Kitinkannus irtisanoo 6 työntekijää – sotaveteraaneja ei enää riitä asiakkaiksi

Säästöjen saamiseksi työntekijöitä myös osa-aikaistetaan ja lomautetaan.

sotaveteraanit
Kannuksen Kitinkannus.
YLE / Petri Kuikka

Kuntoutuslaitos Kitinkannus irtisanoo Kannuksessa 6 työntekijää. Lisäksi yksi työntekijä osa-aikaistetaan ja yksi lomautetaan toistaiseksi maaliskuusta lähtien.

Toimitusjohtaja jättää tehtävänsä omasta pyynnöstään. Hänen tehtäviään hoitaa toistaiseksi talous- ja henkilöstöpäällikkö.

Kitinkannus aloitti yt-neuvottelut marraskuussa, koska sotainvalidien ja -veteraanien määrä on vähentynyt. Asiakkaita ei enää ole entiseen tapaan. Esimerkiksi 15 vuotta sitten laitoshoitopäiviä kertyi vuodessa yli 15 000, tänä vuonna määrän arvioidaan jäävän alle 10 000:n.

Yt-neuvottelujen piirissä oli koko henkilöstö. Kuntoutuslaitos on työllistänyt Kannuksessa noin 40 henkilöä.