Presidentti Niinistö kiittelee Sipilää ulkopolitiikan hoidosta – "Olen ollut kovin tyytyväinen"

Niinistö kummastelee väitteitä että pääministeri olisi passiivinen ulkopolitiikan hoidossa. Jääviydestä käyty keskustelu tekee pääministeristä varmasti varovaisemman jatkossa, arvioi Niinistö.

Sauli Niinistö
Sauli Niinistö
Sauli NiinistöTiina Jutila / Yle

Presidentti Sauli Niinistö antoi TV1:n Ykkösaamussa pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) tunnustusta yhteistyön ja tiedonkulun toimivuudesta. Yhteydet pelaavat ja ulkopolitiikan kysymyksiä käsitellään tarvittaessa päivästä ja ajasta riippumatta, kiitteli Niinistö.

Niinistö myös kummeksui väitteitä, että pääministeri olisi jättänyt ulkopolitiikan hoidon presidentin harteille ja keskittynyt kotimaan asioihin.

– Minulla on kokemusta neljästäkin pääministeristä ja olen ollut ihmeissäni siitä että juuri pääministeri Sipilän väitetään olevan jotenkin passiivinen ulkopolitiikan suhteen. Näinhän asia ei ole.

– Hän on tehnyt paljon vierailuja ja pitänyt yhteyksiä muun muassa Moskovaan. Minä käytän sitten ulkopoliittista valtaani, tai uteliaisuuttani, suhteessa EU-maihin hänen kauttaan, selvensi Niinistö.

Niinistö: Jääviydestä käyty keskustelu "on valistanut"

Presidentti kommentoi Ykkösaamussa myös Sipilään liitettyjä jääviyskysymyksiä. Niinistön mukaan pääministeri ei ehkä ollut miettinyt loppuun asti omaisuutensa järjestelyjä.

– Olen tätä vähän miettinyt ja minusta tuntuu että pääministeri Sipilä silloin, kun hän luopui kaikesta henkilökohtaisesta osuudestaan varmasti tunsi tehneensä paljon, ja olevansa ikään kuin vapailla vesillä. Sitten nämä lasten kautta omistukset ja muut, ne pitäisi kuitenkin ottaa totta kai myöskin huomioon.

– Uskon että asiasta käyty keskustelu on kyllä valistanut häntä, ja monia muitakin. Jatkossa hän tulee varmasti olemaan hyvin varovainen, pohti Niinistö.

"Venäjällä ei intressiä vaikuttaa Suomen vaaleihin"

Yhdysvalloissa on noussut kohu tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden julkaisemasta raportista, jonka mukaan Venäjä pyrki vaikuttamaan maan marraskuisiin presidentinvaaleihin. Raportin mukaan verkkohyökkäyksillä ja valeuutisilla pyrittiin heikentämään kansalaisten luottamusta maan päätoksentekojärjestelmää kohtaan.

Niinistö ei näe että vastaava voisi olla mahdollista Suomessa vuoden kuluttua pidettävissä presidentinvaaleissa.

– Pidän ajatusta kyllä aika lailla vieraana. Vaikea nähdä, että Venäjällä sellaista intressiä ylipäätään olisi. Meillä on myös aika hyvä torjunta korvien välissä itse kullakin, arvioi Niinistö.

Niinistö ei vielä halunnut ottaa kantaa siihen, milloin hän kertoo omista jatkoaikeistaan.

"Trumpin linja ei ole tullut perille"

Yhdysvalloissa valta vaihtuu ensi perjantaina kun Donald Trump astuu virkaan. Tulevan presidentin ulkopoliittiset linjaukset ovat Niinistön mukaan vielä jokseenkin vaikeasti hahmotettavissa, ehkä jopa tarkoituksellisesti.

– Näyttää siltä että hänellä on aika värikäs tapa ilmaista itseään, ja paletissa on paljon värejäkin.

– Ihan tuollaista selvää linjaa tuskin hän on tarkoittanutkaan vielä antaa. Ainakaan sitä ei ole perille tullut, totesi Niinistö.