Koe uusi yle.fi

Kun vanhemmista aika jättää, niin lasten käytöksestä häviää arvokkuus – omaisuus hyvä lahjoittaa jo elinaikana

Etenkin rahavarojen hoito aiheuttaa perinnönjaossa stressiä ja riita, mutta ne voi välttää muun muassa reilulla testamentilla.

perinnönjako
Matti Ervasti, asianajaja Kuusamo
Kuusamolainen asianajaja Matti Ervasti sanoo, että perintöriidoilta vältyttäisiin, jos esimerkiksi tehdään hyvä testamentti ennen kuolemaa.Ensio Karjalainen / Yle

Perilliset välttyisivät stressiltä ja riidoilta, jos perinnön jättäjä tekisi hyvän testamentin tai jakaisi omaisuutensa ennen kuolemaansa.

– Mielestäni vanhemmat voisivat lahjoittaa tai kaupata omaisuuden jo eläessään, sanoo kuusamolainen asianajaja Matti Ervasti.

Tahtoo nimittäin olla niin, että kun molemmista vanhemmista aika jättää niin arvokkuus tavoista käsitellä asioita häviää.

Matti Ervasti, asianajaja

Ervasti muistuttaa, että perintonä lahja on verotuksellisesti raskaampaa, kuin varsinainen perintö.

– Hyvä testamentti on toinen hyvä ratkaisu. Tahtoo nimittäin olla niin, että kun molemmista vanhemmista aika jättää, niin arvokkuus tavoista käsitellä asioita häviää. Perinnönjättäjien kuoleman jälkeen on perinnönjakajien vähän helpompi riidellä, Ervasti sanoo.

Rahoista riidellään kipakasti

Oululainen varatuomari Jorma Herttuainen kertoo, että usein riitoja syntyy perinnönjättäjän rahavarojen hoidosta. Riidat ovat usein ärhäköitä.

– Yksi perillisistä on voinut yksin hoitaa vanhempansa raha-asoita käyttämällä pankkitilejä. Tiliotteet ovat voineet hävitä vuosien saatossa. Riitaa syntyy siitä, että joku toinen perillinen väittää tämä tilinkäyttäjän käyttäneen perinnönjättäjän varoja oman kulutuksensa kattamiseksi.

– Valitettavasti tällaista on myös tapahtunut ja väärinkäytetyt määrät ovat olleet huomattavia.

– On esimerkiksi jatkuvia tililtä nostoja ilman mitään selvitystä, vaikka perinnönjättäjä olisi ollut lähes sänkypotilas, eikä tosiasiallisesti pysty juurikaan kuluttamaan. Viime aikoina tällaiset väitteet ovat yleistyneet, Herttuainen kertoo.

Pohjoisessa ei taistella arvotauluista

Herttuainen toteaa, että Pohjois-Suomessa ei juurikaan törmää perinnönjaossa esimerkiksi arvotauluihin tai –kristalleihin, joista kiistellään.

– Iltapäivälehdet tällaisesta kirjoittelevat aina välillä, mutta ilmeisesti tällaiset ongelmat ovat rikkaan etelän ongelmia enemmän kuin köyhemmän pohjoisen.

Aika yleinen piirre on, että mitä rikkaampi kuolinpesä, sitä vähemmän riitaa.

Jorma Herttuainen, varatuomari

– Aika yleinen piirre on, että mitä rikkaampi kuolinpesä, sitä vähemmän riitaa. Lienevätkö rikkaammat perinnönjättäjät jättäneet perintönä myös sivistyneemmän käytöksen ja paremman kasvatuksen, Herttuainen pohtii.

– Köyhissä pesissä kielenkäyttö on joskus varsin roisia. Pesänjakajan pitää rauhoitella osapuolia ihan tosissaan.

Herttuainen kertoo, että silloin tällöin useampi perillinen haluaa tietyn omaisuuden perintöosaansa.

– Kyse on yleensä muistoesineistä, joilla tuntuu olevan korvaamaton ja mittaamaton tunnearvo. ”Se on luvattu minulle” on tuttu väite.

– Kun pesänjakaja kertoo, että tällaisesta, yleensä vähäarvoisesta esineestä riiteleminen toimitusjaossa tulee kalliimmaksi kuin esineen arvo, pääsevät osakkaat lopulta siitä yhteisymmärrykseen, mutta pitkin hampain.

Kiinnostaisiko lukea lisää aiheesta? Kuningaskuluttaja on käsitellyt perintöasioita laajasti jutussaan Näin saat sopuisankin kuolinpesän asiat solmuun.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Talousrikokset

Työpaikkojen varkaudet ja petokset hurjempia kuin uskotaan: "Työpaikan sisälle jää vellomaan epäilys, kuka oli syyllinen"

Hävittäjät

Suomi lähettää tarjouspyynnöt uusista hävittäjistä keväällä - "Tarvitsemme vähintään 64 konetta tämänkokoisen maan puolustamiseen"

Lapsen oikeudet

Yli 600 työpaikalle otetaan lapsi mukaan teemapäivän mukaisesti

Saksan politiikka

Toimittajalta: Saksan demarien pää kääntyi – suuri koalitio on mahdollinen