Kolumni: Pitäisikö eläinsuojelurikoksista rangaista ankarammin?

Eläinten pidossa ja koulutuksessa on yhä paljon sellaisia vanhoja tapoja, joita on vain aina tehty, kirjoittaa Tuire Kaimio.

luonto
Tuire Kaimio
Tuire Kaimio ja koiransa Fii. Tiina Jutila / Yle

”Kissa heitettiin liikkuvasta autosta”. ”Satoja lampaita löydettiin nälkiintyneenä”. ”Mies sitoi koiransa patteriin ja kuritti sitä”. Eläinten kaltoinkohteluun liittyvät otsikot meiltä ja muualta pysäyttävät varmasti.

Miksei niitä rangaistu kunnolla, kysyvät uutispalstojen keskustelijat lukiessaan tuollaisista annettuja tuomioita. Samaa mietin minäkin ennen kuin havahduin ongelman syvyyteen. Havahtuminen alkoi oikeastaan eläinten koulutusta opettavien kollegoideni tuskastumisesta.

Jätetään hirmuteot hetkeksi. Kouluttajatuttavieni ajoittainen epätoivo liittyy arkipäiväistyneeseen väkivaltaan: kolhimiseen, kädellä tai jollain välineellä lyömiseen, pelotteluun äkillisellä kovalla äänellä tai liikkeellä, paiskomiseen, nujuuttamiseen, esineillä heittelyyn, pieneen häkkiin eristämiseen, ruoalla kiristämiseen, sähköimpulssin antavien pantojen käyttöön, jaloissa olevilla piikeillä potkimiseen, suun sitomiseen kiinni ja niin edelleen. Siitä, joka ei ylitä uutiskynnystä eikä välttämättä edes puuttumiskynnystä, vaikka syytä olisi.

Eläinten pidossa ja koulutuksessa on yhä paljon sellaisia vanhoja tapoja, joita on vain aina tehty ja joita on pidetty normaaleina. Ne ovat peräisin ajalta, jolloin ainoa käytettävissä oleva eläinten hallintatapa perustui voimankäyttöön tai pelotteluun. Nykytietämys eläinten oppimisesta ja käyttäytymisestä on johtanut eläinystävällisten tapojen keksimiseen. Ne ovat tehokkaita ja helposti opittavissa, ja niiden avulla eläimille voidaan opettaa sellaistakin mitä uhkailemalla ei voitu.

Eikö eläimen kovakourainen käsittely tai pelottelu tunnu pahalta?

Suurin osa ihmisistä vaihtaa mielellään ja suorastaan helpottuneina eläinystävällisiin käsittely- ja koulutusmenetelmiin heti, kun tieto niistä saavuttaa heidät. Hyvä johtajuus tai vanhemmuus ei vaadikaan väkivaltaa, vaan yhteiselämää helpottavien rajojen asettamista, taitojen opettamista ja hyvinvoinnista huolehtimista. Mutta miksi kaikki eivät vaihda toimintatapojaan tiedon karttuessa? Eikö eläimen kovakourainen käsittely tai pelottelu tunnu pahalta? Miltä se sitten tuntuu?

Kysymys on oleellinen. Sekä ihmisillä että eläimillä tunne on yleensä ensin, ja se saa aikaan toiminnan. Jos tunteen saa muutettua, muuttuu usein käytöskin.

Otin siksi tavakseni varovaisesti ja ystävällisesti kysellä hevosia, koiria tai vaikka papukaijoja kovistelevilta ihmisiltä, miltä heistä tuntuu. Jatkoin samaa liki viisi vuotta. Osa toimi kurjasti tietämättömyyttään tai siksi, että niin oli jossain ihmisryhmässä tapana. He usein sanoivatkin, että eihän se hyvältä tunnu. Tekivät vain, koska luulivat sen olevan välttämätöntä. Joku totesi pinnan palavan niin, että tulistui ajoittain liikaa. Mutta kuulemma tuntui ikävältä jälkikäteen.

Kohtasin myös ihmisiä, joiden vastaus sai hätkähtämään. Sellaisia, joista koiran nykiminen voimalla kaulapannasta tai esteen hyppäämisestä kieltäytyvän hevosen voimallinen raipalla mätkiminen ei joko tuntunut miltään tai se tuntui jollain tapaa hyvältä. Oikealta. Suorastaan palvelukselta eläintä kohtaan. Erityisesti jäi mieleen eräs, joka pahalla tuulella ollessaan suorastaan odotti, että eläin tekisi virheen ja hän pääsisi sitä oikein kunnolla ojentamaan. Sen jälkeen oli kuulemma monta päivää hyvä olo.

Niitä kuunnellessani ymmärsin, miksi pelkkä eläinten käyttäytymisen valottaminen ja eläinystävällisten menetelmien opettaminen ei aina auta. Jotain oli mennyt jo aikaa sitten pieleen.

Oli tekijän taustasyy eläinten (tai ihmisten) kaltoinkohtelulle mikä tahansa, kenenkään ei kuuluisi joutua kokemaan pelkoa tai kärsimystä. Jos ihmisen oma käsitys siitä, mitä toisille voi tehdä, on hakoteillä, lakien olisi tarkoitus ohjata kaidalle tielle. Osa eläimille väkivaltaisista ihmisistä on tutkimustenkin mukaan sitä ennemmin tai myöhemmin myös ihmisille. Syytä varhaiseen puuttumiseen siis olisi, mutta jotenkin ounastelen, ettei rangaistusten koventaminen korjaisi tilannetta eikä ongelman lähtösyytä. Ainakin jotkut eläimiin kohdistuvasta väkivallasta tai heitteillejätöstä tuomitutkin palaavat jossain muodossa saman touhun pariin. Tuomioiden yhteydessä mahdollisesti määrättävällä eläintenpitokiellolla lienee eläinten kannalta suurempi toiminnan jatkamista ehkäisevä merkitys kuin tuomion muulla ankaruudella sinänsä. Vallankin, jos sen toteutumista pystytään valvomaan.

Tuskinpa tuomioiden koventaminen auttaisi estämään myöskään karmivia heitteillejättötapauksia, joissa eläimet ovat pitkään kituneet vailla hoitoa. Taustalla ovat usein vakavat syyt: ihmisen täydellinen uupuminen tai mielenterveydelliset ongelmat. Apua tarvitsisivat eläinten ohella myös ihmiset.

Tuomioiden lievimmässä päässä sen sijaan olisi kovastikin kiristämisen varaa. Ne nimittäin ovat usein nollassa silloinkin, kun kyseessä kaiken järjen mukaan olisi eläinsuojelulain vastainen toiminta. Kun kukaan tilanteen nähnyt ei tee ilmoitusta, poliisi ei tutki eikä syyttäjä syytä. Mitä hyötyä meneillään olevasta eläinsuojelulain uudistamisestakaan on, jos lakia voi helposti olla noudattamatta?

Eläimiä pitäisi kohdella pelottelematta, kiihdyttämättä ja kipua tuottamatta

Eläimiä pitäisi kohdella pelottelematta, kiihdyttämättä ja kipua tuottamatta. Edes koulutuksen nimissä niitä ei saa kohdella kovakouraisesti. Selvästihän se laissa todetaan, mutta jos eläin ei ole väkivallanteon jälkeen kuolemankielissä, lakia ei tunnuta oikein valvovan. Tylyihin käsittelytapoihin totuttiin takavuosina, jolloin ei oikein ollut muita menetelmiä tiedossa. Tukistettiinhan tuolloin lapsiakin.

Väkivallan uhan alla eläminen todettiin sekä lasten että eläinten kohdalla epäterveelliseksi. Lasten kurittaminen kiellettiin, eläintenkin kohdalla laki velvoittaa välttämään tarpeetonta voimankäyttöä. Lapsiin kohdistuva väkivalta ei siihen täysin loppunut, mutta ainakin lievimmät muodot vähenivät ja lain noudattamista yritetään valvoa. Yleinen mielipidekin kääntyi.

Miksi sitten eläinten kohdalla ei käynyt samoin? Nykyaikaiset koulutusmenetelmät ovat eläinystävällisiä ja tehokkaita. Miksi niitä ei valita, vaikka laki velvoittaisi eläinten rauhalliseen kohteluun?

Tuire Kaimio

Kirjoittaja on eläinnäyttelijöiden kouluttaja. Hän myös kirjoittaa alasta ja luennoi eläinten käyttäytymisestä ja kouluttamisesta.