Luoto ja Vaasa ovat pohjalaismaakuntien helläkätisimpiä verottajia

Veronmaksajien tuloverovertailussa Luoto ja Vaasa ovat pohjalaiskunnista kevyimmin verottavia kuntia ja Vimpeli raskaimmin. Sen sijaan maakuntakeskusten veroja tarkasteltaessa Kokkola ja Seinäjoki ovat maan kovimpia verottajia.

verotus
Kunnallisverot

Veronmaksajat on vertaillut kuntien verotusta kahdella eri tavalla. Kunnista on kerätty tiedot toisaalta tuloverotuksesta kokonaisuudessaan. Toisaalta taas maakuntakeskuksia on verrattu keskenään pelkän kunnallisverotuksen (kunnallis-, kirkollis- ja kiinteistövero) pohjalta.

Luoto ja Vaasa lempeimmät

Veronmaksajat on ottanut laskuperustakseen kuvitteellisen esimerkkiperheen, jossa kahden tulonsaajan yhteenlasketut tulot olisivat vuonna 2017 yhteensä 85 356 euroa.

Kun lähtökohtana on esimerkkiperhe, pohjalaiskunnista vähiten tuloveroa maksettaisiin Luodon kunnassa asuttaessa ja eniten Vimpelissä. Luodossa ja Vaasassa esimerkkiperhe maksaisi tuloveroa 26 355062 euroa ja Vimpelissä 28 208 euroa. Verokarhulle menisi siis Vimpelissä tänä vuonna 1 856 euroa enemmän rahaa kuin Luodossa tai Vaasassa.

Ankaria verottajia pohjalaiskunnista ovat myös Veteli (28 134e), Kaskinen (28 098e) ja Reisjärvi (28 027e).

Lempeimpään kastiin taas kuuluvat Luodon ja Vaasan lisäksi Kalajoki (26 495e), Ilmajoki (26 780e) ja Kannus (26 851e).

Veronmaksajien sivulta löytyvät kaikkien kuntien verotustiedot (siirryt toiseen palveluun) (Selvitys: Kuntien verot 2017 - missä maksat eniten).

Kun vertaillaan pelkkää tuloverotusta kaikissa Manner-Suomen kunnissa, kireintä verotus on vuonna 2017 Jämijärvellä ja matalinta Kauniaisissa. Esimerkkiperhe maksaa tänä vuonna tuloveroja Kauniaisissa yhteensä 23 929 euroa ja Jämijärvellä 28 455 euroa.

Maakuntakeskuksen ankara kärki

Kokkola ja Seinäjoki saavat Veronmaksajien selvityksessä negatiivista huomiota sijoittumalla maakuntakeskusvertailussa (siirryt toiseen palveluun) (Kunnittain määräytyvät verot maakuntakeskuksissa vuonna 2017) kovien verottajien kärkeen. Maakuntia Veronmaksajat ovat vertailleet pelkästään niiden kunnallisverojen perusteella.

Tässä listassa Kokkola on ykkönen. Kokkolassa asuva esimerkkiperhe maksaisi vuonna 2017 kunnallis-, kirkollis- ja kiinteistöveroa yhteensä 17 086 euroa. Summan on suurin koko maassa, kun maakuntakeskuksia verrataan keskenään ja laskuun otetaan mukaan pelkästään kunnallisverot.

Kauas ei jäädä Seinäjoellakaan. Siellä esimerkkiperhe maksaisi 2017 kunnallisveroa 16 442 euron verran.

Tästä kaksikosta Vaasa jää kirkkaasti jälkeen, sillä siellä kunnallisveron määrä esimerkkiperheellä olisi 15 506 euroa.

Kuvassa grafiikkaa maakuntakeskusten verotustasoista
Juha Kemppainen / Yle

Koko maassa maakuntakeskuksista Helsinki on edullisin. Siellä kunnallisvero kaventaa kukkaroa "vain" 14 339 euron verran.

Kokkolalaisten ja helsinkiläisten kunnallisveron erotus on 2 697 euroa vuodessa, kun laskentaperusteena on kuvitteellinen esimerkkiperhe runsaan 85 000 euron vuosituloilla.

Kokkolan jälkeen kireimpiä verottajia maakuntakeskuksista ovat Seinäjoki ja Kajaani. Kevyimpiin verottajiin lukeutuvat Helsingin ohella Turku ja Tampere.

Veronmaksajien ekonomisti Leena Savolaisen mukaan kunnallisveroprosentti on tärkein syy kaupunkien verorasituksen eroihin. Kokkola nosti tänä vuonna kunnallisveroprosenttiaan 0,25 prosenttiyksikköä 21,75 prosenttiin. Helsingin kunnallisveroprosentti on 18,50.

Savolainen muistuttaa kuitenkin, että matalan verotuksen Helsingissä asumismenot ovat vastaavasti korkeat.

18.1.2017 kello 14.03 artikkeliin on lisätty Vaasan tiedot