Theresa May: Britannia aikoo jättää EU:n sisämarkkinat

Pääministeri May paljasti puheessaan Britannian tavoitteita EU-erolle. Britannian parlamentti pääsee äänestämään lopullisesta sopimuksesta.

Euroopan unioni
Theresa May
Mayn mukaan Britannia haluaa ottaa eurooppalaisen maahanmuuton hallintaansa ja poimia joukosta parhaat tulijat.

Theresa Mayn mukaan Britannia ei aio pysyä EU:n sisämarkkinoilla, kun se eroaa EU:sta. Hänen mukaansa Britannian EU-erolla ei olisi muuten käytännössä merkitystä.

– Emme tavoittele osittaista jäsenyyttä Euroopan unionissa, liitännäisjäsenyyttä tai mitään, mikä jättää meidät puoliksi sisään ja puoliksi ulos, May sanoi.

May sanoi, että Britannia pyrkii sopimaan vapaakauppasopimuksen EU:n kanssa. Tarkoitus on pitää taloussuhteet mahdollisimman tiiviinä ja varmistaa, että brittiyritykset pääsevät EU:n sisämarkkinoille niin laajasti kuin sen ulkopuolelta on mahdollista.

Hän lupasi, että parlamentti saa äänestää lopullisesta sopimuksesta. Mayn mukaan EU-eroneuvottelut pitäisi saada valmiiksi vaiheittain kahden vuoden sisällä.

Theresa May piti tiistaina odotetun linjapuheen hallituksensa EU-erotavoitteista. Eroilmoitus on tarkoitus jättää maaliskuun loppuun mennessä.

EU-kansalaiset yhä tervetulleita

EU:n sisämarkkinoiden jäsenet eivät muun muassa voi juurikaan rajoittaa maahanmuuttoa muiden jäsenmaiden välillä. Maahanmuuton rajoittaminen oli EU-jäsenyyden vastustajien keskeinen teema Brexit-äänestyksen aikana.

Mayn mukaan Britannia aikoo hallita itse siirtolaisuutta EU-eron jälkeen. Maahanmuutto on Mayn mukaan rasittanut maan terveydenhuoltoa, nostanut asuntojen hintoja ja laskenut palkkoja.

Mayn mukaan neuvotteluissa on tarkoitus saada mahdollisimman pian selville Britanniassa asuvien eurooppalaisten ja EU:ssa asuvien brittien asema. Hänen mukaansa nyt maassa asuvia ei haluta häätää maasta.

– Olette yhä tervetulleita maahamme, ja toivomme, että kansalaisemme ovat tervetulleita teidän maihinne.

Theresa May
Theresa May vakuuttaa, että Euroopan kanssa tehdään jatkossakin yhteistyötä ja eurooppalaiset ovat tervetulleita Britanniaan.

Britannia aikoo myös erota Euroopan tuomioistuimesta, joka säätelee EU-oikeutta. EU:n lainsäädäntöä on tarkoitus siirtää Britannian kansalliseen lainsäädäntöön, jotta lait eivät lakkaa olemasta voimassa EU-eron tapahduttua.

May ei toivo EU:n hajoamista

May korosti EU-eron mahdollisuuksia Britannialle ja vakuutti, ettei maa ole nyt kääntymässä sisäänpäin. Hänen mukaansa äänestäjät tekivät päätöksensä EU-erosta "avoimin silmin".

Theresa Mayn mukaan Britannia aikoo pitää tiiviit suhteet Euroopan maihin muun muassa turvallisuusasioissa. Hän sanoi, ettei toivo EU:n hajoamista, sillä yhtenäinen EU on myös Britannian etu.

Ennen Mayn puhetta oli arvioita, että Britannia pyrkisi "pehmeään" EU-eroon eli käytännössä samankaltaiseen järjestelyyn, joita Norjalla ja Sveitsillä on EU:n kanssa. Norja ja Sveitsi ovat sisämarkkinoiden jäsenillä eivätkä voi käytännössä rajoittaa maahanmuuttoa EU-maista.

Lue tästä analyysi Mayn linjapuheesta.