Palkansaajaperheen kunnallisvero Pohjois-Savossa maan keskiarvoa korkeampi

Keskituloinen palkansaajaperhe maksaa tänä vuonna Pohjois-Savossa keskimäärin runsaan 14 700 euroa kunnallisveroa.

verotus
Vero 2014 nostokuva
Yle Uutisgrafiikka

Keskituloinen palkansaajaperhe maksaa Pohjois-Savossa kunnallisia veroja vuodessa lähes 1300 euroa enemmän kuin Uudellamaalla asuva perhe.

Veronmaksajain keskusliiton selvityksen mukaan keskituloisen pohjoissavolaisen perheen kunnalliset verot ovat tänä vuonna 14 738 euroa. Uudellamaalla vastaava summa on 13 441 euroa. Kallein maakunta on kunnallisveroilla tarkastellen Keski-Pohjanmaa, jossa summa on 15 415 euroa.

Kaikkien maakuntien vertailussa Pohjois-Savo sijoittuu yhdeksänneksi eli vertailun keskivaiheille. Koko maan euromääräisen keskiarvoon 14 189 euroon verrattuna pohjoissavolainen keskituloinen perhe maksaa kunnallisveroja vuodessa noin 550 euroa keskimääräistä enemmän.

Veronmaksajain keskusliitto listasi myös 18 maakuntakeskuksen kunnallisveroprosentit. Kuopio sijoittuu listalla kahdeksanneksi kalleimmaksi. Kuopiossa keskituloisen perheen kunnallisvero on 14 609 euroa. Kuopion kunnallisveroprosentti on 20,5.

Kaikkiaan kuopiolainen keskituloinen perhe maksaa tänä vuonna veroja 26 780 euroa, kun mukaan lasketaan myös valtionvero, Yle-vero ja sosiaalivakuutusmaksut. Helsinkiläiseen keskituloiseen perheeseen verrattuna veroa kertyy lähes 1800 euroa enemmän.

Pohjois-Savossa matalin vero on Leppävirralla, jossa keskituloinen perhe maksaa kunnallisveroa 14 253 euroa. Maakunnan korkeimman kunnallisveron kunnissa Tuusniemellä ja Rautalammilla vastaava summa on runsaat 1400 euroa enemmän, eli 15 678 euroa.

Keskituloiseksi perheeksi selvityksessä laskettiin 85 356 euroa vuodessa tienaava perhe.