Koe uusi yle.fi

Suomen ja Viron puolustusyhteistyö: Tietojenvaihtoa Venäjästä ja rauhanturvaa Libanonissa

Suomi ja Viro vahvistivat Helsingissä puiteasiakirjan puolustusyhteistyön jatkamiseksi. Yhteistyö on tiivistä ja kasvaa koko ajan.

Viro
Viron puolustusministeri Margus Tsahkna (vas.) ja Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö puolustusyhteistyötä koskevan puitejärjestelyn uudistamistamista koskevassa allekirjoitustilaisuudessa Helsingissä 18. tammikuuta 2017.
Viron puolustusministeri Margus Tsahkna (vas.) ja Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö sopivat keskiviikkona puolustusyhteistyön jatkamisesta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kun Viron puolustusministeriltä Margus Tsahknalta kysyy esimerkkejä Viron ja Suomen puolustusyhteistyöstä mielellään tärkeysjärjestyksessä, hän mainitsee ensimmäisenä tietojen vaihdon.

– Vaihdamme jatkuvasti tietoja siitä, mitä tapahtuu lähialueilla ja varsinkin siitä, mitä Venäjä tekee. Olemme kumpikin Venäjän naapureita, ja vaihdamme tietoja yleiskuvasta. Siitä, mitä tapahtuu rajoilla tai muusta kiinnostavasta, sanoo Tsahkna.

– Olemme EU-maa, mutta emme Nato-maa. Viro on sekä EU-maa että Nato-maa, joten on hyödyllistä päivittää tietoja ja pitää toisemme tilanteen tasalla, muotoilee puolustusministeri Jussi Niinistö (ps).

Niinistö ei kerro tietojenvaihdosta tarkemmin, mutta Natolla on tunnetusti laajempi tiedustelukoneisto kuin Naton ulkopuolisilla mailla.

Yhteistyöllä pitkä perinne

Suomi ja Viro tekivät tiivistä puolustusyhteistyötä jo maailmansotien välillä, ja se herätettiin henkiin heti Viron itsenäistyttyä uudelleen vuonna 1991. Virolaisia upseereita ja aliupseereita koulutettiin Suomessa, ja Viron armeijalle lahjoitettiin tykistöä.

Viime vuosina on esimerkiksi ostettu yhdessä ilmavalvontatutkia, jolloin hintaa saatiin alennettua. Virolaisia panssarimiehiä on koulutettu Suomessa. Virolaisia rauhanturvaajia toimii osana suomalaista YK-joukkoa Libanonissa. Keväällä suomalaisia osallistunee Viron pääsotaharjoitukseen.

Keskiviikkona ministerit Niinistö ja Tsahkna allekirjoittivat sopimuksen yhteistyön jatkamisesta.

– Viron ja Suomen puolustus-, poliittinen ja kulttuuriyhteistyö on erittäin tärkeää sitä varten, että oma kansallisvaltio säilyisi ja tällä alueella pysyisi rauha, sanoi Margus Tsahkna.

Nato vai EU?

Viro turvaa puolustuksessaan Nato-jäsenyyteen. Virossa on amerikkalaisia joukkoja ja sinne on tulossa keväällä brittijoukkoja. Suomen johto painottaa EU:n puolustusyhteistyön kehittämistä.

– Viro ei ole ollut niin innokas EU:n puolustusulottuvuuden kehittämisessä kuin Suomi, mutta ei se ole vastaankaan pannut. Viroa voisivat EU:n puolustusyhteistyössä kiinnostaa huoltovarmuuskysymykset ja kyberpuolustus, sanoo puolustusministeri Niinistö.

Viro on heinäkuun alusta vuoden loppuun EU:n puheenjohtajamaa. Puolustusministeri Margus Tsahknan mukaan Viron puheenjohtajakauden yksi kärkiteemoista on puolustusmenojen ja Euroopan maiden itsenäisen puolustuskyvyn nostaminen.

Viro itse on tässä suhteessa mallioppilas. Sen puolustusmenot ovat yli kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Nato edellyttää sitä jäseniltään, mutta moni jäsenmaa sijoittaa puolustukseensa vähemmän. EU:lla ei vastaavaa velvoitetta ole.