Selvitys: Äänekosken vesikriisin viestintä pieleen heti alusta – valmiussuunnitelmaa ei noudatettu

Äänekosken Energian viestintätoimistolta tilaama selvitys Äänekosken vesikriisin viestinnästä on valmistunut. Selvityksen mukaan viestinnässä tehtiin lukuisia virheitä.

Juomaveden saastuminen
Vesi- ja viemäriverkon ilmanpoistoputkien kaivo Äänekoskella.
Isto Janhunen / Yle

Äänekosken Energian viestintätoimisto Zeeland Familylla teettämä selvitys osia Äänekoskesta pari kuukautta piinanneen vesikriisin viestinnästä kertoo, että viestintä lipsahti pieleen heti alkuvaiheessa.

Osittain lipsahdus johtui siitä, että veden saastumisen alkuperäinen syy arvioitiin ensi vaiheessa väärin.

Alun varsinainen viestinnällinen virhe tehtiin selvityksen mukaan siinä vaiheessa, kun päätettiin, ettei veden saastumista viedä tiedotusvälineille:

Tilanteen viestinnässä toimittiin virheellisesti, kun päätettiin olla tiedottamatta tiedotusvälineitä. Tiedottaminen olisi levittänyt tietoa tehokkaasti ja antanut työrauhaa.

Raportin mukaan tilanteessa olisi tullut harkita myös vaaratiedotteen esittämistä pelastusviranomaisille.

Muilta osin viestintä aloitettiin tarkoituksenmukaisesti. Viestiä levitettiin useiden kanavien kautta sähköisesti sekä kiertämällä ovelta ovelle.

Raportissa todetaan kuitenkin myös, että tekstiviesti-ilmoituksia ja Äänekosken kaupungin verkkosivuja olisi alkuvaiheessa voinut käyttää tehokkaammin.

Raportin mukaan myöhemminkin tiedottamisessa oli epäselvyyksiä, ja mediassa oli virheellisiä tietoja, joita viranomaiset eivät korjanneet.

Tilanteen epäselvyyttä ruokki osaltaan se, että Äänekosken kaupungin rooli jäi hämäräksi.

Koska viranomaispalvelut on ostettu Laukaan kunnalta, Äänekosken kunta ei kuulu ns. komentoketjuun, vaikka kunnan tehtävä on turvata asukkaidensa terveys ja hyvinvointi. Äänekosken kunnanjohtajaa ei tämän mielestä informoitu tilanteesta tarpeeksi eikä kutsuttu yhteistoimintaan ympäristöterveydenhuollon kanssa.

Vesikriisin jatkuessa myös viestinnän ongelmat jatkuivat. Kun vesikriisin alueen asukkaista löydettiin dientamoeba fragilis -alkueläintä, tiedottaminen oli selvityksen mukaan liian suppeaa.

...vaikka tiedotteessa sinänsä kerrotaan alkueläimestä, tiedote ei pyri vastaamaan kuntalaisten tiedontarpeisiin. Asukkaalla tai sairastumistaan pelänneelle henkilölle esimerkiksi seuraavat kysymykset voivat olla merkityksellisiä: Onko alkueläin vakava? Kuinka vakavia oireita se voi aiheuttaa? Millaisella lääkityksellä tartuntaa hoidetaan? Kuinka helposti alkueläin tarttuu? Miten näyte otetaan? Onko alkueläin saastuttanut talousveden? Jos on, voidaanko alkueläin puhdistaa klooraamalla?

Erityisesti selvityksessä nostetaan esiin se, että viestinnässä ei pidetty kiinni kriisiviestinnän perusperiaatteista. Ihmisten huoliin ei vastattu riittävän nopeasti ja täsmällisesti, mikä horjutti asukkaiden ja median luottamusta viranomaisiin. Samalla kriisin hoito altistui voimakkaalle kritiikille.

Selvityksen mukaan Äänekosken Energialla olisi ollut valmiussuunnitelma, jota noudattamalla viestintä olisi todennäköisesti sujunut jouheammin.

Selvityksessä todetaan lisäksi, että Laukaan ympäristöterveydenhuolto ei pyynnöistä huolimatta ole kertonut kriisisuunnitelmistaan selvityksen laatijalle eikä Äänekosken kaupungille.

16.1. Korjattu selvityksen tilaajaksi Äänekosken Energia. Aikaisemmin artikkelissa kerrottiin Äänekosken kaupungin tilanneen selvityksen.