Koe uusi yle.fi

Robotit muuttavat työtä, mutta ihmistäkin tarvitaan – "On tehtäviä, joita robotilla ei kannata teettää"

Vaikka osa ihmisten töistä menee roboteille, ne myös mahdollistavat uusien töiden syntymisen.

robotit
Jarmo Happonen robotin seurassa Kajaanin ammattikorkeakoululla.
Projektipäällikkö Jarmo Happosen mukaan yritykset, jotka päätyvät investoimaan robotteihin, pystyvät yleensä myös palkkaamaan lisää työntekijöitä.Jarmo Nuotio / Yle

Robotti alkaa olla tuttu jo muualtakin kuin elokuvista, sillä eri tehtäviin soveltuvia robotteja on toista tuhatta.

– Ne tekevät töitä pienen pienistä kohteista yli 1 800 kiloa painaviin. Robotteja käytetään kappaleiden käsittelyssä, hitsauksessa, lääketieteessä ja niin edelleen. En pysty oikein kuvittelemaan työtä, jota ne eivät voisi tehdä, toteaa projektipäällikkö Jarmo Happonen Robotiikka-automaatiota Kainuuseen -hankkeesta.

Robotti voi säästää ihmistä tekemästä työtä hankalissa asennoissa.

Aki Väinölä

Robottien laajemman käytön esteenä on joskus myös raha.

– On tehtäviä, joita robotilla ei kannata teettää. Ihminen on vielä taloudellisempi ja tehokkaampi tietyissä töissä.

Robotteja on käytetty jo pitkään

Robotteja käytetään päivittäin muun muassa Transtechin tehtaalla Kajaanin Otanmäessä. Hitsausinsinööri Aki Väinölän mukaan ne ovat tuttuja välineitä jo pitkältä ajalta.

– Ensimmäiset hitsausrobotit otettiin täällä käyttöön jo 1980-luvulla, kun tehtiin junanvaunuja Neuvostoliittoon. Silloiset robotit eivät olleet yhtä helppoja ohjelmoitavia tai ohjattavia kuin nykyiset, eivätkä niiden liikkeet myöskään olleet kovin avaria.

Ei tämä vaadi kummempaa kuin pienen kiinnostuksen aiheeseen.

Sami Räsänen

Nykyään tehtaalla on kuusi hitsausrobottia ja yksi plasmaleikkurirobotti. Väinölän mukaan robotit voivat myös korvata osan ihmisten tekemästä työstä.

– Robotilta hitsaaminen käy osassa tuotteita helpommin ja tasalaatuisemmin. Robotti voi säästää ihmistä tekemästä työtä hankalissa asennoissa. Toisaalta robotti ei taivu kaikkiin paikkoihin, eikä sillä voi käyttää kaikenlaisia hitsityyppejä.

Robotin käytön voi oppia

Robotiikka vaatii myös opiskelua. Kajaanin ammattikorkeakoulun tuntiopettajan Sami Räsäsen mukaan käyttäjän ei kuitenkaan tarvitse olla nörtti.

– Ei tämä vaadi kummempaa kuin pienen kiinnostuksen aiheeseen. Meillä on nyt toista kertaa robotiikka osana opintoja, ja lähes kaikki opiskelijat ovat sen myös valinneet.

Ihminen tekee työtä yhdessä robotin kanssa.
Ihminen ja robotti voivat tehdä työtä myös yhdessä.Elisa Kinnunen / Yle

Räsäsen mukaan robotteja kehitetään koko ajan, mutta niillä on edelleen rajoitteensa.

– Rajoittavia tekijöitä ovat robotin ulottuvuus, kuorman kantokyky sekä ohjelmoijan mielikuvitus. Nykyään robotit kykenevät tekemään myös työtä yhdessä ihmisen kanssa, mutta edelleen ihminen on se, joka ohjaa.

Robotti ei syö kaikkea työtä

Projektipäällikkö Jarmo Happonen korostaa, etteivät robotit syö vaan luovat työtä.

– Yritykset ovat pystyneet nostamaan ja tehostamaan tuotantoaan robotiikkainvestointien seurauksena. Se taas mahdollistaa lisäväen palkkauksen.

Nykyään robotit kykenevät tekemään myös työtä yhdessä ihmisen kanssa, mutta edelleen ihminen on se, joka ohjaa.

Sami Räsänen

Robotteja käytetään Happosen mukaan korvaamaan ihmistyötä yksinkertaisissa, toistuvissa, ihmiselle rasittavissa, vaarallisissa ja erittäin tasaista laatua vaativissa tehtävissä. Hitsausinsinööri Aki Väinölä muistuttaa, että ihmistä tarvitaan edelleen.

– Osa töistä kannattaa teettää robotilla, mutta toisaalta jonkun on tehtävä robotti, suunniteltava ohjelmisto ja ohjattava työtä.