"Jos saisin valita, en ottaisi syöpää ollenkaan" – 31-vuotias perheenisä bloggaa elämästään syöpädiagnoosin jälkeen

Marraskuussa Marko Viinikaiselle sanottiin, että hänen sairautensa ei ole parannettavissa. Elämän pohjakosketuksen jälkeen uskoa tulevaisuuteen alkaa kuitenkin taas löytyä ja kolmen pienen lapsen isä nauttii sekä perheestään että urheilusta.

toivo
Marko Viinikainen kirjoittaa elämästään blogissa Perhe, syöpä ja ironman.
Marko Viinikainen kirjoittaa elämästään blogissa Perhe, syöpä ja ironman.Pauliina Jaakkola/Yle

Marko Viinikainen, 31, treenaa ironman-kilpailua varten. Tavoitteena on muutaman vuoden sisällä osallistua mittelöön, jossa uidaan 3,8 kilometriä, pyöräillään 180 ja juostaan maraton. Tavoite on iso, mutta juuri nyt Viinikaiselle tarpeen.

– Tarvitsen tuommoisen pitkän tähtäimen maalin, jotta saan pidettyä itseni kunnossa, Marko sanoo.

Kunnossa pysyminen on erityisen tärkeätä nyt, kun Marko taistelee vuosi sitten todettua syöpää vastaan.

Hiljainen reissu lääkäristä kotiin

Kuortanelaisen Marko Viinikaisen struuma leikattiin vuosi sitten tammikuussa. Leikkauksen yhteydessä kävi ilmi, että kaulalla ollut patti ei ollutkaan vaaraton, vaan kilpirauhassyöpä. Vaikka lääkärin mukaan kyseisen syövän ennusteen piti olla hyvä, Markon maailman se mustensi.

– Ei se siinä vaiheessa helpottanut. Itsestään ajattelee, että jos saisin valita, en ottaisi syöpää ollenkaan, Marko sanoo.

Itsestään ajattelee, että jos saisin valita, en ottaisi syöpää ollenkaan.

Marko Viinikainen

Hoidot aloitettiin ja selvisi, että syöpä oli laajalti keuhkoihin ja kaulan alueelle levinnyt. Marko keskittyi paranemiseen.

Pari kuukautta sitten, marraskuussa, maailma musteni uudelleen. Tuolloin lääkäri totesi, että Markon syöpää voidaan hoidoilla hidastaa, mutta sitä ei voida pysäyttää eikä siitä voi parantua. Matka lääkäristä Tampereelta kotiin Kuortaneelle on jäänyt mieleen.

– Se oli aika hiljainen reissu. Vaimo ajoi poikkeuksellisesti ja minä katselin sivuikkunasta ulos, että mitä tuossa äsken oikein tapahtui. Se on semmoinen uutinen, että sitä vain voivottelee ja itkee. Ei ole oikein järkeviä ajatuksia päässä. Jostain yrittää löytää tsemppiä ja jaksamista, mutta se tuntui siinä vaiheessa lähes mahdottomalta, Marko sanoo.

Ystäville diagnoosista kerrottiin. Marko sanoo, että oikeita sanoja reagoida tietoon ei liene olemassakaan, mutta luja rutistus tuntui hyvältä. Ja yhdessä saatettiin itkeäkin.

– Ei mua haittaa, jos joskus meinaa silmäkulma kostua. Eikö se ole merkki siitä, että elämä merkitsee jotain.

Toivoa sittenkin

Viinikaiset hakivat myös toisen lääkärin kannan Markon tilanteeseen. Pari viikkoa sen jälkeen, kun oli kerrottu, että syöpä ei ollut parannettavissa, tämä toinen lääkäri antoi vähän toivoa. Samaa sanoivat kolmas ja neljäskin lääkäri.

– Sieltä tuli tieto, että syöpä on pysäytettävissä ja mahdollisuus parantua. Mitään ei voi luvata, eikä kukaan tiedä, mikä on ollut oikea diagnoosi. Sehän selviää vasta tulevaisuudessa, Marko kertoo.

Hänelle toivon mahdollisuus antoi kuitenkin voimia. Nyt, uuden hoitojakson taas alkaessa, Marko on luottavaisella mielellä.

– Ajattelen, että tulevaisuutta on aika paljon jäljellä. Nyt on niin paljon tullut tahdonvoimaa ja energiaa kroppaan, että kyllä tästä taudista mennään yli. Positiivista energiaa on aika paljon tällä hetkellä, kyllä se riittää.

Lapsiperheen arkea ja urheilua

Marko Viinikaisella on kolme pientä lasta. Vanhin lapsista on viisivuotias ja nuorin syntyi viime kesänä. Vaikka lapsillekin on kerrottu, että isä on sairas, ei sairautta lapsiperheen arjessa kerkiä juuri jäädä ajattelemaan.

– Lapsilla on paljon tärkeämpiä murheita, kuten missä värikynät on tai että kengät on väärissä jaloissa, ja muita tämmöisiä heille isoja asioita, Marko naurahtaa.

Synkät ajatukset tulevat silloin, kun on hiljaista.

– Jos tulee hetki, että muut nukkuu ja katsot jotain ohjelmaa tai luet kirjaa, ajatukset menee tähän omaan sairauteen. Kyllä sitä miettii aika synkkiä asioita.

Lapsilla on paljon tärkeämpiä murheita, kuten missä värikynät on tai että kengät on väärissä jaloissa, ja muita tämmöisiä heille isoja asioita.

Marko Viinikainen

Marko on itse menettänyt isänsä seitsenvuotiaana eikä toivoisi samaa lapsilleen.

– Haluan, ettei lapset joudu kokemaan sitä, mitä itse olen kokenut. Se on aika hyvä syy elää. Jos siihen voi itse vaikuttaa, vaikutan itse positiivisesti aika paljon.

Yksi vaikuttamisen keinoista on urheilu ja päätös osallistua ironman-kilpailuun. Sitä varten Marko nyt treenaa niin paljon kuin arjessa ehtii.

– Olen varmaan viimeisen kahden kuukauden aikana uinut enemmän kuin koko elämäni aikana. Eka kerta näytti siltä, kuin olisi kissan heittänyt altaaseen ja se yritti vain maukua itsensä sieltä ulos. Pikkuhiljaa alan tottua veteen ja se (uiminen) alkaa maistua hyvältä. Ennen se maistui vain kloorilta ja pää oli täynnä vettä, Marko naurahtaa.

Perhe, syöpä ja ironman

Marko Viinikainen kirjoittaa arjestaan blogissa Perhe, syöpä ja ironman (siirryt toiseen palveluun). Viime vuonna hän kirjoitti tuntemuksiaan päiväkirjaan. Nyt tunteet ja ajankohtaiset kuulumiset ovat kaikkien luettavissa.

– Kaksi kuukautta mietin ja pureskelin, mitä huonoja puolia siinä (blogissa) on, enkä keksinyt ainuttakaan. Kirjoitin, ja oletin, että ystävät ja tuttavat voivat sen lukea. Ettei tarvitse aina tavatessa aloittaa siitä, miten syövän kanssa menee, Marko sanoo.

Blogin suosio on kuitenkin yllättänyt. Oman syöpätaistelunsa julkiseksi tehnyt Marko on saanut paljon yhteydenottoja esimerkiksi muilta syöpäpotilailta ja taudin voittaneilta.

– Se antaa paljon voimaa siihen, että tämä ei ole ylivoimainen vastustaja.

Mikä on oikeasti tärkeätä?

Vuosi syöpätaistelua on opettanut katsomaan tarkemmin, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä sellaisia, joiden takia kannattaa stressata.

– Ehkä elämä on yksinkertaistunut aika paljon. Ei ole niin paljon ongelmia, on vain yksi ongelma. On vähän kuin pyöristyneet kaikki kulmat, eikä enää ota niin paljon paineita ja stressiä.

Marraskuun pohjakosketuksen jälkeen Marko kertoo nyt olevansa täynnä elämäniloa ja positiivista taistelutahtoa. Olo on ”niin voimakas, että voisi vaikka siirtää vuoria”, hän sanoo. Vuosien takaa mieleen palannut mietelause sopii tähän hetkeen:

– ”Hyvin usein voittajia ovat häviäjät, jotka päättävät yrittää vielä kerran”. Se on aika voimaannuttava ajatus. Jos tulee vastoinkäymisiä ja tappioita, niistä vaan pitää päästä yli. Kun niistä on selvinnyt, on tarpeeksi vahva voittamaan.