Maurin mittarissa 70 vuotta ja rekan mittarissa kaksi miljoonaa kilometriä – puu kulkee jo neljännessä polvessa

Jämsäläinen Mauri Junnola ja kohta 28 vuotta vanha tukkirekka ovat olleet erottamaton pari tuhansilla puunkuljetusmatkoilla.

Kotimaa
Puunkuljetusyrittäjä Mauri Junnola.
Mauri Junnola on ajanut tukkirekkaa jo yli 52 vuotta - ja puunkuljetus jatkuu.

Mies ja luottoauto ovat kolunneet keskisen Suomen metsäteitä taukoamatta ja Scanian mittarissa on jo lähes kaksi miljoonaa kilometriä. Maurin mittariin rapsahtaa huhtikuussa 70 vuotta, mutta parivaljakko ei aio ihan heti jäädä eläkkeelle.

Mauri Junnola lähtee edelleen päivittäin töihin, vaikka eläkepäiviä olisi voinut viettää jo jonkin aikaa. Vanha rekka on hörähtänyt käyntiin jokaikinen työaamu.

Aina on päästy lähtemään ja aina on tultu kotiin.

Mauri Junnola

– Välille se ei ole jättänyt koskaan eikä sitä ole koskaan tuotu hinausautolla kotiin tai korjaamolle, myhäilee Junnola ja on valmiina lähtemään seuraavalle keikalle. Tarkoitus on lähteä Korpilahdelta hakemaan Metsä Groupin puita Vilppulaan.

– Pari kuormallista kuusitukkia, siinähän se tämä päivä vierähtääkin.

Puutavaraa kuormataan rekkaan talvisäässä.
Junnolan rekan mittarissa on jo kaksi miljoonaa kilometriä.Jarkko Riikonen / Yle

Junnolan periaatteena on ollut, että auto huolletaan tarkasti, rikkinäisellä autolla ei ajeta ja mahdolliset viat korjataan välittömästi. Hyvällä huolenpidolla autoon ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin moottoriremontti miljoonan kilometrin kohdalla. Katsastetulla autolla saa ajaa ainakin 2018 helmikuuhun saakka.

– Autoa on pidetty tarpeeksi kauan ja hyvin. Kyllä sillä aina on päästy lähtemään ja aina on tultu kotiin.

1990-luvulla Scaniaan oli asennettava lisäakseli nuppiin, kun laki salli suuremmat kuljetusmäärät.

– Täällä mäkisessä maastossa pääsee paremmin mäet ylös, kun on nupissa painoa.

Isän opissa ilman ajokorttia

Maurille puunkuljetus tuli tutuksi jo pikkupoikana isän opissa. Takana on jo yli 52 vuotta puunkuljetusta. Junnola tunnustaa, että ensimmäiset kilometrit hän saattoi ajaa ilman ajokorttia. Suvun puunkuljetusperinnettä jatkavat nyt myös poika Petteri ja pojanpoika Miika.

– Meitä oli yhdeksän lasta ja minä olin vanhin poika. Lähdin auttamaan isää jo aika pienenä. Joka ikinen neljästä veljestä on ollut puuhommissa. Kyllä se nyt näyttää siltä, että tämä jatkuu ties kuinka pitkään, ainakin kymmeniä vuosia, jos hyvin menee.

Pitää harkita, että tuleeko sitä enää kouluttauduttua.

Mauri Junnola

Mauri Junnola suunnittelee itse ajavansa puuta vielä ainakin pari vuotta. Ja mikäs ajaessa, kun työ maistuu.

– Sitä on tottunut työntekoon, kun on tehnyt pienestä pojasta lähtien. Eikä minulle ole työnteko kyltynyt vieläkään. Ja kyllä sitä vapaa-aikaakin on iltasella.

Mauri Junnolan edellinen kurssitus antoi luvan ajaa kuormia vielä pari vuotta. Aika näyttää pyörähtääkö Scanian kilometrimittari vielä kolmannen miljoonan puolelle.

– Tarvitsee taas käydä kurssi, että saisi jatkaa työtä. Pitää harkita, että tuleeko sitä enää kouluttauduttua, naurahtaa Junnola.

Tukkirekka ajaa maantiellä.
Seuraavaksi pari lastia kuusitukkia Korpilahdelta Vilppulaan.Jarkko Riikonen / Yle