Lumivyöry iski hotelliin Italiassa – 30 kateissa

Lumimassan kerrotaan siirtäneen Rigopiano-hotellin paikaltaan.

Ulkomaat
Uutisvideot: Italiassa lumivyöry siirsi hotellia
Uutisvideot: Italiassa lumivyöry siirsi hotellia

Voimakas lumivyöry on iskenyt Keski-Italian vuoristossa sijaitsevaan hotelliin.

Pelastustyöntekijöillä on yön aikana ollut suuria vaikeuksia päästä lumimassojen keskelle jääneeseen hotelli Rigopianoon, johon lumivyöry osui täydellä voimalla. Hotellirakennuksen kerrotaan siirtyneen kymmenen metriä alkuperäiseltä paikaltaan, kertoo Italian yleisradioyhtiö RAI. (siirryt toiseen palveluun)

Hotellissa kerrotaan olevan noin 30 ihmistä, joista ainakin osa lienee kuollut. Eloonjääneet ovat lähettäneet viranomaisille tekstiviestejä, joissa kerrotaan useista kuolleista. He pyytävät myös pikaista apua, koska pelkäävät paleltuvansa kylmyyteen.

Kolmikerroksinen ja neljä tähteä omaava hotelli Rigopiano sijaitsee Farindolan kaupungin lähellä Abruzzon alueella.

lumeen hautautunut hotelli
Italian pelastuslaitos

Keski-Italian vuoristossa on satanut viime päivinä erittäin paljon lunta. Lisäksi alueella tapahtui eilen keskiviikkona maanjäristyksiä, joista yksi oli voimakkuudeltaan 5,7.

Lähteet: Reuters, AP

Lähteet: Reuters, AP