yle.fi-etusivu

Nokian Renkaat vaatii 6 miljoonaa euroa vahingonkorvauksia – Suomen suurimman yrityssalaisuusjutun pääkäsittely alkoi

Poikkeuksellisen laaja yrityssalaisuusjuttu istutaan osittain suljetuin ovin. Syytettynä on kymmenen Nokian Renkaiden entistä työntekijää.

Nokian Renkaat
Pirkanmaan käräjäoikeuden sali
Koko kevään kestävä oikeudenkäynti alkoi tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa.Riikka Nurmi / Yle

Suomen tiettävästi laajimman yrityssalaisuusjutun pääkäsittely alkoi tiistaiaamuna Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella. Syytettynä on kymmenen Nokian Renkaiden entistä työntekijää.

Nokian Renkaiden asianajajan Tom Vapaavuoren mukaan yhtiön vahingonkorvausvaatimus yhteensä kuusi miljoonaa euroa. Mittava oikeusjuttu istutaan henkilökuulemisten osalta osittain suljetuin ovin.

Oikeudenkäynnille on varattu alustavasti ainakin neljäkymmentä istuntopäivää. Kihlakunnansyyttäjä vaatii kymmenelle Nokian Renkaiden entiselle työntekijälle vankeusrangaistuksia yrityssalaisuuden rikkomisesta ja väärinkäytöstä. Syyttäjä vaatii valtiolle rikoshyötynä yhteensä 35 miljoonaa euroa.

Suurin vaatimus kohdistuu Black Donuts Engineering -yhtiöön. Yhtiö on syytteen mukaan tuomittava menettämään valtiolle rikosten tuottamana taloudellisena hyötynä 20 miljoonaa euroa.

Nokian Renkaiden palveluksesta irtisanoutui 2010-luvun alussa useita työntekijöitä, jotka siirtyivät Black Donuts Engineering -yhtiön palvelukseen. Syyttäjän mukaan entiset työntekijät veivät mukanaan Nokian Renkaiden yrityssalaisuuksia ja keräsivät, tietoja vuotamalla, kymmenien miljoonien eurojen rikoshyödyn.

Yle Tampereen toimittaja Riikka Nurmi seuraa oikeuskäsittelyn alkua Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Alla näkyvät twiitit on kirjoitettu oikeussalista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Puolustusvoimat

"Yksittäistapauksia": Naissotilaat kokevat syrjintää ja häirintää puolustusvoimissa – silti he purevat hammasta ja ottavat kaiken vastaan

Urheilu

Norjalaiset romahtivat! Neljä suomalaisnaista jatkoon sprintissä

Kaamos

Kaamos alkoi tänään Nuorgamissa – jatkuu pitkälle tammikuuhun

Kotimaiset elokuvat

Armomurhaajassa periaatteen miehet maksavat kalliisti härkäpäisyydestään

Minibudjetilla tehty tyly suomalaistrilleri kerää suitsutusta maailmalla