EU-lennon peruuntuminen oikeuttaa satojen eurojen korvaukseen – asiantuntija kertoo vakiokorvauksista

EU-lainsäädäntöön perustuva korvausoikeus koskee peruuntuneita tai viivästyneitä reittilentoja ja valmismatkoja. Lisäksi lentoyhtiöillä on velvollisuus pitää matkustajista huolta viivästystilanteessa.

vahingonkorvaus
Lentomatkustaja katsoo lentojen aikatauluja lentokentällä.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylitarkastaja Satu Toepfer jakoi vinkkejä miten toimia silloin, jos lennot myöhästyvät tai peruuntuvat.

Suomalaiset tekevät yhä enemmän lentomatkoja. Samalla lentämistä koskevat kuluttajariidat lisääntyvät.

Viime vuonna kuluttajariitalautakuntaan saapuneista ratkaisupyynnöistä suurin osa koski matkustamista ja erityisesti lentojen viivästymistä.

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut kilpailu- ja kuluttajaviraston ylitarkastaja Satu Toepfer kertoi, että jos reittilento peruuntuu, niin matkustaja on oikeutettu huomattaviin korvauksiin.

Toepferin mukaan korvaussumma on 250–600 euroa riippuen lentomatkan pituudesta ja mahdollisesta uudelleenreitityksestä seuranneesta viivästyksestä.

– Tyypillisestä lyhyestä Euroopan lennosta saisi 250 euroa ja pitkästä mannertenvälisestä lennosta saisi sen 600 euroa, Toepfer sanoi.

– Korvaus on määrältään vakioitu. Siinä ei tarvitse osoittaa mitään erityistä vahinkoa. Riittää, että asetuksen mukaiset ehdot laukeavat, niin sitten korvaus tulee.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkosivuilta löytyy taulukko (siirryt toiseen palveluun), josta näkee millaiseen korvaukseen lentomatkustaja on oikeutettu erilaisissa viivästystilanteissa. Sivuilta löytyy myös valitusohjeet.

Poikkeukselliset olosuhteet nollaavat korvaukset

Toepferin mukaan matkustaja ei ole oikeutettu vakiokorvaukseen silloin, kun lennon peruuntumisesta on ilmoitettu hyvissä ajoin eli vähintään kaksi viikkoa ennen lennon lähtöaikaa.

Matkustaja ei ole oikeutettu korvauksiin myöskään silloin, jos lennon peruuntuminen johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, joita ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi suoritettu.

Poikkeuksellisiksi olosuhteiksi tässä yhteydessä katsotaan tyypillisesti muun muassa vaikeat sääolosuhteet ja lakot. Tekniset viat sen sijaan eivät useimmiten oikeuta lentoyhtiöitä eväämään vakiokorvausta.

Toepfer muistutti, että korvausoikeudet perustuvat EU-lainsäädäntöön. Korvausoikeus koskee reittilentojen lisäksi valmismatkoja sekä kuluttajamatkustajien ohella myös liikematkustajia.

– Nämä korvaukset voi saada, jos lento lähti EU:n alueelta tai suuntautui EU:hun unionin ulkopuolelta ja lennosta vastasi EU-maan lentoyhtiö. Myös Norjaan, Islantiin ja Sveitsiin sovelletaan samoja sääntöjä, Toepfer sanoi.

Korvauksia myös lennon viivästymisestä

Topeferin mukaan reittilennon viivästystilanteessa korvaukset ovat samat kuin lennon peruutustilanteessa, mutta korvaukset laukeavat kolmen tunnin viivästyksen jälkeen. Lentoyhtiön ei tarvitse maksaa korvauksia, jos lento viivästyi poikkeksellisten olosuhteiden vuoksi.

– Reklamaatio vakiokorvauksen saamiseksi tulee aina osoittaa sille lentoyhtiölle, joka on tosiasiallisesti suorittanut lennon riippumatta siitä, kenen kanssa matkustajalla on ollut sopimus.

Lentoyhtiön huolenpitovelvollisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että viivästystilanteessa matkustajalle pitää antaa aterioita ja virvokkeita kohtuullisessa suhteessa odotusaikaan nähden. Huolenpitovelvollisuus on voimassa myös poikkeuksellisissa olosuhteissa.

– Jos lento siirtyy seuraavalle vuorokaudelle ja yöpyminen on välttämätöntä, niin silloin matkustajalle pitää järjestää lentoyhtiön piikkiin myös hotelliyöpyminen sekä kuljetukset hotellille ja takaisin.

Peruuntumisesta uusi lento tai rahat takaisin

Toepferin mukaan peruutustilanteessa matkustajalla on aina oikeus valita, haluaako hän edelleen lentää ja käyttää matkalippunsa vai haluaako hän lennon hinnan takaisin.

Jos matkustaja haluaa käyttää lentonsa, niin hän saa päättää, haluaako hän uudelleenreitityksen määränpäähänsä mahdollisimman pian vai jonakin myöhempänä sopivana ajankohtana, jos paikkoja on saatavana.

– Peruutustilanteessa tämä valinta pitäisi aina tarjota matkustajalle.

Lisäksi matkustaja voi hakea lentoyhtiöltä vahingonkorvauksia toteennäytetystä vahingosta, jos hän on esimerkiksi myöhästynyt junasta lennon myöhästymisen tai peruuntumisen takia. Tällöin junaliput kelpaavat todisteeksi vahingosta.