Näin meille kävi jättipotkujen jälkeen – neljä tarinaa onnistumisesta

Kännykänkuorien valmistaja Perlos jätti Suomen vuosikymmen sitten. Pohjois-Karjalan tehtailta jäi kerralla työttömäksi lähes tuhat ihmistä. Moni pärjäsi jatkossa hyvin.

työelämä
Perlokselta vuonna 2007 irtisanottu Mari Hiltunen.
Liperiläinen Mari Hiltunen irtisanottiin Perlokselta viiden vuoden työuran jälkeen 2007. Pienen miettimisen jälkeen hän lähti koulun penkille, kouluttautui insinööriksi ja päätyi Abloylle.Siru Päivinen / Yle

Tammikuun puolivälissä vuonna 2007 putosi uutispommi: kännykän osia valmistava Perlos ilmoitti, että se irtisanoo Suomesta yli 1 100 työntekijää. Käytännössä uutinen tarkoitti, että Perlos sulkee Pohjois-Karjalassa vierekkäin sijaitsevat Kontiolahden ja Joensuun tehtaat.

Korkean työttömyyden alueella tieto otettiin vastaan järkyttyneenä. Työvoimahallinnolla, kunnilla ja alueen muilla elinkeinopolitiikan toimijoilla alkoi kova urakka, mistä ja miten saadaan työtä valtavalle joukolle. Ainoa helpotus oli, että irtisanotut olivat keskimäärin nuorehkoa ja varsin hyvin koulutettua väkeä.

Mari Hiltunen, kokoonpanija

Päätin, että haluan Perlokselle töihin, ja sinne on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Hain kovasti, mutta työn saamisen esteenä oli, että minulla ei ollut vuorotyökokemusta.

Porasin sitten Outokummussa kaverin alihankintafirmassa reikiä kännykän muoviosiin. Parin kuukauden kuluttua soitin Perlokselle, että nyt on vuorotyökokemusta, sitten pääsin sinne töihin vuonna 2002. Olin 26-vuotias.

Kännykkämarkkinat olivat kovasti nousussa ja nuoria, 20–25-vuotiaita oli tosi paljon töissä Perloksella.

Aloitin puhdastilassa laadunvalvojana Kontiolahdessa. Olin lääkeruiskuja valmistavalla linjalla noin vuoden.

Sitten siirryin Jukolanporttiin kokoonpanijaksi. Katsottiin kännykän osia paleteista, käytettiin koneita. Kappaletuotantoa tehtiin.

Ihmiset tekivät sen työpaikan. Viihdyin sen takia, että siellä oli ihania työkavereita ja leppoisa meininki – tosi mukava työskennellä.

Vuonna 2007 se oli aikamoinen paukku. Muistan vielä, kun meille pidettiin ruokalassa infotilaisuuksia. Meni jonkin aikaa miettiessä, että mitä tämä tarkoittaa - tarkoittaako ihan oikeasti, että nyt toiminta loppuu? Kun ei se muuten vielä näkynyt millään lailla, ilmoitettiin vain.

Sitten tuli hirmu pelko, että miten käy jatkossa, mistä saa töitä, kun hirmu paljon jää työttömäksi. Ja onko itsellä mahdollisuuksia saada töitä.

Työt loppuivat 12. kesäkuuta.

Työvoimatoimiston mies ehdotti, että mitä jos rupeaisit insinööriksi lukemaan. Ensin sanoin, että en varmasti, ei minusta ikinä ole semmoiseen. Sitten rupesin miettimään, entä jos kuitenkin. Näin löysin itseni pääsykokeista.

Muutosturva toimi: kun lähdimme kouluun, saimme ansiosidonnaista koko kouluajan, ei tarvinnut pienillä päivärahoilla tulla toimeen.

Myös kaikki koulukirjat maksettiin. Työvoimatoimistoon toimi koko ajan kanava tosi hyvin ja sieltä ihminen soitteli, miten toimia. Meitä infottiin hyvin kaikesta koko neljä vuotta, minkä koulu kesti.

Harjoitteluvaiheessa päätin, että minun on pakko päästä Abloylle töihin. Pääsin vuonna 2010 sinne työharjoitteluun, joka kuului koulutukseen. Tuurailin siellä työnjohtoa kesällä ja olin jokapaikanhöylä koko vuoden. Tuli tutuksi sähkölukot.

Syksyllä siellä avautui työnjohtajan paikka. Hain siihen ja 1.12. aloitin työnjohtajana Abloylla.

Tunteet nousee pintaan aina, kun näkee Perloksesta videoita. Hyvä, etten purskahda itkemään. Silti jälkikäteen ajateltuna, vaikka Perloksen loppuminen oli niin ikävä juttu, mulle se on tuonut mukanaan pelkkää hyvää sen jälkeen.

Tero Vanninen.
Anu Rummukainen / Yle

Tero Vanninen, tehdaspäällikkö

Valmistuin Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta konetekniikan insinööriksi vuonna 1999. 24-vuotiaana insinöörinä pääsin harjoittelijaksi Perlokselle.

Nousukausi oli silloin parhaillaan, ja tulevaisuuden näkymät olivat ruusuiset. Töitä riitti kaikille, jotka halusivat niitä tehdä. Ilmapiiri oli erittäin positiivinen ja nuorekas, tulevaisuus näytti erittäin valoisalta.

Etenin projektipäälliköksi ja lopulta tehdaspäälliköksi. Siihen ura päättyi Suomessa, kun tehtaat alkoivat sulkeutua.

Kun tieto tehtaan sulkemisesta tuli, piti olla hetki hiljaa.

Järkytys vaihtui kuitenkin nopeasti suunnitelmiksi, sillä olin jo muutaman vuoden ajan miettinyt, että haluaisin ulkomaankomennukselle.

Sulkemisuutinen tarjosi mahdollisuuden tarttua siihen tilaisuuteen.

Tammikuussa 2007 muutin Hongkongin lähelle Shenzhenin kaupunkiin, jossa asuu noin 15 miljoonaa ihmistä. Työ siellä oli käytännössä sama kuin Suomessakin.

Kiinassa tehdaspäällikön työpäivät olivat pidempiä ja intensiivisempiä, sillä tehtaat toimivat Kiinassa 24 tuntia vuorokaudessa. Suomessa on robotteja, Kiinassa ihmiset ovat niitä robotteja.

Johtamistavan opettelu vei hetken, sillä Kiinassa työntekijöitä pitää valvoa enemmän, että he tekevät oikeita asioita.

Puolen vuoden kuluttua lähdöstäni vaimoni muutti Suomesta Kiinaan. Meille syntyi työkomennuksen aikana kaksi lasta.

Kun lapset kasvoivat ja heidän kouluunmeno alkoi tulla ajankohtaiseksi, päätimme muuttaa takaisin Suomeen.

Olen edelleen samassa yhtiössä töissä. Työt sain järjesteltyä niin, että pystyn tekemään myyntipäällikön hommia Suomesta käsin.

Töitä teen kotikonttorilta käsin aikaisin aamulla Kiinan ja Suomen aikaeron vuoksi. Myöhään illalla töitä tehdään yhdysvaltalaisten asiakkaiden kanssa.

Nykyinen työ vaatii 1–2 viikkoa matkustusta kuukausittain.

Perloksen tehtaan sulkeminen opetti minulle maailmankatsomusta. Minulla on mielikuva, että tästä maailmasta työt eivät lopu.

Pentti Hartikainen
Pentti Hartikainen

Pentti Hartikainen, luottamusmies

Minut valittiin luottamusmieheksi lokakuussa 2003, kun edellinen luottamusmies irtisanoutui tehtävästään Perloksen Lehmonharjun tehtaan ensimmäisten isojen yt-neuvotteluiden jälkimainingeissa.

Lehmonharjun tehtaalle tuli vuosituhannen vaihteessa joka toinen viikko bussilastillinen uusia työntekijöitä. Työsopimus oli aluksi kuitenkin usein lyhyt määräaikainen, vaikka tehtaalla tehtiin keskeytymätöntä viisivuorotyötä.

2000 vuoden loppupuolella tekeminen muuttui epätasaisemmaksi, ja työtä oli välillä enemmän ja välillä vähemmän, eikä kaikki määräaikaiset työsopimukset saaneet enää jatkoa.

Siitä, ja yhtiön Ylöjärven tehtaan sulkemisesta vuonna 2005 osasin arvata, että Joensuussakin saattaa olla rytinöitä tulossa.

Yt-neuvottelujen aikana en osannut miettiä omaa kohtaloani vaan työkavereiden huoli oli päällimmäisenä asiana.

Sain välillä kovaakin kritiikkiä. Eräskin alueen työnantajaedustaja sanoi minulle, että olen niin veemäinen äijä, etten tule ikinä saamaan töitä. Minunko syy ja aloite tehtaiden sulkeminen oli?

Sain arvokasta kokemusta luottamusmiehen tehtävistä. Ne koettelemukset toivat minulle uuden työpaikan Savo-Karjalan työsuojelupiirissä Kuopiossa vuonna 2007 syyskuussa ennen kuin Perlos sulki ovensa lopullisesti Joensuussa.

Hakijoita oli 128. Sain työpaikan luottamusmies- ja työelämäkokemukseni ja varmaan osittain julkisuuden luoman maineen perusteella.

Kesällä 2009 muutin Kuopiosta takaisin Joensuuhun Puuliiton aluetoimitsijaksi ja 2015 vuodella Helsinkiin Puuliiton keskustoimistolle työympäristösihteeriksi. Kokemukset Perloksella auttoivat varmaankin näiden työpaikkojen saannissa.

Pertti Tykkyläinen ja Kari Sinkkonen.
Pertti Tykkyläinen (vas.) ja Kari Sinkkonen olivat työkaverit Perloksella. He perustivat Perloksen tarun päätyttyä yhteisen yrityksen.Kaptas Oy

Pertti Tykkyläinen, Development Manager

Minä olen ollut yrittäjänä lähes kymmenen vuoden ajan. Minun ja työkaverini perustamassa yrityksessä on nyt työntekijöitä 26, joista vain neljällä ei ole Perlos-taustaa.

Olemme nauraneet yhdessä, että olemme käyneet Perlos-yliopiston. Liperi valitsi Kaptaksen vuoden 2016 yritykseksi.

Leipää ja voita on riittänyt, joskus makkaraakin on saanut leivän päälle.

Henkinen kynnys yrityksen perustamiseksi oli suurempi kuin konkreettinen kynnys. Jotain oli kuitenkin keksittävä, koska työt uhkasivat loppua.

Perloksen loppu oli nähtävissä erityisesti syksyllä 2006 esimerkiksi siitä, että investointeja ei tehty. Oikeastaan tehtaan sulkemisuutisesta tuli helpotuksen tunne, koska jossittelu loppui.

Kun menin Perlokselle vuonna 1989 vastavalmistuneena sähkövoimatekniikan insinöörinä, yksikössäni oli 24 työntekijää. Kun tehdas suljettiin, yksikössä oli töissä 250 ihmistä.

Suurin oppi, jonka Perlos antoi yritystoiminnallemme oli, ettei yhden asiakkaan varaa kannata laskea. Sen vuoksi yritäme löytää töitä usealta eri toimialalta.