Juhlavuoden vauvoille urakoidaan sinivalkoiset sukat – Tempaus näkyy jo lankahyllyillä

Innokkailla kutojilla riittää urakoitavaa myös Suomen juhlavuonna. Käsityöläisiä houkutellaan tarttumaan puikkoihin vastasyntyneiden vauvojen hyväksi.

Villasukat
YLE / Heikki Ahonen

Vastasyntyneiden vauvojen villasukkakampanja on kasvanut niin suosituksi, että se näkyy sukkalankojen menekissä.

Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi käsityöläisiä houkutellaan neulomaan Suomen lipun värisiä vauvojen sukkia, jotka lahjoitetaan tänä vuonna syntyville vauvoille.

Menekkiä on osattu aavistella

Siniset ja valkoiset sukkalangat ovat käyneet vähiin joidenkin kauppojen hyllyillä, ja niiden suuri menekki on huomattu myös suomalaisen lankavalmistaja Novitan myyntiosastolla.

Novitalta kerrotaan, että se on varautunut vauvojen sukkakampanjaan jo etukäteen, ja lankoja luvataan toimittaa kauppoihin jatkuvasti lisää.

vauvalla villasukat jalassa
Karri Laihonen / Yle

Esimerkiksi Länsi-Pohjan keskussairaalassa tavoitteena on kerätä liki 600 sinivalkoista villasukkaparia tänä vuonna syntyville vauvoille. Sukkia on kudottu jo lähes puolet tästä määrästä.

Kemi-Tornio alueella ahkerat neulojat ovat lahjoittaneet villasukat tänä ja viime vuonna muun muassa kaikille Kemin ja Tornion peruskoululaisille. Torniossa sukkia saatiin valmiiksi niin paljon, että niitä riitti myös päiväkoti-ikäisille.

Vauvoja odotetaan syntyvän Suomessa tänä vuonna ainakin 55 000. Tähän mennessä sukkia on kudottu jo yli 11 000 vauvalle.