Millaisesta kierrätyspuuvillasta sinun vaatteesi on tehty? Kuluttajan lähes mahdoton selvittää

Yritykset sanovat, että käytetyistä vaatteista ja kodintekstiileistä valmistettua puuvillaa ei ole vielä riittävästi saatavilla. Valtaosa kierrätyspuuvillasta onkin esimerkiksi kangastehtaiden tuotannossa syntyvää leikkuujätettä.

puuvilla
Vaatteita kaupan rekillä.
Yle

Vaateketjut mainostavat mielellään, että niiden myymissä vaatteissa käytetään kierrätyspuuvillaa. Syy on se, että kuluttajat ovat kiinnostuneita kierrättämisestä.

Mekkoa tai paitaa ostavan asiakkaan on kuitenkin vaikea saada selville vaatteessa käytetyn puuvillan alkuperää. Yritykset voivat kierrätyspuuvillalla viitata monenlaisiin materiaaleihin, jotka eivät välttämättä aina olekaan kuluttajan odottamalla tavalla ympäristön tai tuotanto-olosuhteiden kannalta vastuullisesti tuotettuja.

– Kuluttajalle onkin sysätty lähes mahdoton vastuu valvoa ostamiensa vaatteiden kierrätyspuuvillan alkuperää, toiminnanjohtaja Sonja Vartiala Finnwatchista sanoo. Finnwatch on yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö.

Vartialan mukaan kuluttajan pitää ensinnäkin tietää, mistä päin maailmaa vaatteessa käytetty kierrätyspuuvilla tulee.

– Jos se tulee Aasiasta, esimerkiksi Intiasta tai Kiinasta, niin ei välttämättä tiedetä millaisissa työoloissa se on tuotettu, Vartiala toteaa.

Käytettyjä vaatteita vai kangastehtaan jätettä?

Kuluttajan olisi hyvä tietää myös, millaisella prosessilla puuvilla on kierrätetty. Onko se valmistettu kuluttajilta kerätyistä, käytetyistä puuvillavaatteista ja kodintekstiileistä. Vai onko se valmistettu lanka-, kangas- tai vaatetehtaiden prosesseissa syntyvistä jätteistä, esimerkiksi leikkuujätteistä.

Kyse on mielikuvista. Syntyykö kuluttajalle mielleyhtymä ekologisesti loppuun asti käytetyistä vaatteista vai Aasiassa tapahtuvasta tuotantoprosessista, jonka yksityiskohtia ei välttämättä tiedetä.

Ympäristön kannalta kumpikin vaihtoehto on hyvä. Mitä enemmän vaatteessa on kierrätyspuuvillaa, sitä vähemmän on tarvetta käyttää uutta puuvillaa. Ja sitä vähemmän tekstiilijätettä päätyy kaatopaikalle tai poltettavaksi.

Yritykset Ylelle: Valtaosa kierrätyspuuvillasta on tuotannon ylijäämää

Teimme muutamille suomalaisille ja pohjoismaisille vaatteita ja tekstiilejä myyville yrityksille kyselyn niiden tuotteissa käytetyn kierrätyspuuvillan alkuperästä.

Yritykset ovat SOK, Stockmann, Lindex, H&M, Marimekko, Finlayson ja Ikea. Nämä yritykset kertoivat käyttävänsä kierrätettyä puuvillaa tuotteissaan Ylen aiemmassa kyselyssä.

Yritysten mukaan ongelma on se, että käytetyistä vaatteista ja kodintekstiileistä valmistettua puuvillaa ei ole vielä riittävästi saatavilla.

Tällä hetkellä markkinoilla oleva kierrätyspuuvilla onkin lähinnä tätä helpommin saatavilla olevaa tekstiilitehtaiden prosesseissa syntyvää sivutuotetta. Tätä käyttävät pääosin myös kyselyyn vastanneet yritykset.

Asiakkaan kannalta ongelmallista on se, että yritykset määrittelevät käyttämänsä puuvillan kierrätetyksi, on se sitten tehty vanhoista vaatteista tai teollisuusjätteestä.

Poikkeuksen tekee ruotsalainen vaateketju H&M, joka kertoo vaatteen etiketissä, kummasta lähteestä kierrätyspuuvillan materiaali on peräisin.

Myös käytettyjen vaatteiden kierrätyksessä ongelmansa

Oli kierrätyspuuvillan alkuperä kumpi tahansa, niin tuotannossa molemmista lähteistä hankittu puuvilla revitään kuiduiksi ja kehrätään uusiksi langoiksi, jotka sitten kudotaan uusiksi kankaiksi.

Tällaisessa puuvillan mekaanisessa kierrätyksessä ongelmana on se, että repimisessä ja kuiduttamisessa kuitujen pituus lyhenee. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että uudesta materiaalista tulee laadultaan heikompaa.

Jotta laatu säilyisi hyvänä, sekoitetaan tuotteeseen usein uutta puuvillaa tai muuta materiaalia. Näiden materiaalien eettistä alkuperää ei yrityksissä kuitenkaan välttämättä tiedetä.

Käytettyjen puuvillavaatteidenkaan uudelleen käyttö kuituna ei siis vielä välttämättä tee kierrätyspuuvillasta eettistä.

Lähimmäksi tätä eettisyyden tavoitetta kyselyyn osallistuneista pääsee suomalainen kodintekstiilien valmistaja Finlayson räsymatoissaan. Se valmistaa räsytuotteita asiakkailta kerätyistä vanhoista hyväkuntoisista lakanoista täällä Suomessa.

– Käytämme perinteistä räsymattotekniikkaa, jossa puuvillakangas pestään, leikataan matonkuteiksi ja kudotaan matoksi, Finlaysonin vastuullisuuskoordinaattori Elli Ojala kertoo.