HS: Chempolis-sopimus solmittiin päivää ennen Sipilän Intian-vierailua

Pääministeri Juha Sipilä osallistui viime helmikuussa vienninedistämismatkalle Intiaan. Matkan jälkeen Sipilän lasten osittain omistama Chempolis-yritys ilmoitti jättitilauksesta Intiaan.

Juha Sipilä
Juha Sipilä ja intialaisia virkailijoita
Juha Sipilä Intiassa 2016.Yle

Biojalostusteknologiayhtiö Chempoliksen johtaja Pasi Rousu sanoo, että yhtiö teki sopimuksen intialaisen öljy-yhtiön kanssa päivää ennen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Intian-vierailua. Helsingin Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) Rousu kertoo, ettei pääministerin matkalla ollut mitään vaikutusta Chempoliksen solmimaan sopimukseen.

Rousu kertoo etsineensä viidentoista vuoden ajan ostajaa yhtiön teknologialle. Intian-matkoja on tässä ajassa Rousun mukaan on kertynyt toistasataa.

Vuonna 2014 reissut tuottivat tulosta ja Chempolis allekirjoitti kumppanuussopimuksen intialaisen öljynjalostajajätti Numaligard Retinery Limitedin kanssa. Helmikuussa, päivää ennen Sipilän matkaa, NRL:n hallitus päätti jatkaa kumppanuussopimusta.

– Ajattelimme, että tämän NRL:n hallituksen päätöksen voisi julkaista pääministerin matkalla. Niissä kun on tapana julkaista kauppoja, Rousu sanoo Helsingin Sanomille.

Iltalehti uutisoi tiistaina (siirryt toiseen palveluun), että Team Finlandin vienninedistämismatkalle osallistunut Sipilä edisti lapsiensa osittain omistaman Chempoliksen kauppoja Intiassa. Sipilän aikuiset lapset omistavat noin 5 prosenttia Chempoliksesta sijoitusyhtiö Fortel Investin kautta.