Koe uusi yle.fi

Venäläiskoira loikkasi Suomen puolelle – paluu kotiin ei käy yhtä helposti

Metsästyskoira seurasi nenäänsä liian pitkälle ja jäi kiinni rajan toisella puolella.

rajavalvonta
Itäsiperianlaika.
Kuvan itäsiperianlaika ei liity tapaukseen.Suomen Kennelliitto

Paikalliset nappaavat vapaana kulkeneen, itäsiperianlaikan näköisen koiran Nuijamaalla Lappeenrannassa. Pantaa tutkimalla he päättelevät kyrillisistä kirjaimista, että koira on loikannut rajan yli Venäjältä Suomeen.

Löytäjät miettivät, mitä koiralle pitäisi tehdä ja vievät sen tutulle metsästäjälle, jolla on koira-aitauksia. Itäsiperianlaikoja käytetään erityisesti metsästyksessä, ja tämäkin yksilö lienee lähteneen kuononsa viemänä riistan perään.

Koiran paluu takaisin kotiin Venäjälle ei käy yhtä helposti kuin karkumatka, koska se saatiin kiinni Suomen puolella.

Kaikista kotieläinten rajan ylityksistä pitää ilmoittaa

Kaakkois-Suomen rajavartioston tietoon tulee vuosittain muutamia luvatta rajan ylittäneitä venäläiskoiria. Suomalaiskoirien "rajaloukkauksista" se saa kymmenkunta ilmoitusta.

Saman verran jäänee myös ilmoittamatta, vaikka jokaisesta tapauksesta pitää ilmoittaa rajavartiostolle. Myös silloin kun koira palaa takaisin.

Rajan yli karkaamisessa lähes aina on kyse metsästäjän koirasta.

Eläimet luovutetaan rajanylityspaikoilla

Jos koiran omistaja on tiedossa, suomalaiset ja venäläiset rajavaltuutetut sopivat eläimen palautusajan lähimmälle rajanylityspaikalle.

– Se on tyyppillisesti parin päivän juttu. Ensin koirasta tehdään kirjalliset dokumentit, joihin yleensä jo seuraavana päivänä saadaan vastaukset, kertoo koiratoimintaupseeri, kapteeni Olli Laatikainen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.

Laatikainen pitää maiden välistä järjestelyä toimivana.

Suomesta karanneita koiria odotetaan omin avuin palaavaksi vuorokauden verran, kunnes sitä kysellään venäläisviranomaisilta.

Löytökotiin niin kuin muutkin karkulaiset

Mikäli omistajasta ei ole tietoa, rajavartiosto vie koiran löytöeläinkotiin. Jos koirassa on ruhjeita, valvontaeläinlääkäri tarkistaa koiran. Venäläisillä koirilla saattaa myös olla rabies.

Eläinsuojelulain mukaan talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, lopettaa tai muutoin luovuttaa eläin.

Koirista koulutetaan isäntäuskollisia

Koiratoimintaupseeri Olli Laatikainen arvioi karkaustapausten hieman vähentyneen.

– Venäjällä on alettu ymmärtää metsästyskoiran arvo paremmin. Suomessa puolestaan metsästyksestä on tullut järjestäytyneempää ja koirista koulutetaan isäntäuskollisia.

– Metsästyskoirien valjaissa on usein tutka, ja tiedetään missä koira menee, Laatikainen kertoo ja suosittelee muillekin yhteystietojen laittamista pantaan tai valjaisiin.

Joskus vuosikymmeniä sitten rajaloukkauksia saattoivat tehdä myös lehmät ja hevoset.

– Minun urallani ei ole sattunut kuin yksi vasikan rajan ylittäminen Vainikkalassa, 1990-luvulta kaakkoisrajalla työskennellyt Laatikainen muistaa.

Venäläiskoira pääsi kotiin

Nuijamaalta löytyneelle "loikkarille" kävi hyvin. Sen ja toisaalta löytyneen jämtlanninpystykorvan näköisen koiran omistaja tavoitettiin seuraavana päivänä. Koirat palautettiin takaisin Venäjälle jo seuraavana päivänä.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Talousrikokset

Työpaikkojen varkaudet ja petokset hurjempia kuin uskotaan: "Työpaikan sisälle jää vellomaan epäilys, kuka oli syyllinen"

Hävittäjät

Suomi lähettää tarjouspyynnöt uusista hävittäjistä keväällä - "Tarvitsemme vähintään 64 konetta tämänkokoisen maan puolustamiseen"

Lapsen oikeudet

Yli 600 työpaikalle otetaan lapsi mukaan teemapäivän mukaisesti

Saksan politiikka

Toimittajalta: Saksan demarien pää kääntyi – suuri koalitio on mahdollinen