Venäjä kiistää väitteet Trumpin ja Putinin tapaamisesta

Aiemmin on kerrottu, että Trump aikoisi tavata Putinin huippukokouksessa Islannissa.

Venäjä
Kasvokuva.
Venäjän presidentti Vladimir Putin.Alexei Druzhinin

Venäjä sanoo, että se ei ole vielä keskustellut Yhdysvaltain kanssa Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin mahdollisesta tapaamisesta.

– Toistaiseksi asiasta ei ole neuvoteltu, kertoo presidentti Putinin tiedottaja Dmitri Peskov Moskovassa.

The Sunday Times -lehti on väittänyt, että Trump aikoo järjestää pian virkaanastujaistensa jälkeen huippukokouksen presidentti Putinin kanssa.

Lehden tietojen mukaan kokouspaikaksi on suunniteltu Islannin pääkaupunkia, Reykjavikia. Myös Yhdysvaltain entinen presidentti Ronald Reagan tapasi Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin Islannissa vuonna 1986.

Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump astuu virkaansa 20.tammikuuta.

Trump on sanonut lehtihaastattelussa harkitsevansa Venäjän-vastaisten pakotteiden poistamista, mikäli Venäjä auttaa terrorismin vastaisessa sodassa.

Lähteet: Reuters, Ria