Nasa lentää katsomaan ainutlaatuista aarretta – asteroidin metallit olisivat Maassa kvadriljoonien arvoisia

Lähes kokonaan metalleista koostuvan asteroidin arvo murskaisi maailman talousjärjestelmän.

avaruustutkimus
Piirroskuva aurinkopaneelisiipisestä luotaimesta metallisten pystykivien yllä.
Taiteilijan näkemys Psyche-luotaimesta asteroidin yllä. SSL/ASU/P. Rubin/NASA/JPL-Caltech

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa aikoo lähettää luotaimen tutkimaan asteroidia, jonka sisältämän raudan tutkijat arvioivat kymmenen tuhannen kvadriljoonan dollarin hintaiseksi. Yksi anglosaksinen kvadriljoona on suomalaisittain tuhat biljoonaa eli 1 000 000 000 000 000.

16 Psyche -asteroidia ei voi hinata Maahan 370 miljoonan kilometrin takaa eikä kannattaisikaan: aarre on niin huima, että sen rinnalla koko maailmantalouden arvoa ei voi kutsua edes pisaraksi meressä. Talousjärjestemä romahtaisi saman tien.

Rauta ei edes ole ainoa ihmisille kelpaava metalli, jota 16 Psyche sisältää, vaan siinä on myös muun muassa nikkeliä, kuparia, kultaa ja platinaa.

Toiveissa tietoa myös Maan menneisyydestä

Asteroidi sijaitsee Marsin ja Jupiterin välisellä vyöhykkeellä. Tutkijat arvelevat, että alkujaan kyseessä saattoi olla planeetta, mutta aurinkokuntamme kiihkeän nuoruuden törmäykset murskasivat sen. Jäljelle jäi ydin, jolla on läpimittaa noin 200 kilometriä.

Juuri tuo arveltu syntyhistoria kiinnostaa Nasaa, ei asteroidin maallinen arvo. Avaruudesta ei tunneta toista 16 Psychen kaltaista kappaletta, kertoo tutkimusohjelmaa johtava Lindy Elkins-Tanton Arizonan yliopistosta.

Lento on ihmiskunnalle ainutlaatuinen tilaisuus käydä planeetan ytimessä, hän iloitsee. Saamastaan tiedosta tutkijat toivovat vihjeitä siitä, miten myös Maa sai syntyessään ytimen, vaipan ja kuoren.

Ellei kyseessä ole planeetan ydin, toinen mahdollisuus on, että on asteroidi syntyi hyvin lähellä Aurinkoa, jonka kuumuus sulatti raudan, Elkins-Tanton sanoo.

Niin tai näin, hänen odotuksensa ovat korkealla: luvassa on joko jotakin aivan käsittämättömän ainutlaatuista tai täysin ällistyttävää, hän hekumoi kanadalaisen Global News -kanavan (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa.

Etappi Mars-matkoille?

Tutkijoiden vastikään esittämän arvion mukaan 16 Psycholla voi olla vettä. Siinä tapauksessa asteroidia voitaisiin ehkä käyttää tankkauspisteenä ihmisten lennoilla Marsiin ja sitä kauemmaksi.

Veden lisäksi myös metallit auttaisivat uudisasuttajia – onhan 16 Psychellä muun muassa iridiumia, joka kestää korroosiota paremmin kuin mikään muu metalli.

Psyche-luotaimen on määrä lähteä matkaan lokakuussa 2023 ja saavuttaa määränpäänsä seitsemän vuotta myöhemmin. Nasa on kertonut myös toisesta uudesta luotaimesta (siirryt toiseen palveluun), joka lähtee selvittämään aurinkokunnan syntyä. Lucy-luotain aiotaan laukaista vuonna 2021 kohti Jupiterin asteroidivyötä.

Nasan video (siirryt toiseen palveluun) kertoo molemmista matkoista lisää.

Juttua korjattu 19.1. klo 9.10: anglosaksinen kvadriljoona vastaa Suomessa tuhatta biljoonaa.