1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sosiaalinen media

Jumppavideot olivatkin osa strategiaa – näin poliisi on kutonut meidät verkkoonsa sosiaalisessa mediassa

Poliisilla on kymmeniä some-profiileja, jotka houkuttelevat seuraajia huumorin ja draaman keinoin.

Poliisit voivat kuvata verkkoon materiaalia esimerkiksi tien päältä ja näyttää toimenpiteitä kolaripaikalta. Kuva: Minna Heikura / Yle

Se alkoi vuonna 2008. IRC-galleria oli ensimmäinen sosiaalinen media, jonne poliisi perusti tilin. Sen jälkeen poliisi on lisännyt läsnäoloaan somessa määrätietoisesti.

Viimeksi perjantaina julkistettiin Poliisitube, poliisien oma Youtube-kanava.

– Näkyvyys sosiaalisessa mediassa tuo ihmisille samanlaista turvaa kuin poliisipartion läsnäolo kaduilla. Somen kautta voimme tavoittaa kaikki asiakkaamme, sanoo viestintäpäällikkö Marko Luotonen Poliisihallituksesta.

Youtuben lisäksi poliisilla on kymmeniä profiileja Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Snapchatissa.

Pyrimme välittämään draamaa tai huumoria, koska ne vetoavat tunteisiin. Tieto tarttuu paremmin.

Marko Luotonen

Poliisi haluaa paitsi jakaa sosiaalisen median kautta tietoa ja antaa neuvoja, myös ennaltaehkäistä rikoksia.

– Ainoa keino siihen on vuorovaikutus. Vain oman oivalluksen kautta saadaan hyvät edellytykset ennaltaehkäistä rikoksia.

Valistusta

Poliisin päivityksissä on usein humoristinen tai tarinallinen ote. Se on tietoinen tehokeino.

– Pyrimme välittämään draamaa tai huumoria, koska ne vetoavat tunteisiin. Viesti on silloin henkilökohtaisempi ja koskettavampi, ja tieto tarttuu paremmin, sanoo viestintäpäällikkö Marko Luotonen Poliisihallituksesta.

Pari vuotta sitten poliisi valloitti some-kansan suosituilla jumppavideoillaan (siirryt toiseen palveluun). Niissä eri laitosten poliisit esittivät taukojumppahaasteita toisilleen ja näyttivät notkeutensa muun muassa kävelemällä käsillään.

Instagramissa esimerkiksi Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella on paitsi humoristinen myös valistava tyyli. Kuvissa on usein konkreettisia ei näin -esimerkkejä, ja päivityksessä neuvotaan, miten oikeasti kuuluu toimia.

Kuvaamme ehkä jotain onnettomuuspaikkaa, miten sijoittelemme poliisiautot siihen ja mitä teemme kolaripaikalla.

Tiina Ahtiainen

Viime aikoina tilin seuraajia on muistutettu muun muassa siitä, että moottoripyörissä ja mopoissa on oltava talvella ajettaessa karkeakuvioiset renkaat.

– Kun perustamme some-tilin, pidämme huolen myös siitä että pystymme olemaan siellä aidosti läsnä, Luotonen toteaa.

Välineiksi käyvät perinteinen älypuhelin ja kolmijalka. Kuva: Minna Heikura / Yle

650 000 seuraajaa

Poliisi virittelee verkkojaan sosiaalisessa mediassa kolmella eri tasolla. Valtakunnallisten Suomen poliisin profiilien lisäksi kaikilla poliisiyksiköillä on omat profiilinsa eri kanavissa. Ne tuottavat tileilleen sisältöä itsenäisesti. 

Jotkut poliisit toimivat sosiaalisessa mediassa omilla kasvoillaan.

– Facebookissa on paljon nettipoliiseja. Twitterissä puolestaan on poliisin johtoa, esimiehiä ja asiantuntijoita, jotka verkostoituvat sidosryhmiin ja mediaan. Twitterissä on tällä hetkellä 40-50 virkamiestä.

Strategia on toiminut, siellä nyt poliisin eri profiileilla on jo 650 000 seuraajaa.

Youtube-treenejä Kouvolassa

Poliisitube on Suomen kaikkien poliisilaitosten yhteinen projekti. Kouvolan poliisiasemalla tubetus on kahden konstaapelin, Mikko Kvistin ja Tiina Ahtiaisen harteilla.

– Nyt harjoitellaan ja pikkuhiljaa aletaan kuvaamaan, editoimaan ja julkaisemaan videoita, sanoo some-koulutuksen käynyt vanhempi konstaapeli Mikko Kvist.

Kävimme näyttämässä pilottijaksoja päiväkodeissa.

Marko Luotonen

Kumpikaan Kouvolan some-poliiseista ei käytä itse aktiivisesti vapaa-ajallaan sosiaalista mediaa. Vloggaaminen onkin alkuun heillekin opettelemista.

– Lasten myötä olen siihen maailmaan hieman tutustunut, sanoo Tiina Ahtiainen.

– Veikkaan, että ensimmäisen videon jälkeen tulee kommenttia että iskä ei noin, nauraa Mikko Kvist.

– Tämä on uusi vaikuttamisen muoto ja tätä päivää. Ei voida olla pois sieltä, missä valtaosa nuorista liikkuu. Meidän on oltava ajan hermolla.

Poliisi kysyi lapsilta neuvoa

Tubettamisen tarkoituksena onkin tavoittaa nuoret aiempaa paremmin. Viestintäpäällikkö Marko Luotosen mukaan Youtube tarjoaa siihen hyvän väylän.

– Youtube on Facebookin kanssa käytetyin sosiaalisen median kanava. Päätös oli aika helppo, että senkin kanavan suhteen meidän tulisi tehdä jotain uudella tavalla.

Teemoja on useita. Mukana on oma lastenohjelma, liikennepoliisiohjelma, vinkkivideoita ja uutena poliisin omat videobloggaajat. Osa videoista on toteutettu yhdessä Haaga-Helian ammattikorkeakoulun kanssa.

Luotonen tunnistaa nuoren yleisön tavoittamisen ongelman. Apuja onkin haettu nuorilta ja lapsilta itseltään.

– Kävimme näyttämässä pilottijaksoja päiväkodeissa, haimme palautetta pieniltä katsojiltamme.

Kouvolalaiset poliisit Mikko Kvist ja Tiina Ahtiainen alkavat tehdä vlogeja Youtubeen. Kuva: Antti Ojala / Yle

Sata Youtube-videota

Kouvolassa tubettavien poliisien some-tekemisen tapa on jo alustavasti hahmottunut.

– Me teemme partiossa. Kuvaamme ehkä jotain liikenneonnettomuuspaikkaa, miten sijoittelemme poliisiautot siihen ja mitä teemme kolaripaikalla, valottaa Tiina Ahtiainen.

Ensimmäisen videon julkaisupäiväkin on jo selvillä. Se on vajaan kuukauden päästä ystävänpäivänä.Samana päivänä Youtube täyttää tasan 12 vuotta.

Myös Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla näkyy Poliisituben toiminnassa.

– Olemme asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen itsellemme, että tämän vuoden aikana kanavalle tulisi ainakin 100 videota kesäkuuhun mennessä, sanoo viestintäpäällikkö Marko Luotonen Poliisihallituksesta.