1. yle.fi
  2. Uutiset

Hiljainen sähköbussi tarjoaa tasaista kyytiään pian myös Helsingissä

Ensimmäiset sähkökäyttöiset linja-autot aloittavat viikon päästä liikennöinnin Helsingin julkisessa liikenteessä.

joukkoliikenne
Sähköbussi
Helsingin ensimmäiset sähköbussit liikennöivät linjalla numero 23.Ronnie Holmberg / Yle

Helsingin Bussiliikenteen kuljettaja Aino-Maija Nurmiainen pääsi sähköbussin rattiin ensimmäistä kertaa torstaina.

– Silloin vielä jännitti, mutta nyt tähän on jo pikkuhiljaa tottunut ja autokin on lämmin. Eilen oltiin pari tuntia aika viileässä bussissa. Tämä toinen auto on onneksi lämmennyt nopeasti.

Matkustajat pääsevät sähköbussin kyytiin viikon kuluttua maanantaina. Ensimmäiset sähköiset bussikilometrit taittuvat Rautatientorin ja Ruskeasuon välisellä linjalla numero 23.

Koko Suomen ensimmäiset pikaladattavat sähköbussit aloittivat liikennöimisen Espoossa viime vuoden alussa.

Sähköbussien vaikutus lippujen hintaan ei ole vielä tiedossa

HSL:n tämänhetkisen tavoitteen mukaan noin kolmasosa pääkaupunkiseudun linja-autokalustosta kulkee sähköllä vuonna 2025. Sähköbussien mahdollinen vaikutus esimerkiksi lippujen hintoihin selviää vasta myöhemmin.

– Näiden autojen hankintahinta on huomattavasti dieselbusseja korkeampi, mutta käyttökustannukset pienemmät ja käyttöikä pidempi, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi iloitsee.

Aino-Maija Nurmiainen
Aino-Maija Nurmiainen kiittelee sähköbussin ajo-ominaisuuksia.Ronnie Holmberg / Yle

Sähköbussit vaikuttavat osaltaan myös ilmanlaatuun.

– Kyllä tässä ollaan uuden aikakauden kynnyksellä. Nyt siirrytään aika nopealla tahdilla sähköbusseihin, eli uuteen käyttövoimaan. Osallistumme näin ilmastotalkoisiin ja parannamme Helsingin ilmanlaatua, Rihtniemi lisää.

Kuljettaja lupaa hiljaista ja tasaista kyytiä

Kuljettaja Aino-Maija Nurmiainen tuntee eron vanhoihin autoihin näpeissään, mutta matkustaja ei eroa välttämättä heti huomaa.

– Tällä on paljon helpompaa ajaa tasaisesti kuin hybridiautolla. Ei sitä sähköisyyttä matkustaja välttämättä muusta huomaa kuin hiljaisuudesta.

Sähköbussin rattia jo tottuneesti kääntelevää Nurmiaista jännittää enää yksi asia: hyytyykö sähköinen menopeli pakkasessa?

– Vielä ei ole ollut ihan 30 asteen pakkasia, eli kyllä se vähän epäilyttää. Toivotaan, että auto kestää!

Lue seuraavaksi