Koe uusi yle.fi

EMMA-ehdokkaana ollut Vastarannan Siili muuntui sarjakuvaksi – "Siellä on vitsejä lapsille ja aikuisille"

Vastarannan Siilin perhemusiikki sai uuden elämän sarjakuvan muodossa. Juuri julkaistu sarjakuva on innostanut sarjakuvantekijä Harri Filppaa niin, että jatko-osakin on jo työn alla.

kulttuuri
Harri Filpan mukaan sarjakuvan tarinaa voi lukea ja katsella hyvin myös musiikin kanssa.
Harri Filpan mukaan sarjakuvan tarinaa voi lukea ja katsella hyvin myös musiikin kanssa.Marko Siekkinen / Yle

Sarjakuvantekijä Harri Filppa käytti uuden sarjakuvakirjansa tarinan pohjana EMMA-ehdokkaana olleen levyn kappaleita.

Juuri julkaistussa sarjakuvakirjassa Vastarannan Siili unten mailla hahmo seikkailee unen kautta laulujen maisemissa ja kohtaa matkallaan monenlaisia mönkijäisiä ja kuvatuksia, Harri Filppa kuvailee.

Musiikki tuo kokonaan oman uuden ulottuvuuden tarinaan

Harri Filppa

– Hahmoa piti kehitellä jonkun aikaa, koska siilejä on kuitenkin kuvitettu aika paljon. Halusin persoonallisen näköisen ja omanlaisen siilin, joka näyttää minun tekemältä.

Filpan mukaan tarinaa voi lukea ja katsella myös musiikin kanssa.

– Musiikki tuo kokonaan oman uuden ulottuvuuden tarinaan.

Filppa kertoo, että hahmolla on koko ajan pilke silmäkulmassa ja pieni irvistys päällä.

– Olen pyrkinyt tekemään tarinaan monia eri tasoja. Siellä on muun muassa vitsejä sekä lapsille, että aikuisille.

Näyttely, levy ja sarjakuvakirja

Lastenmusiikki-duo Soiva Siilin Markus Lampelan ja Kyösti Salmijärven sekä kuplettimies Jukka Takalon koko perheen musiikkia tekevä Vastarannan Siili julkaisi ensimmäisen levynsä 2015 ja albumi päätyi EMMA-ehdokkaaksi.

Seuraavan levyn tarinoissa me lähdemme heti huomioimaan myös tulevan sarjakuva-albumin tarinaa

Harri Filppa

Yhtyeen toinen levy on nyt tekeillä ja tuleva sarjakuvakirja ilmestyy levyn kanssa samalla kertaa.

– Yhteistyö on lähtenyt hyvin liikkeelle. Seuraavan levyn tarinoissa me lähdemme heti huomioimaan myös tulevan sarjakuva-albumin tarinaa, Harri Filppa paljastaa.

Levyn ja sarjakuvakirjan lisäksi aiheesta avautuu myös näyttely. Vastarannan Siili -näyttely on esillä Kulttuuritalo Valveen Valvegalleriassa 15.1. klo 14.00 alkaen.

Näyttelyyn tutustumisen ohessa on myös monenlaista muuta ohjelmaa, galleriassa on esimerkiksi tekemistä lapsille ja paikalla esiintyy tietysti itse Vastarannan Siili Klo 15.00. Tapahtuma on osa Lasten kulttuurikaupunki Oulun (siirryt toiseen palveluun) ohjelmistoa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Facebook

Entinen Facebook-johtaja kritisoi voimakkaasti somea:

"Huonot näyttelijät voivat manipuloida ihmisjoukkoja tekemään mitä haluavat"

Kittilä

Kittilän vs. kunnanjohtaja: Syytetyt luottamushenkilöt pois päätöksenteosta

Tuloerot

Yli puolet Ruotsin naisten maajoukkueesta harkinnut lopettamista: "Olemme liian huonoja saadaksemme lisää rahaa"

Lähi-itä

Israelin Suomen suurlähettiläs: Olemme valmiita neuvottelemaan Jerusalemista