”Kotirouvaa arvostavat vain mainostajat” - Rouva Koiviston päiväkirja loi Tellervo-ilmiön

Anne Mattssonin kirjoittama Tellervo Koiviston elämäkerta paljastaa, miten Suomen Kuvalehti pohjusti jo 1960-luvun lopulla Mauno Koiviston tietä presidentiksi.

politiikka
Tellervo Koivisto.
SDP:n kansanedustaja Tellervo Koivisto kahvilla eduskunnan kahvilassa vuonna 1974.Yle

Tellervo ja Mauno Koivisto esiintyivät paljon yhdessä ja muodostivat ”Koiviston pariskunnan”, jossa toisen saama huomio vahvisti myös toisen suosiota. Koivisto-ilmiö auttoi Mauno Koiviston nousua tasavallan presidentiksi 1980-luvun alussa.

Mauno Koiviston kansansuosio perustui erilaisen poliitikon polulle. Hän ei ollut koskaan oman puolueensa SDP:n puheenjohtaja eikä edes kansanedustaja.

Pankinjohtaja Koivisto nousi valtiovarainministeriksi Rafael Paasion (sd.) hallitukseen toukokuussa 1966 ja pääministeriksi maaliskuussa 1968. Suomen Pankin pääjohtajaksi hänet nimitettiin vuoden 1968 alusta.

Pakinointia naisten oikeuksien puolesta

Anne Mattssonin kirjoittama Tellervo Koiviston elämäkerta alkaa kirjan päähenkilön sanoilla vuodelta 2014: ” Ilman avioliittoa Mauno Koiviston kanssa ei tätä kirjaa suunniteltaisi”.

Mattsson osoittaa yli 400-sivuisessa kirjassaan, että Koivisto-ilmiötä ei voi selittää ilman Tellervo Koiviston merkityksen ymmärtämistä. Suomen Kuvalehden vuosina 1968–72 julkaisemilla Rouva Koiviston päiväkirja -pakinoilla on tässä tarinassa tärkeä rooli.

Pakinat heijastivat 1960-luvun lopun kulttuuritaistelua vapaamielisten ja konservatiivisten arvojen välillä. Tellervo Koivisto puolusti muun muassa naisten oikeutta aborttiin ja moitti koulutettujen naisten työntämistä kotirouviksi.

Postikortti Suomen Kuvalehden päätoimittajalle

Anne Mattsson kertoo Tellervo Koiviston elämäkerrassaan, miten Suomen Kuvalehden päätoimittaja Leo Tujunen lainasi brittiläisestä Private Eye -satiirilehdestä pakinan ”Mrs, Wilson’s Diary”.

Pakinoissa käsiteltiin työväenpuoluetta edustaneen pääministerin Harold Wilsonin ja hänen perheensä kuvitteellista arkea rouva Wilsonin näkökulmasta.

Suomen Kuvalehti julkaisi ensimmäisen Rouva Koiviston päiväkirjan 13.9.1968. Pakina oli toimituksen kirjoittama, kuten pari seuraavaakin.

Syyskuun lopulla 1968 julkaistussa pakinassa pilkattiin poliitikkoja ja heidän puolisoitaan. Tellervo Koivisto vastasi lähettämällä pakinoiden tyyliä jäljitelleen kipakan postikortin päätoimittaja Tujuselle.

Pääministerin rouva kirjoituskoneen ääreen

Suomen Kuvalehdessä ei jääty tuleen makaamaan. Päätoimittaja Tujunen soitti Tellervo Koivistolle ja pyysi tätä kirjoittamaan jatkossa itse pakinat.

Pienen epäröinnin jälkeen Tellervo Koivisto istui kirjoituskoneen ääreen ja ensimmäinen hänen kirjoittamansa pakina ilmestyi 11.10.1968. Se käsitteli kansalaisten pääministerille lähettämiä kirjeitä.

Mauno Koivisto ja Tellervo Koivisto seisovat humalan peittämällä talon seinustalla.
Pääministeri Mauno Koivisto ja Tellervo Koivisto kesämökillään Tähtelässä vuonna 1970.Kalle Kultala

Tavoitteena tehdä Koivistosta presidentti

Anne Mattsson osoittaa kirjassaan, miten Rouva Koiviston päiväkirja liittyi päätoimittaja Leo Tujusen laajempaan yritykseen pohjustaa Mauno Koiviston presidenttiehdokkuutta vuoden 1974 vaaleihin.

Urho Kekkonen oli vuoden 1968 alussa valittu kolmannelle presidenttikaudelleen, jota pidettiin yleisesti hänen viimeisenä kautenaan. Näin Kekkonen oli itsekin sanonut.

Mattsson käyttää lähteenään muun muassa SDP:n kansanedustajaksi vuoden 1966 vaaleissa valitun professori L. A. Puntilan päiväkirja-muistelmia.

Puntila on merkinnyt päiväkirjaansa tapaamisen päätoimittaja Tujusen kanssa 14.10.1968 eli kolme päivää Tellervo Koiviston ensimmäisen kirjoituksen julkaisun jälkeen.

Tujunen oli kertonut Puntilalle, että Kuvalehden piirissä on ryhdytty lisäämään järjestelmällisesti Mauno Koiviston "good williä" mm. julkaisemalla Rouva Koiviston päiväkirjaa.

Puntilan moitittua pakinoiden tyyliä Tujunen oli kertonut suurena salaisuutena, että rouva Koivisto on nyt ryhtynyt itse kirjoittamaan niitä. Tujunen oli sanonut myös jollain tavalla tuntevansa rouva Koiviston ja pitävänsä tätä ekonomia hyvälahjaisena ihmisenä.

Puntila myönsikin päiväkirjassaan tunnistavansa eron aikaisempien ja uusimman pakinan välillä.

Aseveliakseli liikkeellä Koivistoa tukemassa

Tujusen ja Puntilan yhteiset, asevelihenkiset ajatusmaailmat periytyivät talvi- ja jatkosodan vuosilta sekä sotien jälkeiseltä ajalta, kun porvarit ja sosiaalidemokraatit olivat yhdistäneet voimiaan taisteluun kommunismia vastaan. Puntilan piiri kokosi silloin eri puolueiden vaikuttajia yhteistyöhön.

Jatkosodassa taistellut Mauno Koivisto oli torjunut kommunisteja sosiaalidemokraattisena ammattiyhdistysaktiivina Turun telakalla. Siellä syntyi myös Koiviston väitöskirja, johon Koivisto oli saanut tukea elinkeinoelämän vaikuttajien perustamalta Suomalaisen yhteiskunnan tuki – säätiöltä.

Koivistoa kannatti tukea, koska hän oli vastustanut kommunisteja ja edusti maltillista ja liike-elämälle myönteistä linjaa SDP:ssä.

Ennen ministeriuraansa Koivisto toimi Helsingin Työväen Säästöpankin toimitusjohtajana ja hänet ehdittiin valita Elannon pääjohtajaksi ennen kuin nimitys Suomen Pankkiin varmistui ja muutti suunnitelmat.

Elannon pääjohtajana Koivisto olisi astellut sopivasti demarilegenda Väinö Tannerin jalanjäljissä.

Kokoomustaustainen Tujunen tuki Mauno Koivistoa asevelihengessä. Itsekin presidentiksi tähdännyt L. A. Puntila suhtautui Koivistoon nihkeämmin, mikä näkyy Puntilan päiväkirjan sivuilta.

Tellervo Koivisto pakinoilla eduskuntaan

Tellervo Koivisto jatkoi Rouva Koiviston päiväkirjojen kirjoittamista kesään 1972, jolloin hän oli jo kansanedustaja.

Pakinointi laajeni joulukuussa 1970 televisioon. Tellervo Koivisto tarinoi Ylen Sirkus Pasilan ohjelmassa veroetuuksien kahmimisesta.

Mauno Koivisto ei asettunut koskaan ehdolle eduskuntaan, mutta Arvo Salon johdolla SDP:n helsinkiläiset aktiivit houkuttelivat Tellervo Koiviston ehdokkaaksi vuoden 1972 vaaleihin.

Koivisto-ilmiön myötätuulessa Tellervo Koivisto keräsi yli 15 000 ääntä. Koko maassa vain kokoomuksen Raimo Ilaskivi ja SDP:n Kalevi Sorsa saivat enemmän ääniä.

Tellervo Koivisto on itse arvioinut äänimääränsä perustuneen pitkälti Suomen Kuvalehden pakinoiden tuomaan julkisuuteen.

Anne Mattsson kirjoittaa, että kun Tellervo Koivistoa haastateltiin vaalien jälkipyykkiä varten radioon, toimittaja Eva Polttila kysyi häneltä suoraan, oliko äänisaaliin taustalla miehen ansioita.

Tellervo Koivisto vastasi miehensä osuudesta: ”Ei anneta hänelle kuin hiukan vaan.”

Tellervo Koiviston eduskuntaura jäi yhteen kauteen. Hän ei asettunut ehdolle vuoden 1975 vaaleissa.

Tellervo Koivisto ja Eino Loikkanen istuvat pöydän ääressä kirjoittaen.
Tellervo Koivisto ja Eino Loikkanen laativat ministerilistaa SDP:n eduskuntaryhmän kokouksessa 22.2.1972.Pentti Nissinen / Lehtikuva

Pääministerin rikkinäiset sukat

Koivisto-ilmiötä on selitetty muun muassa Mauno Koiviston onnistuneilla TV-esiintymisillä. Pääministeri Koivisto oli säännöllinen vieras Ylen TV1:n suositussa Jatkoaika-ohjelmassa, jossa hän osasi ottaa show'n haltuunsa.

Tellervo Koivisto esiintyi Jatkoajassa vuonna 1970 muiden ministerinrouvien kanssa. Hän asettui ohjelmassa Kaarina Virolaista vastaan, joka oli kertonut hankkivansa miehelleen, keskustajohtaja Johannes Virolaiselle, solmiot Pariisista.

Koivisto vastasi kertomalla miehensä esiintyneen pääministerinä Helsingin lentokentän uuden terminaalin vihkiäisissä lyhyissä vihreissä sukissa tummansinisen puvun kanssa. Sukat ja karvaiset sääret vilkkuivat lahkeiden alta.

Pääministeri oli etsinyt mustia sukkia, mutta ei ollut löytänyt ehjiä. Kohu oli valmis. Tellervo Koivisto sai paitsi jäätävää kritiikkiä, myös suurta suosiota.

Kotiliesi pelasi peliä Karjalaisella

Rouva Koiviston päiväkirjat poikivat mielenkiintoisen kisan kahden Yhtyneiden Kuvalehtien julkaisun Suomen Kuvalehden ja Kotilieden toimitusten välille.

Kotilieden legendaarinen päätoimittaja Eila Jokela oli moittinut Tellervo Koiviston pakinoita puuttumisesta päivän politiikkaan. Kysymys oli myös konservatiivisia arvoja puolustaneen Jokelan ja demari Koiviston yhteentörmäyksestä.

Kun keskustan Ahti Karjalainen nousi pääministeriksi, Jokela pyysi Karjalaisen puolisoa Päivi Karjalaista Kotilieden kolumnistiksi. Tässäkin taisi olla mukana presidenttipeliä.

Päivi Karjalaisen ensimmäinen kirjoitus ilmestyi Kotiliedessä maaliskuussa 1971. Kolumnit loppuivat kuitenkin jo saman vuoden aikana.

Anne Mattsson arvioi, että Päivi Karjalaisen tyyli oli tyystin toinen kuin Tellervo Koiviston, joka esitti itsensä hassunkurisessa valossa ja paljasti kommelluksensa. Karjalainen pyrki Mattssonin mukaan opettamaan lukijoitaan.

Tellervo Koivisto.
Tellervo Koivisto toimi kansanedustajana 1972-1975.Yle

Mattsson: Päiväkirjat loivat Tellervo-ilmiön

Mattsson tulkitsee, että Tellervo Koivisto sai Rouva Koiviston päiväkirjoillaan aikaan oman ilmiönsä.

”Kukaan samojen piirien henkilö ei kirjoittanut senkaltaisia, arkea käsitteleviä ja samalla eliittiä piikitteleviä tekstejä Suomessa 1960–1970-luvuilla”, Mattsson kirjoittaa.

Mattssonin johtopäätös on, että kenties rinnakkain vaikuttivat ”Koivisto-ilmiö” ja ”Tellervo-ilmiö”, jotka yhdessä nostivat toisen valtioneuvostoon, toisen eduskuntaan ja molemmat lopulta presidentinlinnaan.

Lähde: Anne Mattsson: Tellervo Koivisto – elämäkerta. Siltala 2017. ISBN 978-952-234-443-4.

Lähteet: Anne Mattsson: Tellervo Koivisto – elämäkerta. Siltala 2017. ISBN 978-952-234-443-4.