Kiinan presidentti Xi Jinping puolusti globalisaatiota Davosin talousfoorumissa: Kukaan ei voita kauppasodassa

Xi puolusti voimakkaasti avointa ja yhteistyöhön perustuvaa kansainvälistä talousjärjestelmää. Puhe oli viesti varsinkin perjantaina presidentin virkaansa astuvalle ja Kiinaa kritisoineelle Donald Trumpille.

Xi Jinping
Kiinan presidentti Xi Jinping
Kiinan presidentti Xi Jinping todisteli Davosin talousfoorumissa globaalin talouden avoimuuden puolesta.World Economic Forum

Svetsin Davosin vuotuinen talousfoorumi kerää yhteen valtionpäämiehiä, poliitikkoja, pankkiireja ja yritysjohtajia ympäri maailmaa. Aiemmin Kiinan johtajat eivät ole pitäneet foorumissa puheita, joten Xin puhe avajaisistunnossa alleviivaa Kiinan kasvavaa painoarvoa.

Se oli myös selvä viesti perjantaina virkaansa astuvalle Yhdysvaltain seuraavalle presidentille, Donald Trumpille. Trump on syyttänyt Kiinaa halpatuotteiden työntämisestä amerikkalaisille markkinoille niin, että Yhdysvallat on menettänyt työpaikkoja Kiinaan.

Trump on uhannut muuttaa kauppapolitiikkaa aiempaa aggressiivisemmaksi ja asettaa tuontitulleja kiinalaistuotteille. Ulkopolitiikassa Trump on sanonut harkitsevansa jopa uusiksi niin kutsuttua Yhden Kiinan politiikkaa, jonka mukaan Taiwan on osa Kiinaa.

Tiistaina Xi kehotti useaan otteeseen unohtamaan protektionismin ja välttämään kauppasotaa.

– Meidän on sitouduttava vapaakaupan ja vapaan investoinnin edistämiseen. Kaupan ja investoinnin edistäminen, liberalisaatio ja avautumisen tuomat mahdollisuudet, ja "ei" protektionismille. Protektionismin tavoittelu on samaa kuin lukitsisi itsensä pimeään huoneeseen. Tuuli ja sade pysyvät kyllä loitolla, mutta niin pysyvät valo ja ilmakin, vertasi Xi.

– Kukaan ei voita kauppasodassa!

Kiinalle – maailman suurimmalle vientimaalle – vapaakauppa on tietysti elintärkeää, ja kasvava protektionismi uhka.

Kiina tukee alueellisia vapaakauppasopimuksia siinä, missä Trump on julistanut aikovansa purkaa olemassaolevia. Kiina ajaa kahta kauppasopimusta, Alueellista kattavaa talouskumppanuutta (RCEP, mukana ASEAN-maat sekä kuusi muuta Tyynenmeren alueen maata, ei Yhdysvallat) sekä Aasian ja Tyynenmeren vapaakauppa-aluetta (FTAAP).

Xi sanoi, ettei Kiina aio pönkittää taloudellista kilpailukykyään devalvoimalla valuuttaansa tai käynnistämällä valuuttasotaa. Trump on moittinut Kiinaa juuri valuutan arvon pitämisestä keinotekoisen alhaisena.

Globalin talouden kolme ongelmaa

– On totta, että talouden globalisaatio on synnyttänyt uusia ongelmia, mutta tämä ei oikeuta irtisanoutumaan globalisaatiosta, sanoi Xi Jinping.

Xi luetteli kolme kansainvälisen talouden perusongelmaa. Ensinnäkin kasvulta puuttuu vetureita, ja sen vuoksi talous kasvaa nyt hitaimmin seitsemään vuoteen.

Toiseksikin talouden säätely on riittämätöntä ja kehittyvät taloudet ovat sivussa säätelystä päätettäessä.

Kolmas Xin mainitsema ongelma liittyy kasvun tulosten epätasa-arvoiseen jakautumiseen, mikä aiheuttaa sosiaalisia jännitteitä.

– Epätasainen globaali kehitys tekee yhä vaikeammaksi vastata ihmisten toiveisiin paremmasta elämästä, sanoi Xi. Maailman rikkain yksi prosenttia omistaa enemmän varallisuutta kuin loput 99 prosenttia väestöstä.

Xi korosti rohkeuden kannattavan

Jos Kiinan talous sakkaa, sillä on tuhoisat vaikutukset koko maailmantaloudelle. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF viimeksi maanantaina varoitti Kiinan talouden riskeistä, muun muassa kiinteistömarkkinoiden ylikuumenemisesta ja valtion investointien korostumisesta.

– Kiinan talous on yhä yksi suurimmista kansainvälisen talouden riskeistä, ja mielestäni syy, miksi se ei ole jopa tärkein riski on, että Yhdysvalloista on tullut sellainen epävarmuuden lähde, arvioi Harvardin yliopiston taloustieteilija Kenneth Rogoff uutistoimisto Reutersille.

Xi sanoi, että kansainvälisen talouden kasvuvauhdin hitaudesta huolimatta Kiinan talous kasvoi viime vuonna arvioiden mukaan 6,7 prosenttia. Talous pysyy suurimpana kehittyvänä taloutena, joka sekä hyötyy kansainvälisen talouden kehityksestä, että synnyttää kasvua.

– Talouden perustekijät, jotka ylläpitävät tervettä kehitystä, pysyvät ennallaan, kehui Xi. Kiinan talous on paljon suurempi kuin ennen, ja luo nyt enemmän tuottoa kuin mitä se teki kaksinumeroisen kasvun aikaan aiemmin. Kotitalouksien kysyntä ja palvelusektori ovat nyt kasvun moottoreita.

Xin mukaan Kiina pitää ovet avoimena muille maille, ja toivoo muilta mailta samaa.

Lähteet: AFP, Reuters