Ja ensin soi Alkusoittofanfaari – Pieni puhallinorkesteri tilasi sävellyksen satavuotiaan Suomen kunniaksi

Rantasalmelainen Janne Ikonen sävelsi satavuotisen Suomen kunniaksi teoksen, joka tallennetaan viikonlopun Hankihönkäys-tapahtumassa Varkaudessa.

säveltäminen
Kuvassa on säveltäjä Janne Ikonen.
Säveltäjä, muusikko Janne IkonenSampo Luukkainen / Kuwaamo

Säveltäjä Janne Ikonen odottaa viikonloppua energisin, mutta jännittynein mielin.

Suomi 100 vuotta - Alkusoittofanfaarin tilasi viime vuoden puolella Rantasalmen puhallinorkesteri. Alkusoittofanfaari äänitetään Varkaudessa tulevana viikonloppuna ja samalla siitä tehdään myös musiikkivideo, jota Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakuntaliitot käyttävät juhlavuoden aikana esimerkkinä savolaisesta osaamisesta. Teos on sävelletty tätä juhlavuotta varten.

– Olo on mukava, sellainen pikkuisen jännittynyt. Olen ollut Hankihönkäys-tapahtumassa mukana aiemmin, mutta totta kai oman kappaleen tallentaminen on aina spesiaali tilanne, Ikonen toteaa.

Teoksen kantaesitys oli tammikuun alussa Rantasalmella ja se esitettiin viime viikolla myös Enonkoskella. Säveltämisen alkuvaihe on aina haastavin.

– Alkuvaihe eli ideointi on näkymätöntä työtä, koska kokonaisuutta alkaa työstämään, eikä se juurikaan näy ulospäin. Kappaleen nimi voi olla merkittävä liikkeelle paneva voima. Tässä tapauksessa kappaleen nimi on hyvin muodollinen, joten sisällön suhteen se ei tällä kerralla ollut mitenkään inspiroiva.

Sävellystöiden ideat lähtevät monesta eri asiasta. Usein taustalla voi olla vaikka aiemmin kuunneltu musiikki.

– Ensimmäisten musiikillisten ideoiden syntyminen on tavallaan mysteeri, jona haluan sen myös pitää. Myös kappaleen nimestä voi löytää teoksen sisällön. Jos on tehnyt aiemmin tietynlaisia kappaleita, niin tulee tarve tehdä jotain uutta. Jokainen kappale on ikäänkuin reaktio edellisiin kappaleisiin.

Kaksi minuuttia kestävässä teoksessa pysytään tarkasti asiassa.

Ensimmäisten musiikillisten ideoiden syntyminen on tavallaan mysteeri, jona haluan sen myös pitää.

Janne Ikonen

– Ennen kuin olin kirjoittanut nuottiakaan, pohdin sitä, mitä tässä kappaleessa oikein juhlitaan. Huomioin sen, mitä Suomi on tänä päivänä. Teoksessa on musiikillisessa muodossa tämän päivän Suomi.

Kappaleen kesto sovittiin tarkalleen etukäteen. Alkusoittofanfaari - teos kestää pari minuuttia. Toistaiseksi esityksiä on vain Etelä-Savossa.

– Kun teoksen nimikin on Suomi 100 vuotta- Alkusoittofanfaari, niin se on alkusoittomainen ja fanfaarimainen. Alkusoittoa on lyhyempi, fanfaaria taas pidempi osa, Ikonen kertoo. 

Suomen satavuotinen historia kuuluu kappaleessa. Siksi energia on tärkeä osa kappaleen kulkua. Teoksessa on mukana monia puhellinorkesterille olennaisia piirteitä.

– Jos ajattelee Suomen satavuotista historiaa, käsittelemme edelleen paljon sotia ja sitä, miten niistä selvittiin. Yrittämällä pienikin kansakunta voi menestyä, vaikka kaikenlaisia haasteita.

Rantasalmelainen Ikonen ei ole kuitenkaan tiivistänyt maamme satavuotista historiaa kahteen minuuttiin.

– Teoksessa on monia perinteisiä asioita, kuten hyräiltävä melodia. Lisäksi siinä on fanfaarille ominaista rytmikkyyttä, joka on ominaista myös puhallinmusiikille. Tämä kappale pyrkii koko ajan energisesti eteenpäin, tulevaisuuteen.

Teoksen säveltäminen oli hieno ja merkityksellinen sävellys. Säveltämisessä tulee ottaa huomioon erityisesti kuuntelijat ja soittajat. Ikonen pohtii, että säveltäjä haluaa toteuttaa tilaajan ehdot, mutta myös säveltää kappaleen, joka on itselle mieluinen.

– Nuottien kirjoittaminen oli helppoa, sitten kun siihen vaiheeseen pääsin. Tällä tilausteoksella on iso merkitys minulle. Teoksen tilaaja haluaa synnyttää uutta musiikkia ja kulttuurista pääomaa. Tietysti tämä on positiivinen signaali säveltäjälle. Ihmiset haluavat kuulla tekemääni musiikkia.