Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vallan huipulla

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on kerännyt ympärilleen vähintäänkin värikkäitä hahmoja mutta myös maltillisia politiikan työmyyriä.

Pilvenpiirtäjät

Perhe on Trumpin vallan ytimessä

Kerros

58

Taso 1

Donald Trumpin todellinen sisäpiiri on hänen perheensä. Jos perheenjäsenet sijoitettaisiin Trump Tower ­pilvenpiirtäjään New Yorkissa, sijoittuisivat he aivan tornin ylimpiin kerroksiin. 58-kerroksinen torni Manhattanilla on Trumpin tunnetuin maamerkki.

Taso 2

Trumpin vallan linnakkeessa toiselle tasolle pääsevat ihmiset, jotka taitavat julkisuudenhallinnan ja tarvittaessa myös juonittelun. He ovat Trumpin hallinnossa erittäin vaikutusvaltaisia ihmisiä.

Taso 3

Trumpin valtakeskittymän kolmannelle tasolle kuuluvat ministerit. He ovat värikästä sakkia: joukosta löytyy konkurssikuningas, presidentti Putinin ystävä ja muun muassa Hullu koira. Yhdysvaltain senaatin on vielä vahvistettava ministerinimitykset.

Trumpin ääni YK:ssa ja tiedustelujohtajat

"Make America great again!"

Pohjakerros
Pohjakerros