Koe uusi yle.fi

Suomalaiset päättivät: Ruisleipä on maamme kansallisruoka

Kovin haastaja äänestyksessä oli karjalanpaisti. Muiden ruokafinalistien saamat äänimäärät jäivät kauas kärkikaksikosta.

Kotimaa
Infografiikka

Suomalaiset päättivät syksyllä 2016 järjestetyllä äänestyksellä, että 100-vuotiaan Suomen kansallisruoka on ruisleipä. Äänestyksen eri vaiheisiin osallistui yhteensä lähes 50 000 suomalaista.

Neljä seuraavaksi eniten ääniä saanutta ruokalajia olivat karjalanpaisti, karjalanpiirakat, paistetut kalat perunamuusin kera sekä hernekeitto.

Äänestyksen ensimmäisessä vaiheessa kesällä 2016 noin 10 000 suomalaista ehdotti yli tuhatta ruokaa kansallisruokafinalisteiksi.

Ruoka-alan asiantuntijoista koottu raati valitsi suosituimmista ehdotuksista 12 kotimaista ruokalajia Suomen kansallisruoaksi.

Finalistit olivat graavi kala, hernekeitto, kalakeitto, karjalanpaisti, karjalanpiirakka, paistetut kalat perunoilla, maksalaatikko, mustikkapiirakka, mämmi, pitsa, ruisleipä ja viili.

Raadin tehtävänä oli pitää huoli siitä, että kilpailun finalistit edustavat monipuolisesti suomalaista ruokakulttuuria tarinoiltaan, raaka-aineiltaan ja valmistustavoiltaan. Raadin suosikki oli kalakeitto.

Kansallisruoka valittiin syksyllä finalistien joukosta toisella äänestyksellä, johon tuli noin 40 000 ääntä. Ruisleipä sai 9 783 ääntä eli noin 25,7 prosenttia annetuista äänistä. Kovin haastaja karjalanpaisti jäi kakkoseksi 9 375 äänellä.

Kansallisruokaäänestyksen järjestivät Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK sekä maa- ja metsätalousministeriö.

Äänestyksen finalisteihin ja niitä koskeviin kansallisruokaraadin laatimiin ylistyspuheisiin voi tutustua täällä (siirryt toiseen palveluun). Raati ehdottaa, että Kalevalan päivä eli suomalaisen kulttuurin päivä nimetään myös ruokakulttuurin päiväksi.