Paavin ja Maltan ritareiden välinen taistelu jatkuu: Vatikaani iski takaisin

Maltan ritarikunta on kieltäytynyt Vatikaanin asettamasta tutkinnasta sanoen, että sillä on valtiollisen toimijan kaltainen itsemääräämisoikeus.

Vatikaani
Paavi Franciscus (oik) ja Maltan ritarikunnan suurmestari Matthew Festing Vatikaanissa 23. kesäkuuta 2016.
Paavi Franciscus (oik) ja Maltan ritarikunnan suurmestari Matthew Festing Vatikaanissa 23. kesäkuuta 2016. EPA / Gabriel Bouys

Vatikaani on vaatinut tiistaina kovasanaisesti Maltan ritarikunnan johtoa toimimaan yhteistyössä paavi Franciscuksen määräämän tutkintaryhmän kanssa.

Kyseessä on viimeisin käänne paavin ja Maltan ritareiden kiistassa, joka sai alkunsa ritarikunnan erotettua korkea-arvoisen johtajansa.

Suurkansleri, vapaaherra Albrecht von Boeselager erotettiin joulukuun alussa, koska häntä syytettiin kondomien jakamisen sallimisesta Maltan ritarikunnan avustushankkeissa Afrikassa. Kriitikot kuitenkin katsovat, että von Boeselager erotettiin, koska hän oli liian liberaali järjestön vanhoillisemmille jäsenille.

Paavi Franciscus on pyrkinyt kitkemään konservatiivisia voimia katolisen kirkon johtotehtävistä. Yksi heistä oli Maltan ritareiden amerikkalaisjäsen Raymond Burke. Burken arvellaan olevan isossa roolissa paavin ja ritareiden välisessä kiistassa.

Tiistainen lausunto oli paavilta varsin kovasanainen. Mikäli ritarikunnan johto ei taivu tutkintaan, Pyhä Istuin aikoo vastata jonkinlaisilla pakkotoimilla.

Suvereenien toimijoiden riita

Kyseessä on kahden suvereenin toimijan kiista. Maltan ritarikunta on kieltäytynyt Vatikaanin asettamasta tutkinnasta sanoen, että sillä on valtiollisen toimijan kaltainen itsemääräämisoikeus. Ritarikunta on kuitenkin katolinen maallikkojärjestö ja sen johto on vannonut uskollisuutta paaville.

Maltan ritareiden suurmestari Matthew Festing on sanonut myös, että Vatikaanin asettamassa paavillisessa valtuuskunnassa on kolme jäsentä, joilla on henkilökohtaisia talousintressejä Genevessä toimivassa säätiössä, josta myös ritarikunta omistaa osan.

Maltan ritarikunta on perustettu Jerusalemissa 1048. Se toimii nykyisin 120 maassa. Jäseniä on noin 13 500, kaikki miehiä, ja sillä on noin sata tuhatta työntekijää ja vapaaehtoista avustajaa.

Lähteet: AFP, AP, Reuters