttajat eivät välttämättä tiedä, mitä täällä voi tehdä. Mutta sitten kun nämä lapset pääsevät tänne touhuamaan, niin he tajuavat, että tämä talvi on aika hieno juttu, toiminnanjohtaja Sorjanen sanoo.

Murtomaahiihdon perusteet ovat Sorjasen mukaan vasta alku. Samalla kun opitaan talven ystäviksi saadaan muitakin ystäviä, opitaan suomen kieltä ja hoksataan liikunnan ilo jo pienestä pitäen.

Viime talvena toimintansa aloittaneen Kansainvälisen hiihtokoulun opissa on ollut tähän mennessä 120 maahanmuuttajalasta. Toimintaa on tällä hetkellä viidellä paikkakunnalla: Helsingissä, Salossa, Kiteellä, Kajaanissa ja Rovaniemellä.

– Ensi vuonna tavoitteena on tuplata paikkakuntien määrä ja ottaa mukaan myös syrjäytymisvaarassa olevia vähävaraisten suomalaisperheiden lapsia, Sorjanen virkkoo.

Kaatuminenkaan ei haittaa

Kun katsoo syyrialaisten veljesten Kaamelin ja Adamin ja Somialiasta kotoisin olevien Fahmon ja Suheybin innokasta sivakointia Helsingin Paloheinässä, näkee että talven kanssa on todella ystävystytty.

– Täältä tullaan! kahdeksanvuotias Fahmo huudahtaa ja pujahtaa sitten pujotteluradan maaliin, kahden hiihtosauvan väliin.

Somaliasta kotoisin oleva Fahmo ei vuosi sitten meinannut pysyä pystyssä sukset jalassa, saati jaksaa hiihtää sadan metrin matkaa.

Nyt tytöltä luonnistuu myös Paloheinän iso loppulasku. Se, jonka laskemista hän pelkäsi pitkään.

Ne ovat sellaisia pieniä yrityksen ja onnistumisen kokemuksia, jotka kuitenkin ovat näille lapsille valtavan suuria.

Axa Sorjanen, toiminnanjohtaja, Kansainvälinen hiihtokoulu

Siitä on kiittäminen liki kaksimetristä hiihtäjää Jesse Väänästä, joka monen muun ammattilaisen tavoin on käynyt vapaaehtoisena opettamassa Kansainvälisen hiihtokoulun lapsia.

– Jesse on niin pitkä, että hän pystyi ottamaan Fahmon jalkosensa väliin laskun ajaksi. Se oli niin valtava kokemus, että Fahmon piti heti päästä uudelleen laskemaan mäki yksin. Ne ovat sellaisia pieniä yrityksen ja onnistumisen kokemuksia, jotka kuitenkin ovat näille lapsille valtavan suuria, Sorjanen kertoo.

Onnistumisen tunne kantoi pitkälle, sillä viime marraskuussa, kun hiihtokoulu aloitteli kauttaan, Fahmo paineli ensitöikseen mäen ylös ja laski sen alas.

Kaatuminenkaan ei enää pelota.

– On hauskaa, kun peppu menee lattialle, Fahmo summaa hymyillen.

hiihtokoululaisia paloheinässä
Hiihdonopettaja Laura Liikanen näyttää Fahmolle (vas.), Adamille ja Kameelille miten pujottelurataa lähtetään kulkemaan yhden suksen varassa.Jouni Immonen / Yle

Pakkasraja, mikä se on?

Kun vuosi sitten elohopea tippui liki kolmeenkymmeneen miinusasteeseen etelässäkin, Kansainvälisen hiihtokoulun oppilaat ihmettelivät miksi koulun liikuntatunnilla ei mentykään hiihtämään. Se oli heidän ensimmäinen Suomi-talvensa, eikä heillä ollut käsitystä siitä, että kyseessä olisi ollut erityisen paha keli.

– He olivat kuulemma protestoineet äänekkäästi, Sorjanen naurahtaa.

Ja silloin kun vettä satoi loppuvuodesta vaakatasossa ja mittari näytti plus neljää, Paloheinässä ei juuri muita kuin Kansainvälisen hiihtokoulun hiihtäjiä näkynyt. Eikä kukaan puskenut eteenpäin hampaat irvessä, vaan pikemminkin hymy huulessa.

– Lapset olivat vain, että aijaa tänään on tämmöistä. Mennään silti!

Kaksi vuotta sitten Syyriasta Suomeen saapunut Kameel muistaa vieläkin, millaista hiihtäminen on ensimmäisillä kerroilla.

– Se oli vähän helppoa siis vaikeaa, mutta nyt se on helpompi, Kameel sanoo.

Hiihtämisessä parasta on kuulemma alamäki. Ai siksi koska pääsee lujaa?

– Joo. Hiihtämisestä saa kivaa, Kameel vastaa.

Huippuhiihtäjien opissa

Hiihto-opetus ja siihen tarvittavat varusteet suksista pipoihin eivät maksa koululaisille euroakaan.

Varat toimintaan on kerätty lahjoituksina joukkorahoituskamppanjalla. Sorjanen laskee, että yhden lapsen hiihtoharrastus kustantaa välineineen, kuljetuksineen ja leireineen noin tuhat euroa.

– Että aika paljon tässä pitää lahjoituksia kerätä, että toiminta on mahdollista. Onneksi porukkaa on ollut helppo saada mukaan.

Hiihtokoulun kummeiksi on lähtenyt esimerkiksi moninkertainen maailmanmestari Aino-Kaisa Saarinen, joka on myös opettanut hiihtokoululaisia.

–Se oli hauska kokemus myös toiselle puolelle, sillä eihän kukaan näistä tiennyt kuka on Aikku Saarinen. Hän oli ihan yhtä tuntematon kuin kuka tahansa muu, Sorjanen sanoo.

Treenien päätteeksi hiihtokoululaiset poikkeavat yleensä kuumalle mehulle Paloheinän kahvioon. Kotimatkalla moni näistä uusista suomalaisista toivoo, että viikko kuluisi mahdollisimman nopeasti ja pääsisi taas hiihtämään.

Saahan siitä kivaa.